Post

HistoriaNOF täyttää sata vuotta

20.6.2017Yrsa Le Bell, Jukka H. Meurman

Nordisk Odontologisk Förening (NOF) – Scandinavian Association for Dental Research – on International Association for Dental Research (IADR) -järjestön Pohjoismaiden ja Baltian yhteinen tutkijajärjestö, Scandinavian division. NOF on kuitenkin emojärjestöä vanhempi, sillä NOF:n satavuotisjuhlaa vietetään syyskuussa 2017 Wienissä, yhteistyössä IADR:n Continental European Divisionin (CED) kanssa. IADR täyttää 100 vuotta vasta vuonna 2020.

NOF perustettiin Göteborgissa tammikuussa vuonna 1917 ”Nordic Association of Odontology”-nimisenä. Jo saman vuoden elokuussa järjestettiin ensimmäinen NOF:n tutkijakokous Tukholmassa. Ensimmäinen presidentti oli ruotsalainen Uno Hylin, ja hän jatkoi tehtävässä myös vuoden 1918 kokouksessa Oslossa.

NOF:n tarkoituksena oli – ja on edelleen – edistää hammaslääketieteen tutkimusta ja opetusta Pohjoismaissa. Järjestön perustamisvaiheissa mukana olivat Ruotsi, Suomi, Tanska ja Norja. Islanti tuli mukaan vasta vuonna 1989. Vuonna 1969 NOF liittyi IADR:ään ja siitä tuli ”Scandinavian Division of IADR”.

Hallinto oli kauan maakohtainen. Jäsenmaat olivat varsin itsenäisiä siten, että kukin vuorollaan vastasi vuosittaisten kongressien järjestämisestä. Yleensä sen maan puheenjohtaja, jossa kongressi seuraavaksi järjestettiin, toimi koko NOF:n presidenttinä.

Jäsenmäärän kasvaessa 1980-luvulla jo yli 700:aan, tuli johtosäännön ja hallinnon uudistaminen ajankohtaiseksi. Vuonna 1995 NOF päätyi hallintomuotoon, jossa kukin osallistujamaa valitsi edustajansa yhteishallitukseen, ja järjestö sai yhteisen sihteerin ja rahastonhoitajan. Kaikkien virkailijoiden toimikaudeksi päätettiin 5 vuotta. Presidentti valittiin edelleen siitä maasta, jossa seuraavan vuoden kongressi järjestettiin.

Vuonna 2002 NOF:iin liittyi mukaan Eesti, vuonna 2012 Latvia ja vuonna 2015 Liettua. Vuoden 2016 jäsenmäärä oli 250 tutkijaa. NOF:lla on edustus IADR:n korkeimmassa hallintoelimessä Councilissa, joka kokoontuu IADR:n suurten vuosikongressien yhteydessä eri puolilla maailmaa. Näihin kongresseihin osallistuu tuhansia tutkijoita kaikista maanosista.

NOF:n omia kongresseja luonnehti alusta alkaen kotoinen ilmapiiri, jossa kollegat tapasivat toisiaan. Tutkimusaiheet kattoivat hammaslääketieteen koko kentän. Erityisesti kannustettiin ja rohkaistiin nuoria tutkijoita esittämään tuloksiaan. Moni nykyisin jo varttunut tutkija onkin aloittanut uransa NOF:n piirissä ennen astumista suureen maailmaan. Vuosien varrella tuli mahdolliseksi jakaa stipendejä ja matka-apurahoja, nekin nuorille suunnattuina.

1990-luvun lopulla NOF:n jäsenmäärä alkoi hiipua. Tähän oli syynä spesialistijärjestöjen paitsi aktivoituminen myös tutkimuksen saralla myös alan koulutusyksiköiden sulkeminen tai alasajo.

Yliopistojen matkabudjetit supistuivat samoihin aikoihin, jolloin useinkaan ei ollut mahdollista osallistua kuin yhteen vuosittaiseen kongressiin. Tällöin NOF:n omat kokoukset menettivät kiinnostavuuttaan ja aloittelevia tutkijoitakin kannustettiin osallistumaan suurempiin kokouksiin eripuolilla maailmaa. Niinpä viimeinen NOF:n oma kongressi oli Kööpenhaminassa vuonna 2001.

Tämän jälkeen NOF on järjestänyt yhteiskongresseja IADR:n muiden eurooppalaisten jaostojen kanssa: CED, British ja Irish Division. Tästä toiminnasta puolestaan kehkeytyi eurooppalaisten IADR-järjestöjen yhteiselin Pan European Federation (PEF), mikä nykyisin on Pan European Region (PER), Belgiaan rekisteröity IADR:n alueellinen tutkijoiden kattojärjestö.

PER kongressit järjestetään joka toinen vuosi, ja niihin osallistuu jopa yli 1000 tutkijaa kaikkialta maailmasta. Suomessa PER kongressi järjestettiin Helsingissä vuonna 2010.

NOF on alusta alkaen julkaissut omaa lehteä, jonka juuret juontavat vuoteen 1885. Tuolloin ilmestyi tanskaksi “Skandinavisk Tidsskrift for Tandlaeger”, ja siitä kahden vuoden kuluttua ruotsiksi “Skandinavisk Tidskrift för Tandläkare”. Sekin nimi eli vain kolme vuotta, ja lehti sai nimen “Odontologisk Tidskrift”.

Odontologisk Tidskrift ilmestyi vuodesta 1893 vuoteen 1969, jolloin lehti sai jälleen kasvojenkohotuksen ja uuden nimen “Scandinavian Journal of Dental Research”. Käsikirjoitusten tuli olla englanniksi, tieteen vakiintuneella kielellä, ja lehteä mainostettiin alamme pohjoismaisen tutkimuksen näyteikkunaksi.

Legendaarinen päätoimittaja oli tanskalainen suupatologi Jens J. Pindborg aina vuoteen 1995, jolloin ruotsalainen Anders Linde otti ohjat. Taas muuttui lehden nimi: “European Journal of Oral Sciences”. Vuodesta 2016 alkaen lehden päätoimittaja on Vibeke Baelum Tanskasta.

Nykyisin lehti ei nimestään huolimatta ole rajoittunut maihin eikä maanosiin, vaan on yleishammaslääketieteellinen julkaisufoorumi mille tahansa kriteerit täyttävälle tutkimukselle. NOF:n toiminnan kannalta sen omistama tieteellinen julkaisukanava on tarjonnut hyvin merkittävää taloudellista selkänojaa, mikä on mahdollistanut mm. nuorten tutkijoiden tukemisen.

Nykyisin NOF on siis aiempaa selvemmin integroitunut IADR:n maailmanlaajuiseen toimintaan, mutta tarjoaa edelleen jäsenilleen pohjoista identiteettiä. NOF pyrkii edelleen tukemaan alamme nuoria tutkijoita tarjoamalla matkastipendejä ja osallistumalla mm. pohjoismaisten tutkijakoulujen toimintaan.

Lopuksi haluamme toivottaa NOF:lle kukoistavaa tulevaisuutta parhaassa pohjoismaisessa hengessä!

Yrsa Le Bell entinen NOF:n presidentti

Jukka H. Meurman entinen NOF:n ja IADR:n presidentti

Front page

Lue myös
Etsitkö näitä?