Ikäihmisten määrä kasvaa koko ajan, ja ikääntyneillä on jatkuvasti entistä enemmän hampaita jäljellä. Tällä on luonnollisesti merkitystä suun terveydenhuollolle ja vaikutusta siihen, millaisia palveluita se mahdollisesti pystyy tarjoamaan ikääntyneille. Taulukossa 1 on kuvattu, millaista hammashoitoa Pohjoismaissa tällä hetkellä tarjotaan aikuisväestölle ja ikäihmisille.
Tässä artikkelissa yritämme antaa yleiskuvan jo tapahtuneista ja tulevaisuudessa odotettavista olevista muutoksista. Nämä muutokset johtuvat osittain väestörakenteen muutoksista ja osittain liittyvät ikäihmisten suunterveyden tilaan ja hammassairauksiin. Tietomme perustuvat Pohjoismaissa tehtyihin tutkimuksiin.
Kuvaamme suunterveyden kehitystä ja tämänhetkistä tilannetta sekä arviomme, missä suun terveydenhuolto kohtaa nyt ja tulevaisuudessa suurimmat haasteet. Artikkeli paisuisi ehkä liian laajaksi, jos kävisimme läpi jokaisessa Pohjoismaassa tapahtuvat muutokset, joten olemme ottaneet lähtökohdaksemme Tanskan tilanteen. Tanskassa kehityslinjat väestörakenteen, keskimääräisen eliniän ja toimintakyvyn menettämisen osalta ovat samankaltaiset kuin muissakin Pohjoismaissa, ja siksi se sopii esimerkkimaaksi.
Ikäihmiset ja yleisterveys
Ikäihmisen määritelmä
Sille, milloin ihmisestä tulee ”ikäihminen” tai ”seniori”, ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä ikärajaa, mutta usein rajapyykkinä pidetään joko 60 ikävuotta tai virallista eläkeikää. Sen lisäksi joissain yhteyksissä käytetään määritelmää ”nuoremmat ikääntyneet” henkilöistä, jotka ovat 60–74-vuotiaita, ja määritelmää ”vanhemmat ikääntyneet” henkilöistä, jotka ovat 75-vuotiaita tai sitä vanhempia. Englanninkielisessä kirjallisuudessa voi kohdata myös määritelmän oldest old, joka viittaa yli 85-vuotiaisiin (1).
Suomessa vanhuspalvelulaki eli laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista määrittelee, että ”ikääntyneellä väestöllä” tarkoitetaan ”vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevaa väestöä”. ”Iäkäs henkilö” taas viittaa lain mukaan henkilöön, ”jonka fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyky on heikentynyt korkean iän myötä alkaneiden, lisääntyneiden tai pahentuneiden sairauksien tai vammojen vuoksi taikka korkeaan ikään liittyvän rappeutumisen johdosta”.
Länsieurooppalaisissa yhteiskunnissa ikääntyvä väestö on suurten muutosten edessä. Tämä johtuu osittain siitä, että yhä suurempi osa väestöstä on ikäihmisiä, ja toisaalta siitä, että vanhempien ikääntyneiden suhteellinen osuus ikäihmisistä lisääntyy tasaisesti. Muutoksen taustalla on se, että keskimääräinen elinikä nousee jatkuvasti noin kolmella kuukaudella vuodessa, ja lapsia syntyy vuosi vuodelta vähemmän (1).
Keskimääräinen elinikä
Naisten keskimääräinen elinikä nousi Tanskassa 72,6 ikävuodesta 80,4 ikävuoteen vuosina 1950–2006, ja se nousee yhä tasaisesti. Vastaavasti 65-vuotiaiden tai sitä vanhempien osuus väestöstä on kasvanut vuoden 1950 noin 9 prosentista 15 prosenttiin vuonna 2000, ja se tulee varovaisen arvion mukaan olemaan 22 prosenttia vuonna 2025 (1).
Kuva 1 osoittaa, että vuoden 1950 väestöpyramidi on muuttunut vuoteen 2000 mennessä pikemminkin päärynän kuin pyramidin muotoiseksi; tulevaisuudessa se alkaa muistuttaa omenaa (1). Tanskassa keskimääräinen elinikä on samalla tasolla kuin Suomessa, kun taas Norjassa, Ruotsissa ja Islannissa tämänhetkinen eliniänodote on selvästi korkeampi. Kehityssuunta on kuitenkin sama kaikissa viidessä maassa (2).
Kehityksessä on merkittävät sukupuolierot. Tanskan tilastokeskuksen mukaan vuonna 2014 tanskalaisten miesten keskimääräinen elinikä oli 78,5 vuotta ja naisten 82,7 vuotta. Miehet eivät ilmeisesti ole hyötyneet parantuneista elinoloista ja terveydenhoitomahdollisuuksista yhtä paljon kuin naiset – huolimatta siitä, että naisilla on oman arvionsa mukaan enemmän sairauksia ja toimintarajoitteita kuin miehillä (3). Vastaavanlaiset eroavaisuudet on havaittu muissakin Pohjoismaissa (2).
Sukupuolierojen lisäksi keskimääräisessä eliniässä on myös suuret sosioekonomiset eroavuudet. Keskimääräinen elinikä nousi vuosina 1987–2009 tanskalaisilla pienituloisilla 69,1 vuodesta 71,5 vuoteen ja suurituloisilla 74,6 vuodesta 81,4 vuoteen (3). Näin ollen sosioekonomisista syistä johtuvat erot keskimääräisessä eliniässä näyttävät kasvaneen viimeisten 20 vuoden aikana – ja samalla aikavälillä ovat kasvaneet myös sosioekonomiset erot hampaattomuuden esiintyvyydessä (4).
Kokonaan hampaattomien ikäihmisten määrä on kylläkin vähentynyt kaikissa sosiaaliluokissa, mutta koska prosentuaalinen väheneminen on ollut suurinta ylimmissä luokissa, suhteellinen eroavuus on kasvanut. Aivan samalla tavalla keskimääräinen elinikä on noussut kaikissa sosiaaliluokissa; ylimmissä luokissa nousu on kuitenkin ollut suurinta, ja tästä syystä eri sosiaaliluokkien eroavuus on kasvanut.
leissairaudet ja toimintakyvyn aleneminen
Hammaslääketieteellisestä näkökulmasta ei kuitenkaan ole olennaista pelkästään se, paljonko ikääntynyttä väestöä on tai mikä on tämän väestönosan tarkka ikäkoostumus. Vähintään yhtä tärkeää on yleissairauksien ja heikentyneen toimintakyvyn esiintyvyys.
Yleissairaudet ja heikentynyt toimintakyky vaikuttavat usein yksilön kykyyn pitää huolta itsestään ja terveydestään sekä hänen mahdollisuuksiinsa käyttää suun terveydenhuoltojärjestelmää. Käsitettä Healthy life years (HLY) käytetään usein kuvaamaan sitä, kuinka monta elinvuotta henkilöllä odotetaan olevan jäljellä ilman toimintarajoitteita 65 ikävuoden kohdalla.
Tanskassa 65-vuotiaiden jäljellä olevan eliniän odote nousi vuosien 1995 ja 2011 välillä 14,1 vuodesta 17,3 vuoteen, ja vastaavasti HLY nousi 9,0 vuodesta 12,4 vuoteen (5). Sama kehityssuunta on nähtävissä muissakin Pohjoismaissa (5). Keskimääräisen eliniän nousu on siis tapahtunut siten, että niin sanottujen hyvien elinvuosien määrä on lisääntynyt. Tästä syystä muun muassa Tanskassa onkin päätetty nostaa eläkeikää vähitellen.
Monien ikäihmisillä yleisesti esiintyvien kroonisten tautien katsotaan olevan elämäntapasairauksia, jotka syntyvät elintapojen kasaantuvista vaikutuksista, minkä vuoksi näiden sairauksien riski nousee iän myötä. Tämä pätee sydän- ja verisuonitauteihin, tiettyihin syöpälajeihin, diabetekseen ja degeneratiivisiin tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin, kuten nivelrikkoon (6). Tiedetään myös, että riski sairastua muistisairauksiin ja muihin neurologisiin sairauksiin, kuten Parkinsonin tautiin, lisääntyy iän myötä (7).
Vaikka hyvien elinvuosien keskimääräinen lukumäärä kasvaa ja toimintakyvyltään heikkojen ikäihmisten suhteellinen määrä vähenee, on todennäköistä, että ikäihmisten absoluuttisen lukumäärän kasvun myötä myös toimintakykyrajoitteisten absoluuttinen lukumäärä kasvaa – erityisesti kaikkein vanhimpien joukossa. Tämän ennusteen osalta vallitsee kuitenkin jonkinasteinen epävarmuus, joka johtuu matemaattisiin malleihin liittyvien ehtojen eroavaisuuksista (8).
Ikäihmiset saavat lääkehoitoa yhteen tai useampaan krooniseen tautiin useammin kuin nuoremmat. Erään selvityksen mukaan 65–70 prosenttia ”nuoremmista ikäihmisistä” ja 76–82 prosenttia ”vanhemmista ikäihmisistä” käyttää säännöllisesti lääkkeitä, ja naisista suurempi osa käyttää lääkkeitä kuin miehistä (3).
Tuki- ja liikuntaelimistön toimintarajoitukset ja muistisairaudet
Kaksi luultavasti eniten ikäihmisten suunterveyteen vaikuttavaa terveysongelmaa ovat liikuntaelimistön toimintarajoitteet sekä muistisairaudet. Liikuntaelimistön toimintarajoitteet saattavat estää säännölliset hammaslääkärikäynnit, ja muistisairaudesta kärsivä henkilö taas on enemmän tai vähemmän riippuvainen muiden avusta – sekä päivittäisen suun omahoidon että suun terveydenhuoltojärjestelmän käytön osalta. Vanhimmista ikäihmisistä lähes neljäsosa käyttää päivittäin keppiä, kainalosauvoja tai rollaattoria, ja noin kolme prosenttia kulkee pyörätuolilla (3).
Tanskassa heikkokuntoisille ikäihmisille on järjestetty niin kutsuttu hoivahammashuolto, mutta tämäkään järjestelmä ei korvaa potilaan välttämätöntä kuljetusta hammasklinikalle. Liikuntarajoitteinen ikäihminen saattaakin luopua totutusta tavastaan käyttää hammaslääkäripalveluja säännöllisesti siinä vaiheessa, kun hänen pitäisi turvautua liikkuvan hammashoitoyksikön palveluihin.
Aiemmin on pelätty, että tulossa olisi todellinen muistisairausepidemia: on laskettu, että muistisairaiden määrä kaksinkertaistuisi joka kahdeskymmenes vuosi. Viimeisimmissä laskelmissa, jotka on esitetty taulukossa 2, kasvu ei kuitenkaan näytä näin voimakkaalta (9).
Epäilemättä lisääntyvä muistisairaiden ikäihmisten määrä tulee kuitenkin olemaan suuri ammatillinen haaste, niin vanhustenhoitoalalle yleisesti kuin myös suun terveydenhuollolle. Suun terveydenhuollon täytyy pystyä hoitamaan yhä suurempaa määrää ikäihmisiä. Näillä ikääntyneillä on koko elämänsä ajan ollut omat hampaat, sillä he ovat hoitaneet niitä hyvin ja käyneet säännöllisesti hammaslääkärissä; enää he eivät kuitenkaan pysty huolehtimaan suunsa omahoidosta itse eivätkä käyttämään suun terveydenhuollon palveluita ilman muiden merkittävää apua.
Ikäihmisten suunterveys ja suun sairaudet
Ikäihmisten hampaiden määrä
Ikäihmisiä tarkastelevissa epidemiologisissa suunterveystutkimuksissa on usein keskitytty 65–74-vuotiaisiin, koska kyseinen ikäryhmä on Maailman terveysjärjestön (WHO) määritelmän mukaan standardi-ikäryhmä. On kuitenkin myös tutkimuksia, joissa on käytetty toisenlaisia ikäjakaumia. 1980-luvulla 60 prosenttia kaikista Tanskan 65–81-vuotiaista oli hampaattomia (10).
Kuva 2 osoittaa, miten hampaattomien prosentuaalinen osuus iäkkäästä väestöstä on sen jälkeen pienentynyt; esitetyt tulokset ovat peräisin kansallisista, edustavista tutkimuksista (10–12). Kuvasta 3 taas näkyy, että niiden iäkkäiden tanskalaisten osuus, joilla on jäljellä vähintään kaksikymmentä hammasta, on kasvanut (10–12). Samanlainen kehityskulku on nähtävissä muissakin Pohjoismaissa, joskin Ruotsissa hampaattomuutta esiintyy vähemmän kuin muissa maissa (13).
Tässä yhteydessä täytyy korostaa, että vaikka hammasterveys on Pohjoismaissa yleisesti ottaen parantunut huomattavasti, hampaiden määrässä on kuitenkin havaittu merkittäviä alueellisia ja etenkin sosioekonomisia eroja (11–13). Jos taas verrataan ikäihmisten hampaiden terveydentilaa neljässä eri Pohjoismaassa, voidaan todeta, että norjalaisilla ja suomalaisilla iäkkäillä on suhteellisesti vähemmän hampaita jäljellä kuin tanskalaisilla ja ruotsalaisilla – tosin sillä varauksella, että tämä tieto on peräisin tutkimuksista, joissa tutkimusasetelmat ja osanottajien määrä vaihtelevat suuresti (14).
Vuonna 2003 yhdessätoista satunnaisesti valitussa Norjan kunnassa tehty tutkimus osoitti, että yhdellä kolmasosalla yli 67-vuotiaista norjalaisista oli hammasproteesit eikä yhtään omaa hammasta jäljellä; maantieteelliset erot olivat kuitenkin suuret, sillä ne vaihtelivat 11 prosentista Kaakkois-Norjassa ja Oslossa 67 prosenttiin Pohjois-Norjassa (15).
Myös Suomesta löytyy maantieteellisiä eroavuuksia: vuonna 2008 tehty tutkimus osoitti, että Helsingin lähikunnissa asuvista 60–78-vuotiaista 22 prosenttia oli hampaattomia, kun taas pohjoisempana hampaattomien osuus oli jopa 53 prosenttia (16).
Ruotsissa hampaattomuutta esiintyy huomattavasti vähemmän, ja siellä kehitys parempaan näyttää tapahtuneen suhteellisen lyhyessä ajassa. Esimerkiksi vuonna 1983 Ruotsin Taalainmaalla 16 prosenttia 60–79-vuotiaista oli hampaattomia, mutta vuonna 2008 hampaattomien osuus oli laskenut jo 3 prosenttiin (17). Yhtä jyrkästi hampaattomuuden on todettu vähentyneen myös muilla Ruotsin paikkakunnilla – esimerkiksi Jönköpingissä (18), jossa 70-vuotiaista oli hampaattomia 29 prosenttia vuonna 1983 mutta enää 1 prosentti vuonna 2003. Hampaiden määrä ja hampaattomuus ovat kuitenkin myös nyky-Ruotsissa sidoksissa sosioekonomisiin tekijöihin (19).
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että sama suuntaus jatkuu: yhä useammalla ikäihmisellä on jäljellä omat hampaat. Lähitulevaisuuden ikäihmiset edustavat sukupolvia, joilla on ollut samanlainen sosiaalinen ja kulttuurinen hammashoitotausta, ja joilla ryhmien väliset suunterveyserot juontavat juurensa kaukaa menneisyydestä. Kyseessä ei siis ole ikään liittyvä ilmiö vaan sukupolvi-ilmiö (20).
Ikäihmisten karies
Ikäihmisten ryhmässä DMFT-indeksillä mitattu karieksen esiintyvyys on melko suuri. Tuoreimman edustavan tanskalaistutkimuksen mukaan tanskalaisten 65–74-vuotiaiden DMFT-indeksin keskiarvo oli 26,2 (21). Suomalaisissa ja norjalaisissa tutkimuksissa DMFT-arvo ja DT-arvo – joka mittaa hoitamatonta kariesta – ovat hieman matalammat (22, 23); toisaalta Suomessa karieksen esiintyvyyden on osoitettu taas lisääntyneen pitkän ajan kuluessa (22).
Koska DMFT-indeksi on ikäihmisten keskuudessa melko korkea, on terveiden eli karioitumattomien ja paikkaamattomien hampaiden määrä suhteellisen pieni (24). Siksipä ei olekaan aivan perusteetonta puhua ”paikatusta sukupolvesta”.
Tanskalaisillä ikääntyneillä hoitamattomien karieshampaiden määrä on melko pieni: kahdessa tuoreessa, 65–74-vuotiaiden keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa DT-indeksit olivat 0,8 ja 0,4 (21, 25). Viimeisin tanskalaisen hammashuollon käyttäjien parissa tehty tutkimus osoitti, että noin 20 prosentilla 65-vuotiaista oli hoitamatonta kariesta (26).
Eräissä muissa tutkimuksissa taas on todettu, että yli 80-vuotiaiden keskuudessa hoitamatonta kariesta esiintyy 50–80 prosentilla (27–29). Yli 80-vuotiailla karies liittyi yleiseen fyysiseen ja psyykkiseen heikentymiseen – ja kuten muissakin ikäryhmissä, myös vanhimmalla väestönosalla karies on yhteydessä sosioekonomisiin tekijöihin (28).
Ikäihmisten kiinnityskudossairaudet
Vaikka ikäihmisten suunterveys on viime vuosikymmenien aikana parantunut, parodontiitti on yhä yksi tavallisimmista hampaallisilla ikäihmisillä esiintyvistä kroonisista tulehdustiloista. Parodontaalisairaudet lisäävätkin ikäihmisten suusairaustaakkaa merkittävästi.
Parodontaalisairauksien esiintyvyyttä kartoittavien tutkimusten vertailu ei ole aivan yksinkertaista, sillä näissä tutkimuksissa on käytetty keskenään erilaisia menetelmiä. Lisäksi tutkitut ikäryhmät ovat erilaisia ja niiden yleisterveys on vaihteleva. Taulukossa 3 esitetään yleiskatsaus epidemiologisista tutkimuksista, joissa on selvitetty Pohjoismaiden ikäihmisten kiinnityskudosten terveydentilaa.
Tutkimustieto osoittaa, että Ruotsissa parodontiittia sairastaa nykyään harvempi ikäihminen kuin ennen. Joukko vuosina 1973–2003 tehtyjä ruotsalaisia poikkileikkaustutkimuksia vahvistaa jo aiemmin todetun tosiasian: parodontiitin esiintyvyys ikäihmisillä kasvaa sitä mukaa kun ikää tulee lisää, mutta samalla parodontiittia sairastavien osuus kaikista iäkkäistä on laskenut (30). 60-vuotiaiden ruotsalaisten kohdalla tämä osuus lähestulkoon puolittui vuosien 1973 ja 2003 välillä, ja samaan aikaan 70-vuotiaiden keskuudessa havaittiin hieman pienempi lasku (30). Vuonna 2006 julkaistu tutkimus taas osoitti, että Tukholmassa asuvista yli 80-vuotiaista puolella oli vaikea parodontiitti (31).
Tanskassa vuonna 2000 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että kuudella kymmenestä 65–74-vuotiaasta oli yksi tai useampi 4–5 mm:n syvyinen ientasku ja yhdellä viidesosalla yksi tai useampi syvä ientasku ( ≥ 6 mm); 65 prosentilla havaittiin vähintään 4 mm:n syvyinen kliininen kiinnityskato (32).
Tuoreemman tanskalaistutkimuksen perusteella yli 4 mm:n kliinisen kiinnityskadon esiintyvyys oli kuitenkin jonkin verran pienempi: sitä havaittiin yhdellä kolmasosalla 65–74-vuotiaista ja puolella 75-vuotiaista tai tätä vanhemmista (25). Viimeksi mainittu tutkimus ei kuitenkaan ole yleistettävissä koko ikäryhmään. Vastaava norjalainen tutkimus osoitti, että 33 prosenttia 67–99-vuotiaista eläkeläisistä sairasti parodontiittia – kun parodontiitin määritelmänä oli > 3 mm syvät ientaskut – ja 12 prosentilla oli keskivaikea tai vaikea parodontiitti eli yli 6 mm syviä ientaskuja (33).
Suomessa parodontologisen hoidon tarve on ollut korkea viimeiset 35 vuotta. Vuonna 1980 tehdyssä väestötutkimuksessa todettiin, että 77 prosentilta suomalaisista, hampaallisista ikäihmisistä löytyi yksi tai useampi yli 4 mm syvä ientasku. Syviä eli vähintään 6 mm:n ientaskuja oli 38 prosentilla 60–69-vuotiaista, mutta vain 31 prosentilla 70-vuotiaista tai tätä vanhemmista (34).
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tehdyssä Terveys 2000 -tutkimuksessa tilanne ei näyttänyt muuttuneen juurikaan: yli 65-vuotiaista 70 prosentilla oli syventyneitä ientaskuja (≥ 4 mm) ja 31 prosentilla syviä ientaskuja (≥ 6 mm) – yleensä 1–3 hampaassa (35, 36). Tuoreimmassa väestötutkimuksessa eli Terveys 2011 -tutkimuksessa löytyi yksi tai useampia syventyneitä ientaskuja (≥ 4 mm) yhteensä 59 prosentilta 65–74-vuotiaista naisista ja 80 prosentilta miehistä. Yli 75-vuotiailla vastaavat luvut olivat vielä korkeammat: naisilla 71 prosenttia ja miehillä 86 prosenttia (37).
Ikäihmisten hammaslääkärikäynnit ja hoitotoimenpiteet
Hampaattomat henkilöt eivät käytä suun terveydenhuoltoa säännöllisesti. Onkin luonnollista, että suun terveydenhuoltopalvelujen käyttö on lisääntynyt sitä mukaa kun yhä useampi säilyttää omat hampaansa. Eräs ajankohtainen tutkimus osoitti, että kolme neljästä 65-vuotiaasta tanskalaisesta käy vähintään kerran vuodessa hammaslääkärissä. Näillä henkilöillä oli keskimäärin 24 hammasta, ja heidän DMFT-indeksinsä oli keskimäärin 22 (38). Samassa tutkimuksessa havaittiin, että viiden vuoden aikana melkein kaikille 65-vuotiaille tehtiin korjaavaa hammashoitoa ja vähän alle puolelle parodontologista hoitoa.
Koska hoitamattoman karieksen määrän on osoitettu samaan aikaan olevan melko pieni, voidaan todeta, että ikäihmisillä on suuri ammattimaisen ylläpitohoidon ja ja hammaspaikkojen uusimisen tai korjauksen tarve. Niille, jotka käyttivät suun terveydenhuoltopalveluita eniten, tehtiin enimmäkseen parodontologisia toimenpiteitä. Tutkittujen toimenpidehistorioissa oli kuitenkin suuret sosioekonomiset ja maantieteelliset erot: parodontologiset toimenpiteet olivat paljon yleisempiä pääkaupunkiseudulla ja kaupungeissa kuin maa- ja syrjäseuduilla, ja pienituloisille tehtiin enemmän hampaanpoistoja kuin suurituloisille (38).
Hammas- ja suusairaudet heikkokuntoisilla ikäihmisillä
Siinä vaiheessa, kun ikäihmisestä tulee fyysisesti ja psyykkisesti hauras, suusairauksien taudinkuva vaikuttaa muuttuvan melko lyhyessä ajassa. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että iän mukanaan tuomalla heikkoudella ja suun sairauksilla on yhteys (39, 40). Toisaalta myös ikäihmisen sosiaalisissa suhteissa tapahtuvilla muutoksilla on oma merkityksensä: on esimerkiksi havaittu, että suun sairaudet lisääntyvät leskeksi jäämisen jälkeen (29).
Tanskassa tehtiin 1980-luvulla tutkimus, joka käsitteli laitoksissa asuvien ikäihmisten suunterveyttä (41). Kun tämän tutkimuksen tuloksia verrataan uudempaan tutkimustietoon, voidaan havaita merkittäviä muutoksia (42). Esimerkiksi hampaattomien määrä on vähentynyt puoleen, mikä tarkoittaa, että tällä riskialttiilla ja hauraalla väestöryhmällä on jäljellä yhä enemmän omia hampaita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hammaslääketieteelliset ongelmat olisivat vähentyneet. Ruotsalainen, kotona asuvia iäkkäitä koskeva tutkimus osoitti, että eniten päivittäistä apua tarvitsevilla iäkkäillä oli enemmän hoitamatonta kariesta ja gingiviittiä kuin niillä, jotka tarvitsivat vähemmän apua (43). Norjassa vuosien 1988 ja 2004 välillä tehdyssä, laitoksissa asuvia ikäihmisiä (n = 155) tarkastelleessa tutkimuksessa taas havaittiin, että hampaattomien määrä väheni 67 prosentista 35 prosenttiin. Samalla aikavälillä niiden henkilöiden osuus, joilla oli hoitamatonta kariesta, kasvoi 55 prosentista 72 prosenttiin, ja niiden osuus, joilla oli yli 4 mm syviä ientaskuja, lisääntyi 35 prosentista 43 prosenttiin. Lisäksi vuonna 2004 myös niiden iäkkäiden osuus, joilla oli hampaistossaan kruunuja ja siltoja, oli suurempi kuin aikaisemmin (44).
Toisin sanoen samalla, kun yhä useampi heikkokuntoinen ikäihminen säilyttää omat hampaansa, lisääntyy suun sairauksien määrä. Tällainen kehityskulku luonnollisesti edellyttää, että iäkkäiden suunterveyttä hoidetaan tehokkaasti (44).
Tätä periaatetta korostetaan myös uudessa norjalaisessa, laitoksissa asuvia ikäihmisiä tarkastelevassa tutkimuksessa (n = 135). Näistä tutkituista kahdella kolmesta oli omat hampaat ja 28 prosentilla hoitamatonta kariesta. Kyseiseen tutkimukseen kuului myös plakin rekisteröinti (45). Osoittautui, että hyvin suurella osalla tutkituista suuhygienia oli erittäin huono – myös monella niistä, joiden päivittäisestä suuhygieniasta huolehti hoitohenkilöstö (45).
Useissa tutkimuksissa on todettu, että laitoksissa asuvien ikäihmisten suuhygieniassa on suuria ongelmia. Kun heillä tämän lisäksi usein on erilaisia säännöllisiä lääkityksiä, jotka vaikuttavat syljen-eritykseen, ei ole ihme, että heillä esiintyy erittäin paljon suun ja hampaiston sairauksia (46). Kiinnityskudossairaudet vaikuttavatkin olevan paljon yleisempiä hoitokodeissa tai vastaavissa laitoksissa asuvilla kuin kotona asuvilla iäkkäillä (45, 47).
Tällä hetkellä vain pieni osa ikäihmisistä asuu hoitokodeissa tai -laitoksissa. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että esimerkiksi tanskalaisista noin 25 prosenttia päätyy asumaan laitoksiin elämänsä lopussa. Merkittävä osa ihmisistä tulee tarvitsemaan elämänsä viimeisinä vuosina ja kuukausina ”hoitokotihammashoitoa” – joka vaatisikin aiempaa enemmän tietoa, taitoa ja suunnittelua.
Hauraiden ikäihmisten oma kokemus suunterveydestään
Useimmat hauraiden iäkkäiden suunterveyttä koskevat tutkimukset perustuvat objektiivisiin mittauksiin, mutta myös ikäihmisten subjektiivisia kokemuksia on selvitetty. Näissä tutkimuksissa avainkäsitteenä on Oral Health-Related Quality of Life, joka kuvaa sitä, miten potilas itse kokee suun sairauksien vaikuttavan jokapäiväiseen elämänlaatuunsa.
Tanskalaistutkimuksessa tarkasteltiin hoivahammashuollon – joka on fyysisesti tai psyykkisesti heikkokuntoisille iäkkäille suunnattu hammashoitojärjestelmä – asiakkaina olevia ikäihmisiä, joista puolet ilmoitti elämänlaatunsa huonontuneen suussa olevien ongelmien vuoksi (42). Eniten osallistujia vaivasi hampaiden lisääntynyt liikkuvuus, puuttuvat hampaat – varsinkin, jos käytössä ei ollut proteesia – sekä ienongelmat (42).
Norjalaisessa, kansallisessa tutkimuksessa joka viidennellä 16–79-vuotiaalla oli viimeisen puolen vuoden aikana ollut suusta johtuvia ongelmia, jotka vaikuttivat negatiivisesti heidän elämänlaatuunsa (48). Yleisesti ottaen iäkkäillä oli oman kokemuksensa mukaan vähemmän suun alueen ongelmia kuin nuoremmilla ikäryhmillä, kun vastaukset suhteutettiin muun muassa puuttuvien hampaiden määrään. Artikkelissa todetaan edelleen, että monet iäkkäät henkilöt, jotka arvioivat suunterveytensä olevan huono, eivät kuitenkaan pitäneet tätä ongelmana. Tämän katsotaan tukevan sitä teoriaa, että ajan ja ikääntymisen myötä ihmisestä tulee sopeutuvaisempi ja hänen odotuksensa muuttuvat (48).
Myös suomalaistutkimuksessa, joka tarkasteli iäkkäiden käsityksiä kiinnityskudossairauksistaan, vain yksi kolmasosa vastaajista ilmoitti, että heillä on parodontologisen hoidon tarvetta (49).
Yhteenveto
Läpikäydyn kirjallisuuden perusteella lienee syytä uskoa, että useammassa Pohjoismaassa nähtävissä oleva positiivinen kehityskulku jatkuu.
Näin ollen yhä useampi ikäihminen, jonka toimintakyky on riittävän hyvä yleisen aikuisten suun terveydenhuoltojärjestelmän käyttämiseen (taulukko 1), saa pitää omat hampaansa yhä pidempään. Heillä on kuitenkin jatkossakin suuri ehkäisevän hammashoidon ja jo olemassaolevien restaurointien ylläpidon tarve. Tilanne edellyttääkin suun terveydenhuoltojärjestelmältä todennäköisesti vaativien hoitomuotojen käyttöä sekä voimakasta panostamista parodontaalisten ongelmien varhaiseen hoitoon.
Sen sijaan fyysisesti tai psyykkisesti hauraiden ikäihmisten ryhmässä ongelmat näyttävät kasvavan. Tämä ryhmä tarvitsee ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ja hoitoa, joka on aiempaa intensiivisempää ja tavoitteellisempaa.
Esimerkiksi Tanskan kunnallinen hoivahammashuoltojärjestelmä on tässä suhteessa vanhentunut: se perustuu kauan sitten tehtyihin tutkimuksiin, eikä sen taustalla oleva lainsäädäntö enää kovin hyvin vastaa heikkokuntoisten ikäihmisten nykyistä suunterveystilannetta.
Nykyisissä olosuhteissa riittävän kattavan ja ylläpidettävissä olevan hammashoitojärjestelmän luominen hauraille ikääntyneille, jotka läpi elämänsä ovat pitäneet huolen hampaistaan, on paljon isompi haaste kuin aikaisemmin. Sitä voi pitää ehkä suurimpana haasteena, jonka edessä hammashuoltojärjestelmä tällä hetkellä on.
Demographic and social changes and occurrence of oral diseases amongst elderly people – status and development
As a result of demographic development, which has taken place over the last decades, the number of elderly people in the population continues to increase. Most elderly persons have a significant degree of oral diseases that have accumulated through the patient’s life. Consequently, these people have a considerable need for repair and/or maintenance of their restorations, even if the amount of untreated caries is modest. In addition, there is a certain need to prevent a development of periodontal diseases in this age group.
In the oldest group of people, it is apparent that the need for dental care is much comprehensive. It can be foreseen that there will be an increase in these very old population groups and there will be a growing need for dental care, not only basic dental services, but also more technically advanced types of treatment.
The greatest challenges for the dental care systems are those people, who no longer are able to use the available dental care system for the adult population because of physical or mental barriers. The same barriers prevent these people from being able to brush and clean their teeth. In these groups, dental health decreases in a very short time. Meanwhile as more and more weak elderly persons have increasing numbers of natural teeth remaining, the occurrence of dental diseases will continue to elevate. Such development requires effective dental health programs for these population groups.
Kirjallisuus
1. Kjøller M, Juel K, Kamper-Joergensen F (eds.). Folkesundhedsrapporten Danmark 2007. København: Statens Institut for Folkesundhed, 2007.
2. Norden (Pohjoismainen yhteistyö). Forventet levealder (Eliniänodote). [http://www.norden.org/da/tema/tidligere-temaer/tema-2012/nordisk-statistik-i-50-aar-1/statistik-fra-1962-2012/forventet-levealder]. Haettu 5/2016.
3. Sundhedsstyrelsen. Ældrebefolkningens sundhedstilstand i Danmark i 2010 – analyser baseret på Sundheds- og sygelighedsundersøgelsen 2005 og udvalgte registre. Kööpenhamina: Sundhedsstyrelsen; 2010. [http://www.si-folkesundhed.dk/upload/aeldrebefolkn_sundhedstilst.pdf].
4. Holst D. Oral health equality during 30 years in Norway. Community Dent Oral Epidemiol 2008; 36(4): 326–34.
5. Healthy life years. [http://www.healthy-life-years.eu/]. Haettu 5/2016.
6. Sundhedsstyrelsen. Kronisk sygdom: patient, sundhedsvæsen og samfund. Kööpenhamina: Sundhedsstyrelsen; 2005. [http://www.sst.dk/~/media/B687391740314F2DBC0B5690D53A7031.ashx].
7. Schröppel H, Baumann A, Fichter M, Meller I. Incidence of dementia in the elderly: review of age and sex effects. Eur Psychiatry 1996; 11(2): 68–80.
8. Nielsen ML, Petersen LO, Danneskjold-Samsøe B, Ibfelt EH. Fremtidens ældre – scenarier for udgifterne til sundhed og pleje. Kööpenhamina: DSI, Institut for Sundhedsvæsen; 2005. [http://www.kora.dk/media/763547/dsi-1593.pdf].
9. Nationalt videnscenter for demens. Forekomst af demens i Danmark. [http://www.videnscenterfordemens.dk/statistik/forekomst-af-demens-i-danmark/]. Haettu 5/2016.
10. Kirkegaard E, Borgnakke WS, Grønbæk L. Tandsygdomme, behandlingsbehov og tandplejevaner hos et repræsentativt udsnit af den voksne danske befolkning. Lisensiaatintyö. Aarhus ja Kööpenhamina: Aarhus og Københavns tandlægehøjskoler; 1987.
11. Petersen PE, Kjøller M, Christensen LB, Krustrup U. Changing dentate status of adults, use of dental health services, and achievement of national dental health goals in Denmark by the year 2000. J Public Health Dent 2004; 64(3): 127–35.
12. Petersen PE, Ekholm O, Jürgensen N. Overvågning af voksenbefolkningens tandstatus og tandlægebesøg i Danmark. Tandlægebladet 2010; 114(6): 480–91.
13. Hugoson A, Koch G, Göthberg C, Helkimo AN, Lundin SA, Norderyd O. ym. Oral health of individuals aged 3-80 years in Jönköping, Sweden, during 30 years (1973–2003). II. Review of clinical and radiographic findings. Swed Dent J 2005; 29(4): 139–55.
14. Cortsen B, Fredslund EK. Voksentandpleje i Danmark. Organisering af voksentandplejen i Danmark i sammenligning med de øvrige nordiske lande og i forhold til voksenbefolkningens risikoprofil. Kööpenhamina: KORA, Det nationale Institut for Kommuners og Regioners Analyse og Forskning; 2013.
15. Henriksen BM, Axélll T, Laake K. Geographic differences in tooth loss and denture-wearing among the elderly in Norway. Community Dent Oral Epidemiol 2003; 31(6): 403–11.
16. Haikola B, Oikarinen K, Söderholm AL, Remes-Lyly T, Sipilä K. Prevalence of edentulousness and related factors among elderly Finns. J Oral Rehabil 2008; 35(11): 827–35.
17. Edman K, Ohrn K, Holmlund A, Nordström B, Hedin M, Hellberg D. Comparison of oral status in an adult population 35–75 year of age in the county of Dalarna, Sweden in 1983 and 2008. Swed Dent J 2012; 36(2): 61–70.
18. Hugoson A, Koch G. Thirty year trends in the prevalence and distribution of dental caries in Swedish adults (1973–2003). Swed Dent J 2008; 32(2): 57–67.
19. Pihlgren K, Forsberg H, Sjödin L, Lundgren P, Wänman A. Changes in tooth mortality between 1990 and 2002 among adults in Västerbotten County, Sweden: influence of socioeconomic factors, general health, smoking, and dental care habits on tooth mortality. Swed Dent J 2011; 35(2): 77–88.
20. Ahacic K, Thorslund M. Changes in dental status and dental care utilization in the Swedish population over three decades: age, period, or cohort effects? Community Dent Oral Epidemiol
21. Krustrup U, Petersen PE. Dental caries prevalence among adults in Denmark – the impact of socio-demographic factors and use of oral health services. Community Dent Health 2007; 24(4): 225–32.
22. Siukosaari P, Ainamo A, Närhi TO. Level of education and incidence of caries in the elderly: a 5-year follow-up study. Gerodontology 2005; 22(3): 130–6.
23. Henriksen BM, Ambjørnsen E, Axéll T. Dental caries among the elderly in Norway. Acta Odontol Scand 2004; 62(2): 75–81.
24. Christensen LB, Hede B, Rosing K, Özhayat EB. Caries fra folkesygdom til stigma? Tandlægebladet 2013; 117: 204–11.
25. Kongstad J, Ekstrand K, Qvist V, Christensen LB, Cortsen B, Grønbaek M. ym. Findings from the oral health study of the Danish Health Examination Survey 2007–2008. Acta Odontol Scand 2013; 71(6): 1560–9.
26. Rosing K. Danish Dental monitoring system. Väitöskirja. Kööpenhamina: University of Copenhagen; 2015.
27. Vilstrup L, Holm-Pedersen P, Mortensen EL, Avlund K. Dental status and dental caries in 85-year-old Danes. Gerodontology 2007; 24(1): 3–13.
28. Krustrup U, Holm-Pedersen P, Petersen PE, Lund R, Avlund K. The overtime effect of social position on dental caries experience in a group of old-aged Danes born in 1914. J Public Health Dent 2008; 68(1): 46–52.
29. Avlund K, Holm-Pedersen P, Morse DE, Viitanen M, Winblad B. Social relations as determinants of oral health among persons over the age of 80 years. Community Dent Oral Epidemiol 2003; 31(6): 454–62.
30. Hugoson A, Sjödin B, Norderyd O. Trends over 30 years, 1973–2003, in the prevalence and severity of periodontal disease. J Clin Periodontol 2008; 35(5): 405–14.
31. Holm-Pedersen P, Russell SL, Avlund K, Viitanen M, Winblad B, Katz RV. Periodontal disease in the oldest-old living in Kungsholmen, Sweden: findings from the KEOHS project. J Clin Periodontol 2006; 33(6): 376–84.
32. Krustrup U, Petersen PE. Periodontal conditions in 35–44 and 65–74-year-old adults in Denmark. Acta Odontol Scand 2006; 64(2): 65–73.
33. Norderyd O, Henriksen BM, Jansson H. Periodontal disease in Norwegian old-age pensioners. Gerodontology 2012; 29(1): 4–8.
34. Markkanen H, Rajala M, Paunio K. Periodontal treatment need of the Finnish population aged 30 years and over. Community Dent Oral Epidemiol 1983; 11(1): 25–32.
35. Suominen-Taipale AL, Nordblad A, Vehkalahti M, Aromaa A (toim.). Suomalaisten aikuisten suunterveys. Terveys 2000 -tutkimus. Helsinki: Kansanterveyslaitos; 2004. [http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78322/2004b16.pdf?sequence=1]. Haettu 5/2016.
36. Syrjälä AM, Ylöstalo P, Knuuttila M. Periodontal condition of the elderly in Finland. Acta Odontol Scand 2010; 68(5): 278–83.
37. Koskinen S, Lundqvist A, Ristiluoma N. (toim.). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Raportti 68/2012. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL); 2012.
[https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90832/Rap068_2012_netti.pdf?sequence=1.] Haettu 5/2016.
38. Christensen LB, Rosing K, Lempert SM, Hede B. Patterns of dental services and factors that influence dental services among 64–65-year-old regular users of dental care in Denmark. Gerodontology 2016; 33(1): 79–88.
39. Avlund K, Schultz-Larsen K, Christiansen N, Holm-Pedersen P. Number of teeth and fatigue in older adults. J Am Geriatr Soc 2011; 59(8): 1459–64.
40. Avlund K, Holm-Pedersen P, Morse DE, Viitanen M, Winblad B. Tooth loss and caries prevalence in very old Swedish people: the relationship to cognitive function and functional ability. Gerodontology 2004; 21(1): 17–26.
41. Vigild M. Odontologiske forhold hos gamle mennesker på institution. Tandlægebladet 1990; 94(5): 169–94.
42. Christensen LB, Hede B, Nielsen E. A cross-sectional study of oral health and oral health-related quality of life among frail elderly persons on admission to a special oral health care programme in Copenhagen City, Denmark. Gerodontology 2012; 29(2): e392–400.
43. Holmén A, Strömberg E, Hagman-Gustafsson ML, Wårdh I, Gabre P. Oral status in home-dwelling elderly dependent on moderate or substantial supportive care for daily living: prevalence of edentulous subjects, caries and periodontal disease. Gerodontology 2012; 29(2): e503–11.
44. Samson H, Strand GV, Haugejorden O. Change in oral health status among the institutionalized Norwegian elderly over a period of 16 years. Acta Odontol Scand 2008; 66(6): 368–73.
45. Zuluaga DJ, Ferreira J, Montoya JA, Willumsen T. Oral health in institutionalised elderly people in Oslo, Norway and its relationship with dependence and cognitive impairment. Gerodontology 2012; 29(2): e420–6.
46. Hede B. Ældre på plejehjem – konsekvenser for den gennemførte tandpleje. Aktuel Nordisk Odontologi. Kööpenhamina: Universitetsforlaget; 2016.
47. Peltola P, Vehkalahti MM, Simoila R. Oral health-related well-being of the long-term hospitalised elderly. Gerodontology 2005; 22(1): 17–23.
48. Astrøm AN, Haugejorden O, Skaret E, Trovik TA, Klock KS. Oral Impacts on Daily Performance in Norwegian adults: validity, reliability and prevalence estimates. Eur J Oral Sci 2005; 113(4): 289–96.
49. Siukosaari P, Ajwani S, Ainamo A, Wolf J, Närhi T. Periodontal health status in the elderly with different levels of education: a 5-year follow-up study. Gerodontology 2012; 29(2): e170–8.
Kirjoittajat
Lisa Bøge Christensen, lektor, ph.d., Odontologisk Institut, Det Sundhedsvidenskabelige Fakultet, Københavns Universitet
lbch@sund.ku.dk
Børge Hede, overtandlæge, adjungeret lektor, ph.d., Voksentandplejen, Københavns Kommune, og Odontologisk Institut, Det Sundhedsvidenskabelige Fakultet, Københavns Universitet
Päivi Siukosaari, EHL, HLT, suugeriatrian erityispätevyys, HUS
Käännös: Laura Koskela
Päivitetty 19.2.2018: Lisätty tägi Pohjoismainen teema
Ikäihmisten suun sairaudet
Viime vuosina Pohjoismaiden väestörakenne on kehittynyt siten, että ikäihmisiä on paljon enemmän kuin aikaisemmin. Useimmat ikäihmiset ovat pitkän elämänsä aikana kärsineet monista suun sairauksista, joiden jäljet näkyvät heidän hampaistossaan.
Vaikka valtaosalla iäkkäistä on suhteellisen vähän hoitamatonta kariesta, heillä on kuitenkin huomattava tarve paikkaushoitojen uusimiseen ja ylläpitohoitoon. Lisäksi moni ikääntynyt tarvitsisi ammattimaista kiinnityskudossairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa.
Kaikkein vanhimpien kohdalla hoidon tarve on luultavasti vielä suurempi.
Tämän ikäryhmän yhä kasvaessa voidaan ennustaa, että suun terveydenhoitopalvelujen – sekä perushammashoidon että vaativampien hoitomuotojen – kysyntä lisääntyy. Suun terveydenhuollon tällä hetkellä suurin ja tulevaisuudessa vielä suurempi haaste on se ikääntyneiden ryhmä, joka ei enää pysty käyttämään tavanomaisia suun terveydenhuollon palveluita.
Näillä henkilöillä on fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen tai sosiaalinen toimintakyvyn alenema, joka heikentää heidän mahdollisuuksiaan; samaan aikaan heidän kykynsä huolehtia omahoidosta vähenee. Tällaisissa tapauksissa hyvinkin hoidettu hampaisto voi rappeutua lyhyessä ajassa.
Monilla näistä ikääntyneistä on omat hampaat suussa, ja hammassairauksien esiintyvyys on sen mukaista. Onkin erittäin tärkeää, että heitä varten on luotu tehokas hoitojärjestelmä.