Hammaslääkäri

Tiistai 18.02.2020

Valinnanvapaus ja yksilölliset hoitovälit

26.1.2018
Matti Pöyry

Kähinät sote-lakien ympärillä ovat hetken tauolla, mutta eivät pitkään. Valinnanvapauslakia ollaan joulukuussa saatujen lausuntojen jälkeen viimeistelemässä virkamiestyönä. Hallituksen esitys valinnanvapauslaiksi annettaneen eduskunnalle maaliskuussa.

On vaikea arvioida, miten ehdotettu järjestelmä muuttaisi suomalaisten suun terveydenhoitopalvelujen käyttöä, koska monet käytännön asiat ovat vielä päättämättä. Tavoitteena tulee tietenkin olla, että väestön suunterveys paranee – kohennettavaahan piisaa. Palvelujärjestelmä ei toki yksin tuo terveyttä, mutta sillä on keskeinen merkitys.

Verrattuna muihin Pohjoismaihin olemme jumbosijalla aikuisten suunterveydessä, ja väestöryhmittäiset erot ovat suuret. Hoidon tarvetta on paljon, minkä lisäksi taakkana on huono omahoito. Suomessa myös käydään hammaslääkärin tutkimuksessa harvemmin kuin muissa Pohjoismaissa. Käynti hammaslääkärin tai suuhygienistin vastaanotolla on kuitenkin keskeinen keino lisätä ymmärrystä ja taitoa suun omahoitoon.

Suunterveyden ylläpito edellyttää säännöllisiä, yksilöllisesti määritettyjä tutkimus- ja ylläpitohoitovälejä. Yleensä lääkärin hoitoon hakeudutaan, kun ilmenee vaiva, mutta suun sairauksien osalta silloin ollaan jo myöhässä, koska suun tavallisetkin sairaudet etenevät oireettomasti. Myöhään havaitun sairauden hoito on vaativaa ja kallista, eikä terveydentila palaudu hoidosta huolimatta entiselleen. Liian suuri osa vastaanottokäynneistä liittyy akuutin tai puoliakuutin vaivan hoitoon. Lohkeamien korjauskulttuurin soisi jo jäävän taakse.

Tutkittua tietoa siitä, mikä olisi aikuisilla oikea tutkimusväli, on niukasti. Missään maailmalla ei silti suositella yli kahden vuoden välejä – ja tämä koskee siis tavallisia terveitä aikuisia. Englannin NHS ja Tanskan lääkintöhallitus suosittelevat suuremman riskin potilaille enintään yhden vuoden ja pienemmän riskin potilaille enintään kahden vuoden kutsuvälejä. Pienempään riskiin luokitellaan silloin, jos on muun muassa osoittanut pystyvänsä ylläpitämään hyvää omahoitoa.

Suomessa ei ole esimerkiksi Käypä hoito -suositusta aikuisten tutkimusväleistä, mutta valinnanvapausuudistuksen yhteydessä ovat viranomaiset esittäneet yhdeksi kustannuksia säästäväksi keinoksi välin pidentämisen kolmeenkin vuoteen. Tämä on ristiriitaista, kun Suomessa välit ovat jo nyt pidempiä ja suunterveys huonompi kuin muissa Pohjoismaissa. Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa tutkijat toteavat, että Suomen terveyskeskuksissa noudatetut aikuisten tutkimusvälit eivät yllä kansainvälisiin suosituksiin ja arvioivat tämän voivan olla yksi suunterveyden epätasa-arvoa Suomessa ylläpitävä tekijä (Linden J, Josefsson J, Widström E. Frequency of visits and examinations in the Public Dental Service in Finland – a retrospective analysis, 2001–2013. BMC Oral Health 2017; 17: 138).

Kutsujärjestelmien tulisi palvella ja tukea potilaita paljon nykyistä paremmin – ei riitä, että vain kerrotaan, milloin on syytä seuraavan kerran tulla näytille. Uudessa sotessa potilaan valitsemalla palveluntuottajalla tulisi olla vastuu siitä, että potilas oikeasti kutsutaan vastaanotolle tutkittavaksi, jolloin hänelle määritellään riskiarvioon perustuva yksilöllinen hoitoväli. Digitaalisena aikana tämä ei ole vaikeaa.

Myös tuottajakorvauksilla on merkitystä. Esimerkiksi liian suuri kiinteän korvauksen eli kapitaation osuus voi toimia tätä hyvän hoidon mallia vastaan: palveluntuottajalle on kannattavinta, jos potilaat eivät tule vastaanotolle lainkaan. Siksi kiinteän korvauksen osuutta korvauksissa tulisi pienentää ja kytkeä järjestelmään velvoite kutsua potilas tutkimukseen erikseen määritettävien periaatteiden mukaan. Näin saataisiin ajan mittaan parempaa terveyttä pienemmillä kustannuksilla.

Matti Pöyry