Hammaslääkäri

Lauantai 21.09.2019

Ihmiset

29.6.2016 klo 13:00
Hammaslääkärilehden numeroissa 9/2015 ja 1/2016 kerrottiin Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisestä ortodontiaan erikoistuneesta hammaslääkäristä Carin Johansonista. HLL Terhi Palomäki on jatkanut hänen henkilöhistoriansa tutkimista. Tämä katsaus keskittyy Pälkäneen Birkan maatilaan, sen hankintaan ja merkitykseen Carinille vuoden 1933 kahden päiväkirjan, muiden selvitysten ja haastattelujen perusteella. Katsauksen seuraavassa osassa käsitellään Carinin ammatillista toimintaa ja yhteydenpitoa kollegoihin tuon kyseisen vuoden aikana. Tällöin hän oli 63-vuotias ja teki oikomishoidon lisäksi myös tavallista perushammashoitoa, mikä on kirjoittajan mielestä erityisen kiinnostavaa.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Ihmiset