Jo yli vuoden jatkunut SARS-CoV-2-epidemia alkaa jo väsyttää kansalaisia eripuolilla maailmaa, eikä asiaa ollenkaan helpota se, että taudin panoraama alkaa vähitellen selvitä koko karmeudessaan. Rokotusten käynnistyttyä odotukset ovat kyllä jo korkealla, että tästä selvitään, mutta milloin?
Pandemian aiheuttaman COVID-19-taudin vakavuus on siis käynyt hyvin selväksi. Akuutti-infektio voi olla raju ja nopeasti kuolemaan johtava nuorillakin sairastuneilla, vanhuksista tai muuten heikkokuntoisista puhumattakaan. Juuri sen vuoksi on otettu käyttöön ennen näkemättömän kovat rajoitukset ja karanteenimääräykset kaikkialla järjestäytyneissä yhteiskunnissa.
Taudista selvinneillä ja joskus vähäoireisillakin potilailla on ilmennyt hankalia pitkäaikaisvaikutuksia. Lancet-lehti julkaisi viime vuoden joulukuussa pääkirjoituksen, jossa peräänkuulutettiin valppautta tässä suhteessa (Lancet 2020; 396: 1861). WHO:n tautiluokitukseenkin on jo saatu sitä varten omat diagnoosinumerot ICD-10 U10.9 ja ICD-11 RA01.1.
Ensimmäiset dokumentoidut COVID-19-taudin pitkäaikaisseuraukset on julkaistu, mistäpä muualta kuin Wuhanista, josta koko epidemia sai syksyllä 2019 alkunsa. Siellä on systemaattisesti voitu seurata potilaita jo yli puoli vuotta ja rekisteröidä infektion aiheuttamia kroonisia dysfunktioita ja komplikaatioita. Niistä tämän lehden lukijoille tutuimpia lienevät haju- ja makuaistien menetys tai lievemmät aistihäiriöt.
Vakavampia ongelmia ovat krooninen kipu ja muut neurologiset oireet, tavaton väsymys, suorastaan ekshaustio, unihäiriöt ja myös sydämen rytmihäiriöt. Epämääräiset oireet saattavat jatkua kuukausia sairastetun akuutin vaiheen jälkeen, eikä tätä kirjoitettaessa vielä tiedetä, jäävätkö jotkin niistä peräti pysyviksi. Lancetin pääkirjoituksessa peräänkuulutetaankin koko terveydenhuollon henkilöstön sitoutumista oireilevien potilaiden ongelmien kohtaamiseen ja hoitoon.
COVID-19-taudin aiheuttamat monielinvauriot pitkäaikaisseuraamuksineen johtuvat siitä, että SARS-CoV-2-virus käyttää elimistöön tunkeutuessaan hyvin yleistä ACE2-solureseptoria. Näin ollen infektion aiheuttamat kliiniset oireet ja löydökset ovat myös hyvin monimuotoisia.
Terveysviranomaiset ovat ainakin USA:ssa ja Englannissa jo antamassa suosituksia taudin pitkäaikaisongelmien hoitamiseksi. Tähän liittyy paitsi lääketieteellisesti adekvaatti hoito, myös monia sosiaalisia ja taloudellisia kysymyksiä.
Kaiken lisäksi koko ajan opitaan uutta pandemian riehuessa ja potilasmäärien kasvaessa. COVID-19:n akuutista taudista toipuneita tullaan tapaamaan myös suun terveydenhuollossa, joten valppautta tälläkin sektorilla tarvitaan.
J. H. Meurman