Hammaslääkäri

Keskiviikko 18.05.2022

COVID-19-pandemia on vähentänyt pään ja kaulan alueen akuutteja infektioita

Akuutit pään ja kaulan alueen infektiot ovat tavallisimmin ylähengitystieinfektioita sekä hammasperäisiä tulehduksia. Kyseisiä infektioita esiintyy kaiken ikäisillä, ja useimmiten ne ovat lieviä eivätkä vaadi sairaalahoitoa. Kuitenkin esimerkiksi hammasperäinen infektio voi pahimmillaan kehittyä henkeä uhkaavaksi, sillä ilman asianmukaista hoitoa tulehdus saattaa levitä ja uhata hengitysteitä. Pään ja kaulan alueen infektioita sairastavat muodostavatkin merkittävän osan erikoissairaanhoidon päivystyspotilaista korva-, nenä- ja kurkkutautien (KNK) sekä suu- ja leukakirurgian (SLK) erikoisaloilla.

COVID-19-infektio leviää pääosin pisaratartuntana, minkä vuoksi pandemiaa on pyritty torjumaan esimerkiksi välttämällä kontakteja, tehostamalla käsihygieniaa ja käyttämällä hengityssuojaimia. Nämä suojaustoimet ovat mitä ilmeisimmin vähentäneet myös tavanomaisia ylähengitystieinfektioita, esimerkiksi rinosinuiitteja. Tutkimuksemme hypoteesina olikin, että pandemian vuoksi tehdyt suojaustoimet ovat vähentäneet myös potilaskäyntejä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin KNK- ja SLK-päivystyksissä. Lisäksi halusimme tutkia COVID-19-pandemian vaikutusta vaikeisiin, sairaalahoitoa vaativiin infektioihin näillä erikoisaloilla.

Retrospektiivisen tutkimuksen aineisto koostui 7 900 potilaan käyntitiedoista vuosilta 2018–2020. Vuosien 2018–2019 käyntien potilasprofiileja verrattiin pandemiavuoden 2020 potilasprofiileihin. Vuonna 2020 potilaskäyntejä oli merkittävästi vähemmän kuin edeltävinä kahtena vuonna; tällöin KNK- ja SLK-päivystyksissä kävi 37 % vähemmän potilaita kuin ennen pandemiaa. Erityisesti KNK-päivystyksen osalta myös osastolle otettujen potilaiden määrä väheni selvästi, jopa 51 %. Tämä selittynee ainakin osittain sillä, että nielupaiseita esiintyi vähemmän.

Myös hammasperäisten infektioiden määrä väheni, joskaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Erikoissairaanhoitoa vaativat akuutit hammasperäiset infektiot ilmaantuvat usein hampaanpoiston tai juurihoidon aloituksen jälkeen. Hammasperäisten infektioiden väheneminen voikin johtua siitä, että suun terveydenhuollon kiireetön toiminta supistui merkittävästi vuonna 2020.

Tutkimusasetelma on haasteellinen, sillä KNK- ja SLK-päivystyksissä käy potilaita hyvin erilaisten vaivojen vuoksi. Tästä syystä tutkimukseen valikoitiin ainoastaan tapaukset, joissa oli diagnoosikoodin perusteella selkeästi kyse akuutista infektiosta. Onkin mahdollista, että tutkimuksesta on rajautunut pois akuuttia infektiota sairastaneita potilaita, joiden potilasasiakirjamerkinnät ovat olleet puutteelliset. Lisäksi pandemia on voinut vaikuttaa siihen, hakeutuvatko potilaat päivystykseen. Pandemia-aikana osa erikoissairaanhoitoa vaativista infektioista on myös saatettu hoitaa perusterveydenhuollossa.

Tutkimuksen heikkouksista huolimatta potilasaineisto on laaja ja kattaa Suomen suurimman sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoidon päivystyspotilaat mainituilta erikoisaloilta. Tutkimustuloksemme ovat linjassa myös muiden julkaisujen kanssa, joissa on todettu ylähengitystieinfektioiden määrän vähentyneen COVID-19-pandemian aikana.


Painotuoretta tiedettä esittelee kansainvälisissä lehdissä juuri julkaistuja suomalaistutkijoiden tuloksia.

Effect of COVID-19 pandemic on orofacial and respiratory infections in ear, nose, and throat and oral and maxillofacial surgery emergency departments: a retrospective study of 7 900 patients

Aleksi Haapanen1, 2, Johanna Uittamo1, 2, Jussi Furuholm2, Antti Mäkitie3, 4, Johanna Snäll1, 2.

1 Suu- ja leukasairauksien linja, HUS
2 Suu- ja leukasairauksien osasto, Helsingin yliopisto
3 Korva-, nenä- ja kurkkutautien linja, HUS
4 Korva-, nenä- ja kurkkutautien osasto, Helsingin yliopisto

Eur Arch Otorhinolaryngol 2021.
Julkaistu verkossa 1.10.2021. doi: 10.1007/s00405-021-07107-7