Post

Painotuoretta tiedettäOpiskelijapalaute kansallisesta etä-OSCE-tentistä oli yllättävän myönteistä

6.4.2021

Koronapandemian vuoksi hammaslääketieteen opiskelijoiden kansallinen OSCE (objective structured clinical examination) -näyttökoe täytyi vuonna 2020 järjestää poikkeuksellisesti etänä. OSCE on osa neljännen vuoden opiskelijoiden kliinisen osaamisen arviointia, ja sen tulee olla suoritettu ennen kesäkandivaihetta.

Tässä tutkimuksessa kuvattiin muokattua OSCE-tenttiä sekä arvioitiin opiskelijoiden siitä antamaa palautetta, jotta kansainvälinen hammaslääketieteen koulutusyhteisö voisi hyödyntää kokemuksia. Kahdeksasta kysymyksestä koostuva etä-OSCE järjestettiin virtuaalisessa Moodle-oppimisympäristössä samanaikaisesti kaikissa Suomen neljässä hammaslääketieteen koulutusyksikössä. Kaikki neljännen vuoden opiskelijat (n = 179) osallistuivat kokeeseen internetissä itse valitsemastaan paikasta. Tenttikysymysten aiheina olivat ensiaputaidot, oikomishoidon tarve, sähköisen lähetteen tekeminen, diagnostiikka ja hoitosuunnitelman teko sekä lohjenneen poskihampaan korjaaminen. Lisäksi testattiin opiskelijoiden tietoja juurikanavien paikantamisesta, irronneesta maitohampaasta sekä käsien oikeaoppisesta pesusta, desinfioinnista ja suojakäsineiden pukemisesta.

Opiskelijoista 119 (66 %) osallistui tenttiä arvioivaan kyselyyn. Opiskelijoiden palaute kerättiin anonyymilla kyselylomakkeella, joka sisälsi monivalinta- ja avoimia kysymyksiä. Opiskelijat kokivat saaneensa tentistä riittävästi tietoa ennen sen suorittamista: asteikolla 1–5 (1 = täysin eri mieltä, 5 = täysin samaa mieltä) keskiarvo oli 3,8 ja keskihajonta 1,2. He suhtautuivat tenttiin etukäteen myönteisesti (ka 4,0; kh 1,0) ja pitivät tenttiä hyödyllisenä (ka 3,7; kh 1,1). Teknisestä toteutuksesta opiskelijat antoivat asteikolla 1–4 (huono–erinomainen) keskiarvosanan 2,7 (kh 0,7) ja kysymysten vaikeudesta keskiarvosanan 2,9 (kh 0,6). Opintojen aikana saatua opetusta arvioitiin asteikolla 1–4 (täysin riittämätön – täysin riittävä), ja se koettiin selvästi riittäväksi (ka 3,2; kh 0,5). Tehtävien sisältö sai asteikolla 1–4 (huono-erinomainen) keskiarvosanan 3,2 (kh 0,4) ja tentin käytännönläheisyys keskiarvosanan 2,9 (kh 0,4).

Avoimissa vastauksissaan opiskelijat kertoivat olevansa kiitollisia siitä, että OSCE saatiin muutettua nopeasti etäkokeeksi. Myönteisenä koettiin myös se, että kysytyt asiat olivat merkityksellisiä ja käytännöllisiä hammaslääkärin työtä ajatellen. Negatiivisina kokemuksina nousivat esille ongelmat joidenkin tehtävien teknisessä toteutuksessa, ja osa opiskelijoista oli tyytymättömiä kokeen jälkeen annettuihin mallivastauksiin.

Yleisesti ottaen opiskelijat pitivät Moodle-OSCEn toteutusta onnistuneena. Kevään 2020 OSCEssa opiskelijat eivät kuitenkaan pystyneet näyttämään osaamistaan aikaisempien vuosien tapaan ”show how” -metodilla vaan ainoastaan kuvaamaan tietämystään (”know how”). Opetuksen näkökulmasta etänä toteutetun OSCEn heikkoutena on, että sen avulla ei voitu arvioida kaikkia kliinisen osaamisen alueita, kuten kädentaitoja, vaan ainoastaan selvittää opiskelijan tietämystä kirjallisesti. Myöskään kaikkia muita kansallisiin oppimistavoitteisiin perustuvia osaamisalueita, kuten vuorovaikutustaitoja, ammatillista käyttäytymistä ja viestintää, ei pystytty arvioimaan.

Opiskelijoiden palaute antoi hyödyllistä tietoa siitä, miten he kokivat etäkokeena toteutetun OSCEn yhtäältä teknisestä ja toisaalta sisällöllisestä näkökulmasta. Etä-OSCE tuki opiskelijoiden arviointia ja mahdollisti näin opintojen etenemisen, minkä ansiosta opiskelijoilla oli mahdollisuus päästä kesätöihin hammaslääkäriksi.

Modification of national OSCE due to COVID-19 - Implementation and students’ feedback

Hanna Hytönen1, Ritva Näpänkangas2,3, Terhi Karaharju-Suvanto4,5, Taina Eväsoja4,5, Anu Kallio6, Anne Kokkari7, Tiina Tuononen1, Satu Lahti6

1Hammaslääketieteen yksikkö, Lääketieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio 
2Suun terveyden tutkimusyksikkö, Lääketieteellinen tiedekunta, Oulun yliopisto, Oulu  
3Medical Research Center Oulu, Oulun yliopistollinen sairaala ja Oulun yliopisto, Oulu  
4Suu- ja leukasairauksien osasto, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, Helsinki 
5Hammaslääketieteen opetusklinikka, Helsingin yliopisto, Helsinki 
6Sosiaalihammaslääketiede, Hammaslääketieteen laitos, Turun yliopisto, Turku 
7Hammaslääketieteen laitos, Turun yliopisto, Turku 

European Journal of Dental Education. Julkaistu verkossa 28.12.2020.
doi: 10.1111/eje.12646

Lue myös
Etsitkö näitä?