Hammaslääkäri

Keskiviikko 18.05.2022

Monisairas hyötyy kokonaistilanteen huomioimisesta ja hoidon jatkuvuudesta

istock-hoitaja_auttaa_vanhusta_portaissa.jpg

Monisairaan potilaan omia tavoitteita tulee kuunnella ja edetä omahoidon vahvistamisessa hänen vauhdillaan. Kuva: iStockphoto

Kansainvälisen määritelmän mukaan monisairaalla potilaalla on vähintään kaksi pitkäaikaissairautta tai toimintakykyyn vaikuttavaa tekijää (esimerkiksi aistivaje). Määritelmä löytyy maaliskuussa 2021 monisairaan potilaan hoitoon julkaistusta Käypä hoito -suosituksesta.

On arvioitu, että monisairaita Suomen 18–64-vuotiaista miehistä on 30 % ja naisista 44 %, ikäihmisistä heitä on lähes 80 %. Monisairaat ovat keskeinen potilasryhmä koko terveydenhuoltojärjestelmässä.

Käypä hoito -suositus auttaa tunnistamaan suuren riskin monisairaat potilaat, joita uhkaa elämänlaadun tai toimintakyvyn romahtaminen. Riskissä olevaksi monisairaaksi määritellään potilas, joka käyttää runsaasti palveluja, on monilääkitty (vähintään viisi jatkuvaa lääkettä) tai jolla on sekä ruumiillisia sairauksia että mielenterveyden ongelmia ja vaikeuksia selviytyä arjessa. Lisäksi riskitekijänä pidetään gerasteniaa, ikääntymiseen liittyvää oireyhtymää, jossa elimistön fysiologiset reservit ovat poikkeuksellisen selvästi vähentyneet ja kyky sietää kuormittavia tekijöitä on heikentynyt.

Suun terveydenhuollossa monisairas potilas tulisi myös tunnistaa ja hoitaa samalla vakavuudella kuin muussakin terveydenhuollossa. Sepelvaltimotautia sairastava kuivasuinen monilääkitty ja selvästi toimissaan hidastunut ikäihminen sekä keski-ikäinen parodontiitin ja diabeteksen hoidon haasteiden kanssa tuskaileva potilas tai teini-ikäinen nuuskaa käyttävä epilepsiaa sairastava nuori on helppo tunnistaa suun terveydenhuollon vastaanotoillamme. Heidän oikeanlainen hoitonsa tuottaa myös terveyshyötyä.

Monisairaan potilaan omia tavoitteita tulee kuunnella ja edetä omahoidon vahvistamisessa hänen vauhdillaan. Luottamuksellisen hoitosuhteen rakentaminen on keskeistä. Vaikka ammattilainen tarkoittaa hyvää ja haluaa tehokkaasti edistää hoitoa, monisairaalle potilaalle se ei aina ole mahdollista hoidon kuormittavuuden takia. Hän ei välttämättä kykene siihen, mitä me toivomme.

Suun terveydenhuollossa esimerkiksi ikäihminen ei välttämättä jaksa pitkiä istuntoja ja laajoja hoitoja, vaan tulee edetä pienin tavoittein eteenpäin ja pyrkiä ylläpitämään toimintakykyä, jotta syöminen on mahdollista ja suu tuntuu hyvältä.

Nuorta potilasta voi olla vaikea saada hoitoon sovituille hoitoajoille. Häntä voisi auttaa kutsujärjestelmä ja oma, nuoren tilanteen tunteva suuhygienisti. Potilaan kanssa tulee keskustella eri hoitovaihtoehdoista, lähestymistavoista ja huomioida potilaan tavoitteet, arvot ja tärkeysjärjestykset.

Suun terveydenhuollossa on tärkeää tehdä potilaan kanssa yksilöllinen hoitosuunnitelma. Tärkeänä osana sitä on omahoitosuunnitelma yksilöllisin välitavoittein hoidon kuormittavuus huomioituna sekä niiden suunhoitovälineiden ja toimintatapojen löytäminen, joilla monisairaan on kotona mahdollista pitää suu ja hampaat toimintakykyisenä.

Hoidon jatkuvuus ja hyvä hoitosuhde voivat suun terveydenhuollossa edistää potilaiden elämänlaatua, ylläpitää toimintakykyä ja osaltaan vahvistaa myös muiden sairauksien hoitoa. Hoidon jatkuvuus tarkoittaa niin hoitosuhteen, vuorovaikutuksen ja tiedonkulun kuin hoidon toteutuksen jatkuvuutta eri hoitotahojen välillä.  
Monisairaan potilaan kohtaamisessa ja hoidossa keskeisinä ovat kokonaistilanteen ja hoidon kuormittavuuden huomioiminen, yksilöllinen hoitosuunnitelma sekä hoidon jatkuvuus - myös suun terveydenhuollossa.

Anna Maria Heikkinen
Dosentti, EHL, ylihammaslääkäri, Tampereen kaupunki
Tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto


Julkaistu Hammaslääkärilehden 4/22 Suusta terve -palstalla