Post

Lääke & tiedeKoronakaranteeni masentaa vanhuksia

30.10.2020Jukka Meurman
istock_masentunut_vanhus_web
(Kuva: iStockphoto)

Suomessakin on keskusteltu koronarajoitusten aiheuttamasta ahdistuksesta erityisesti ajatellen vanhuksia, jotka eivät uskaltaneet tai saaneet tavata omaisiaan ja ystäviään. Nyt asiasta on tutkittua tietoa Etelä-Euroopasta, jossa Espanja, Ranska ja Italia asettivat kansalaisensa keväällä todella tiukkaan karanteeniin.

Firenzeläiset tutkijat julkaisivat syyskuussa tulokset huolellisesti toteutetusta nettikyselytutkimuksesta, johon oli valittu kustakin kolmesta maasta 3 000 yli 50-vuotiasta henkilöä (Arpino et al. Gerontologist 2020.32977334).
Lopulliset analyysit saatiin tehtyä 4 207 henkilön tiedoista. Tutkimus ajoittui siis keväälle 2020 juuri siihen aikaan, jolloin näissä maissa oli voimassa totaalinen karanteeni ulkonaliikkumiskieltoineen.

Validoiduilla menetelmillä arvioitiin vastanneiden mielentilaa, erityisesti masennusta, ottamalla huomioon vaadittavat tausta- ja sekoittavat tekijät. Karanteeniin määrättyjen ulkopuoliset kontaktit kartoitettiin rekisteröiden mm. puhelin-, WhatsApp- ja Facebook-keskustelut. Erityinen huomio kiinnitettiin omaisten välisiin kontakteihin karanteenin ajalta.

Tulokset eivät yllätä. Noin puolet vastaajista totesi masentuneensa karanteenissa. Sitä useammin masennusta raportoitiin, mitä vähemmän oli ulkopuolisia kontakteja. Erityisen tärkeiksi koettiin omaisten, kuten lasten ja lastenlasten, yhteydenotot.

Ne, joilla tällaisia kontakteja ei ollut, olivat eniten masentuneita ja depressio korostui varsinkin yli 70-vuotiaiden ryhmässä. Naiset raportoivat masennusta enemmän kuin miehet kaikissa tutkimusryhmissä.

Nämä tulokset on hyvä pitää mielessä Suomessakin, kun tätä kirjoittaessa hallituksemme suunnittelee uusia rajoituksia koronapandemian toisen aallon kolkuttaessa ovellamme. Pitäkää siis huoli myös iäkkäämmistä omaisistanne ja tuttavistanne!

J H Meurman

Lue myös
Etsitkö näitä?