Hammaslääkäri

Perjantai 25.09.2020

Lääke ja tiede: Kiinalaiset ehtivät ensin – COVID-19 faasi-1 -rokotetutkimuksen tulokset

istock-koronavirusrokote.jpg

Kuva: iStockphoto

Meneillään oleva koronaviruspandemia alkoi Wuhanista, Kiinasta, ja sieltä on raportoitu ensimmäinen terveillä koehenkilöillä tehty rokotetutkimus (Zhu ym. Lancet 2020; 395: 1845–54).

Tutkimukseen osallistui 108 vapaaehtoista keski-iältään 36-vuotiasta koehenkilöä, puolet miehiä ja puolet naisia. Rokote oli rekombinantti adenovirusvektorin välityksellä annettu rokote, joka perustui SARS-CoV-2-viruksen pintarakenteeseen, ns. spike-glykoproteiiniin. Tämä on juuri se pintarakenne, jonka avulla virus tunkeutuu soluun. Rokotteen tarkoitus on estää tarttuminen.

Tutkimuksessa testattiin lihakseen injisoitua kolmea eri rokotevahvuutta seuraten niin sivuvaikutuksia kuin rokotteen immunogeenisyyttä 28 vuorokauden ajan. Tulokset osoittivat, että rokote oli hyvin siedetty ja aikaansai T-soluimmuunivasteen kahden viikon sisällä rokottamisesta. Vaste oli suurimmillaan tutkimuksen lopussa, jolloin myös vasta-ainetuotanto oli korkeimmillaan.

Sivuvaikutuksia ilmeni viikon sisällä useimmilla koehenkilöillä, mutta ne olivat lieviä. Suurimman rokoteannoksen saaneista 75 % raportoi yhden tai useamman sivuvaikutuksen, joista tavallisin oli paikallinen kipu rokottamiskohdassa.

Muita sivuvaikutuksia olivat kuume (46 %), väsymys (44 %), päänsärky (39 %) sekä lihaskipu (17 %), mutta kaikki olivat siis lieviä ja ohimeneviä ja jokseenkin samoja riippumatta rokotteen vahvuudesta. Kenelläkään koehenkilöistä ei ilmennyt vakavia sivuvaikutuksia.

Tulokset ovat hyvin positiivisia ja toivoa antavia. Ne myös kertovat, kuinka valtavan tehokkaasti tiedeyhteisö on toiminut. Tästä ja muista eri puolilla maailmaa meneillään olevista rokotetutkimuksista on kuitenkin vielä pitkä matka rokotteen saamiseksi yleiseen käyttöön COVID-19-taudin nujertamiseksi.