Hammaslääkäri

Torstai 21.11.2019

Suuritöisten potilaiden hoito pääkaupunkiseudun terveyskeskuksissa

terveyskeskuksen_ovi.jpg

Kauniaisten terveyskeskus
Kauniaisten terveyskeskus. (Kuva: Annariitta Kottonen)

Vuosina 2000–2002 suun terveydenhuoltojärjestelmää uudistettiin, ja ikärajat julkisen sektorin hammashoitoon poistettiin. Tätä ennen julkinen sektori oli tarjonnut suun terveydenhuoltopalveluja vain lapsille ja nuorille aikuisille sekä erityisryhmille. Joulukuusta 2002 alkaen koko väestö on saanut sairausvakuutuskorvausta eli Kela-korvausta yksityissektorilla annetuista suun terveydenhuollon palveluista. Uudistuksen tavoitteena oli, että suomalaiset saisivat hoitoa entistä tasa-arvoisemmin. Vuonna 2005 voimaan astui hoitotakuu, joka lisäsi entisestään erityisesti suurten terveyskeskusten vaikeuksia vastata aikuisväestön suun terveydenhuoltopalveluiden tarpeeseen. Hoitotakuun määräämissä hoitoonpääsyajoissa on yritetty pysyä palveluseteleiden, yksityissektorin kanssa tehtyjen ostopalvelusopimusten sekä vuokratyövoiman käytön avulla.

Terveyskeskusten suun terveydenhuoltoon hakeutuneiden aikuisten määrä ei ole kasvanut pelkästään vuosina 2000–2005 tehtyjen lakiuudistusten vuoksi. Kasvuun vaikuttaa myös se, että entistä useampi suomalainen ikääntyy hampaallisena (1). Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2013 lopussa 65 vuotta täyttäneitä jo 1 056 547. Tämä on 19,4 % koko väestöstä (2).

Suun terveydenhuoltopalvelujen suurkäytöstä on saatavilla hyvin rajallisesti tutkimustietoa. Vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan Espoon terveyskeskuksessa vuonna 2004 hoidetuista aikuispotilaista noin 10 % kävi vastaanotolla vähintään kuusi kertaa (3). Tutkimusta varten tästä potilasryhmästä poimittiin 10 %:n satunnaisotos. Lisäksi tutkimukseen otettiin mukaan lukumäärällisesti samankokoinen verrokkiryhmä. Se koostui potilaista, jotka olivat käyneet vuoden 2004 aikana vastaanotolla enintään kolme kertaa. Näiden ryhmien hoitotietoja seurattiin potilastietojärjestelmästä vuosina 2004–2009, jotta saataisiin selville, millaisia syitä runsaan suun terveydenhuoltopalvelujen käytön takana on. Mainitussa tutkimuksessa suun terveydenhuollon suuritöiset aikuispotilaat olivat useammin miehiä, keskimäärin iäkkäämpiä, kuuluivat alempiin sosioekonomisiin luokkiin sekä sairastivat enemmän kroonisia yleissairauksia kuin ne, jotka käyttivät suun terveydenhuollon palveluita vähän (3, 4, 5). Hampaattomuus oli harvinaista sekä suurkäyttäjien että vähän palveluja käyttävien keskuudessa (4). Suurkäyttäjillä oli paljon hammashoidon tarvetta, ja heidän hoitonsa oli usein suunnittelematonta ja pirstaloitunut usealle hammaslääkärille. Suurkäyttäjät käyttivät paljon myös päivystyspalveluita (3, 5). Monelle suurkäyttäjälle ei ollut tehty perusteellista tutkimusta, diagnostiikkaa eikä ehkäisevää hoitoa – osittain siksi, että he tarvitsivat toistuvasti akuuttihoitoa, esimerkiksi lohkeamien korjaamista. Vain alle puolet (45,8 %) suuritöisistä potilaista oli saanut ohjausta hampaiden harjaukseen. Sen sijaan suurkäyttäjille tehtiin paljon korjaavaa hoitoa sekä juurihoitoja (4).

Jotta suuritöisten potilaiden hoitoa voitaisiin kehittää kustannustehokkaammaksi, on tärkeää selvittää hammaslääkärien ajatuksia suun terveyspalvelujen suurkäyttöön johtavista tekijöistä ja suurkäyttäjien saaman hoidon tarkoituksenmukaisuudesta. Heikon taloustilanteen takia aihe on erityisen ajankohtainen.

Tutkimuksen tavoitteet

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yleishammaslääkärien näkemyksiä siitä, kuinka suuri osa terveyskeskusten hammashoidon aikuispotilaista on suuritöisiä. Lisäksi kartoitettiin hammaslääkärien käsityksiä siitä, miksi ja miten suuritöiset potilaat hakeutuvat hoitoon, mitä heidän hoitonsa sisältää ja kuinka hyvin hoitosuunnitelmat toteutuvat. Tutkimuksessa myös selvitettiin, mitkä asiat hammaslääkärien mielestä hankaloittavat kokonaisvaltaisen hammashoidon toteuttamista suuritöisillä potilailla ja miten suuritöiset potilaat hammaslääkärien näkemyksen mukaan hoidettaisiin mahdollisimman tehokkaasti.

Aineisto ja menetelmät

Aineistona oli HLL Lilli Rantahakalan toteuttama kyselytutkimus, joka liittyi hänen hammaslääkäriopintojensa syventävien opintojen tutkielmaan. Kysely lähetettiin sähköpostitse 353:lle Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Kirkkonummen terveyskeskusten yleishammaslääkärille huhti–toukokuussa 2010. Aineistosta poistettiin 32 vastaajaa, jotka olivat virka-, vanhempain- tai vuorotteluvapaalla, toimivat hallinnossa tai erikoishammaslääkärinä tai joilla oli virheellinen osoite. Kohderyhmään kuuluvista 331 yleishammaslääkäristä kyselyyn vastasi 160. Kyselytutkimuksessa selvitettiin suuritöisten potilaiden hoidon toteutumista, lähetekäytännön ongelmia sekä parodontologisia diagnoosi- ja hoitokäytäntöjä pääkaupunkiseudun terveyskeskuksissa. Lomake sisälsi sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Kuusi kysymystä käsitteli vastaajien taustatietoja, 13 suuritöisiä potilaita, 21 aikuispotilaiden parodontologista hoitoa ja neljä erikoishammaslääkärille lähettämistä. Kysely laadittiin Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen tarjoamalle E-lomakkeelle, jota käytetään verkkoselaimella. Linkki kyselylomakkeen verkkosivulle lähetettiin vastaajille sähköpostitse. Kyselystä saadun aineiston perusteella julkaistiin tutkimustuloksia parodontologisista diagnoosi- ja hoitokäytännöistä pääkaupunkiseudun terveyskeskuksissa (6).

Tässä tutkimuksessa saman aineiston pohjalta on analysoitu suuritöisten potilaiden hoitoa. Espoon suun terveydenhuollossa vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa (4) suurkäyttäjiksi määriteltiin aikuispotilaat, joilla oli vähintään 6 hoitokäyntiä vuoden aikana, ja samaa suurkäyttäjän määritelmää hyödynnetään myös tässä tutkimuksessa. Kirjallisuudessa suurkäyttäjiksi luokitellaan yleensä potilaat, joiden vastaanottokäyntien määrä sijoittuu tilastollisten käyntimäärien ylimpään kymmenykseen (10 %) (7).

Aineiston käsittely

Kyselyyn saadut vastaukset analysoitiin IBM SPSS Statistics 20 -tilasto-ohjelman ja Microsoft Excel -taulukko-ohjelman avulla. Tilastollista merkitsevyyttä kuvaavat p-arvot laskettiin käyttäen khiin neliö -testiä, ja tilastollisen merkitsevyyden raja-arvona pidettiin arvoa 0,05. Kuntien välisissä vertailuissa Kauniaisten ja Kirkkonummen vastaukset jätettiin huomiotta, sillä Kauniaisista vastauksia oli saatu vain yksi ja Kirkkonummelta neljä. Nämä vastaukset huomioitiin kuitenkin raportoitaessa hammaslääkärikohtaisia vastauksia ja koottaessa yhteensä-tilastoa.

Tulokset

Taulukkoon 1 on koottu vastaajien taustatiedot. Kyselyn vastausprosentiksi saatiin 48,3. Vastanneiden osuus oli suurin Vantaalla (58 %) ja pienin Kirkkonummella (27 %). Mies- ja naishammaslääkäreistä suunnilleen yhtä suuri prosentuaalinen osuus vastasi kyselyyn (8).
Enemmistö nuorista vastaajista työskenteli Helsingin terveyskeskuksessa –
62 % alle 35-vuotiaista ja 43 % 35–44-vuotiaista. Enemmistö iäkkäämmistä vastaajista toimi Espoossa – 39 % 45–54-vuotiaista ja 36 % 55 vuotta täyttäneistä.

Suuritöisten potilaiden hoidon sisältö ja toteutus

Vastaajia pyydettiin monivalintakysymyksellä arvioimaan, kuinka suuri osa aikuispotilaista – eli yli 18-vuotiaista – tarvitsee vähintään kuusi vastaanottoaikaa hoitojakson loppuunsaattamiseksi. Vastaajista 18 % oli sitä mieltä, että yli 40 % aikuispotilaista tarvitsee vähintään kuusi vastaanottoaikaa, jotta hoito saataisiin tehtyä loppuun. Vastaajista 36 % arvioi, että 21–40 % aikuispotilaista on suuritöisiä; 47 % arvioi, että suuritöisiä on aikuispotilaista korkeintaan 20 %.

Vastaajien enemmistö (61 %) ilmoitti, että suuritöiset potilaat ohjautuvat heidän vastaanotolleen pääasiassa varaamalla ajan suun tutkimukseen. Moni vastaaja kuitenkin kertoi myös, että suuritöiset potilaat päätyvät heidän vastaanotolleen enimmäkseen päivystyskäynnin jälkeen. Osa suuritöisistä potilaista oli jo ennestään oman terveyskeskuksensa vakiopotilaita. Espoossa ja Helsingissä tällaiset potilaat olivat useammin terveyskeskuksen vakiopotilaita kuin Vantaalla. Vantaalla suuritöiset potilaat tulivat perushoitoon useammin päivystyskäynnin jälkeen kuin Espoossa ja Helsingissä.

Suurin osa vastaajista (77 %) arvioi, että pääasiallinen syy suuritöisten potilaiden vastaanottokäynteihin on korjaava hoito (kuva 1). Helsingin terveyskeskuksessa jopa 84 % vastaajista piti korjaavaa hoitoa tärkeimpänä syynä vastaanottokäynteihin. Vähiten työkokemusta omaavista vastaajista 88 % oli sitä mieltä, että suuritöisten potilaiden tapauksessa vastaanottoaika kuluu pääasiallisesti korjaavaan hoitoon.

Toiseksi yleisimpänä syynä suuritöisten potilaiden hoitokäynteihin pidettiin juurihoitoa (kuva 1). Vantaalla 19 %, Espoossa 7 % ja Helsingissä 6 % vastaajista arvioi, että suuritöisten potilaiden vastaanottokäyntien pääasiallinen syy on juurihoito.

Parodontologinen hoito oli hammaslääkärien mielestä erittäin harvoin pääasiallinen syy suuritöisten potilaiden käynteihin. Vantaalla näin ei ajatellut kukaan; Helsingissä parodontologista hoitoa piti tärkeimpänä syynä 1 % ja Espoossa 4 % vastaajista. Myös kirurginen ja purentafysiologinen hoito tai oikominen nähtiin erittäin harvoin pääasiallisiksi syiksi suuritöisten aikuisten vastaanottokäynteihin.

Kaikista vastaajista 53 % ilmoitti aina tekevänsä yhteistyötä suuhygienistin kanssa hoitaessaan suuritöisiä potilaita. Useimmiten näin kertoi toimivansa 39 % ja joskus 8 % vastanneista. Vantaan terveyskeskuksessa oli eniten niitä, jotka tekivät aina yhteistyötä suuhygienistin kanssa. Kauemmin hammaslääkäreinä toimineet ilmoittivat kokemattomampia kollegoitaan useammin, että tekevät aina yhteistyötä suuhygienistin kanssa.

Vantaan terveyskeskuksessa tavallisin tapa järjestää suuritöisen potilaan hoito oli suunnitella ja varata kaikki hoitoajat samalla kertaa. Espoossa ja Helsingissä tavallisin tapa oli varata vain yksi hoitoaika kerrallaan (kuva 2a). Yhden hoitoajan kerrallaan varasi 59 % vähiten työkokemusta omaavista hammaslääkäreistä (kuva 2b).

Hoitoaikojen väli oli kaikkien vastausten perusteella yleisimmin 4–6 viikkoa. Vantaalla 86 % vastaajista oli sitä mieltä, että seuraavalle hoitokäynnille pääsee todennäköisimmin jo 0–6 viikossa. Näistä vastaajista puolet arvioi, että hoitoaikojen väli on jopa vain 1–3 viikkoa. Helsingissä vastaajista 54 % ilmoitti, että hoitoaikojen väli vaihtelee yleisimmin seitsemästä viikosta kolmeen kuukauteen. Yhteensä 5 vastaajaa arvioi uuden hoitoajan olevan saatavilla 4–5:n tai yli 6 kuukauden päästä. Espoossa ja Vantaalla hoitoaikojen väli oli vastaajien mukaan maksimissaan 2–3 kuukautta. Espoossa hieman alle puolet (43 %) hammaslääkäreistä ajatteli, että hoitoaikojen väli vaihtelee seitsemän viikon ja kolmen kuukauden välillä; Vantaalla näin arvioi 15 % hammaslääkäreistä.
Vastanneista joka neljäs ilmoitti saaneensa terveyskeskuksestaan ohjeita koskien hoitoaikojen pituutta. Vantaalla ohjeita kertoi saaneensa 12 % vastanneista, kun taas Helsingissä ja Espoossa vastaavat luvut olivat huomattavasti suuremmat – 33 % ja 37 %.

Suuritöisten potilaiden hoidon ongelmakohdat

Enemmistö hammaslääkäreistä (73 %) koki suuritöiset potilaat kuormittaviksi (kuva 3). Espoon terveyskeskuksessa oli eniten hammaslääkäreitä, jotka pitivät suuritöisiä potilaita paljon (67 %) tai erittäin paljon (15 %) kuormittavina, kun taas Helsingissä oli eniten hammaslääkäreitä, jotka kokivat suuritöiset potilaat vähän kuormittaviksi (31 %) (p = 0,026). Kokemus kuormittavuudesta lisääntyi tilastollisesti merkitsevästi hammaslääkärin iän lisääntyessä (p = 0,019) (kuva 3).

Vastaajia pyydettiin arvioimaan, miten hyvin suuritöisten potilaiden kohdalla toteutuu ns. kokonaishoidon periaate. Kokonaishoidon periaate merkitsee, että potilaalle tehdään tutkimus, diagnoosi, riski- ja ennustearvio, hoitosuunnitelma ja tarpeellinen hoito kohtuullisessa ajassa. Kaikista vastaajista 19 % oli sitä mieltä, että kokonaishoidon periaate toteutuu melko huonosti tai ei lainkaan. Vantaalla oli suhteellisesti eniten sellaisia hammaslääkäreitä (43 %), joiden mielestä kokonaishoidon periaate toteutuu hyvin. Espoossa ja Helsingissä enemmistö (80 % ja 73 %) vastaajista arvioi, että kokonaishoidon periaate toteutuu jossain määrin. Suhteellisesti eniten sellaisia hammaslääkäreitä, joiden mielestä kokonaishoidon periaate toteutuu melko huonosti tai ei lainkaan, oli Helsingissä (25 %).

Vastaajista kolmannes arvioi, että suuritöisistä potilaista enintään 40 %:lle on tehty suun ja hampaiden tutkimus ja sen perusteella hoitosuunnitelma.

Enemmistön mielestä kokonaishoidon edellyttämiä hoitoaikoja ei pystytä antamaan siten, että hoitojakso saataisiin päätökseen kohtuullisessa ajassa eli kuuden kuukauden sisällä. Suuritöisten potilaiden hoidon järjestäminen niin, että hoito saadaan valmiiksi kohtuullisessa ajassa, oli vastausten perusteella todennäköisintä Vantaalla ja epätodennäköisintä Helsingissä: vantaalaisista hammaslääkäreistä 40 % arveli, että hoidot valmistuvat yleensä tavoiteajassa, kun taas helsinkiläisistä vastaajista 88 % oli sitä mieltä, että hoidot venyvät yli tavoiteajan.

Suuritöisten potilaiden hoidon kehittäminen

Kyselyssä tiedusteltiin myös parasta tapaa hoitaa tehokkaasti suuritöisiä potilaita. Kun tarkastellaan kaikkia vastaajia ja yksittäisiä terveyskeskuksia, eniten kannatusta sai vaihtoehto "yhteistyössä suuhygienistin kanssa". Espoossa toisella sijalla oli vaihtoehto ”riittävän pitkät hoitoajat ja lyhyet hoitoaikojen välit, vaikka potilaan hoitoon osallistuisi useampi hammaslääkäri”, Helsingissä ”yhteistyö yksityissektorin kanssa” ja Vantaalla ”pysyvä hoitosuhde: sama hoitava hammaslääkäri, vaikka hoitojaksot venyisivät”.

Vähiten työkokemusta omaavien vastaajien ryhmässä kaivattiin eniten yhteistyötä erikoishammaslääkärin kanssa. Muissa työkokemusryhmissä pidettiin tärkeimpinä riittävän pitkiä hoitoaikoja lyhyin väliajoin, pysyvää hoitosuhdetta ja yhteistyötä yksityissektorin kanssa. Kokeneempien vastaajaryhmien mielestä äsken mainitut kolme tapaa hoitaa suuritöisiä potilaita olivat lähes yhtä tärkeitä keskenään; näissä ryhmissä yhteistyötä erikoishammaslääkärin kanssa pidettiin vähiten tärkeänä.

Kyselyssä oli myös vapaa kommenttikenttä, jossa oli mahdollista esittää näkemyksiä suuritöisten potilaiden hoidon ongelmakohdista. Näissä kommenteissa erityisinä ongelmakohtina korostuivat resurssit ja organisaatio sekä itse potilas. Pulmalliseksi koettiin ensinnäkin se, että hoitoaikoja ei saa järjestettyä riittävän lyhyin väliajoin. Osa vastaajista ei voinut vaikuttaa oman ajanvarauskirjansa hallintaan riittävästi hoitoaikojen varaamisen osalta. Myös hoitavan hammaslääkärin jatkuva vaihtuminen ja se, että hoidon seurantaa ei voitu järjestää hammaslääkärin parhaaksi katsomalla tavalla, koettiin ongelmaksi. Potilaiden osalta haasteena pidettiin peruuttamattomia poisjääntejä ja sitä, että potilaiden suuritöisyys johtuu usein yleissairauksista. Lisäksi osaa potilaista oli vastaajien mukaan vaikea sitouttaa hoitoon esim. alkoholismin tai hammashoitopelon takia. Osa vastaajista oli sitä mieltä, että suuritöiset potilaat hakeutuvat hoitoon liian myöhään.

Vastauksissa esitettiin myös kehitysideoita. Yleisimpiä ehdotuksia tilanteen parantamiseksi olivat hoidon toteuttaminen tiiviissä aikataulussa, ehkäisevän hoidon tehostaminen, potilas-hammaslääkärisuhteen jatkuvuudesta huolehtiminen sekä ostopalvelun järjestäminen suuritöisille potilaille. Kommenteissa tuli esille myös potilaan motivaation herättämisen ja ylläpitämisen sekä ehkäisevän suun terveydenhoidon ja pitkän potilas-hammaslääkärisuhteen tärkeys. Moni vastaaja mainitsi, että oman ajanvarauskirjan hallinta ja mahdollisuus varata useampi pitkä hoitoaika lyhyellä aikavälillä helpottaisivat suuritöisen potilaan hoidon etenemistä. Joissakin vastauksissa huomautettiin myös, että suuritöiset potilaat oli kyselyn tekemisajankohtana, vuonna 2010, ohjattu hoitojonon kautta palvelu- tai maksusetelin kanssa yksityishammaslääkärille.

Pohdinta

Tutkimuksemme tulokset perustuvat kyselyyn vastanneiden hammaslääkäreiden näkemyksiin. Vastausten perusteella on selvää, että suuritöisten potilaiden suun terveydenhuolto koetaan pääkaupunkiseudun terveyskeskuksissa kuormittavaksi. Hammaslääkärien mielestä kokonaishoidon periaate ei toteudu toivotulla tavalla, tutkimus ja hoitosuunnitelma ovat usein jääneet tekemättä eikä vastaanottoaikoja yleensä pystytä järjestämään niin, että potilaan hoitojakso voitaisiin saattaa päätökseen kohtuullisessa ajassa. Suurin osa hoitokäynneistä kuluu korjaaviin toimenpiteisiin ja juurihoitoihin. Kyselyyn vastanneiden terveyskeskushammaslääkäreiden mielestä paras tapa hoitaa suuritöisiä potilaita olisi tehdä se yhteistyössä suuhygienistin kanssa, riittävän pitkillä ja tiheään järjestetyillä hoitoajoilla. Vastaajat myös korostivat, että suuritöisten potilaiden hoidossa tulisi panostaa pysyvään potilas-hammaslääkärisuhteeseen sekä ehkäisevään hoitoon.

Vaikka suurkäyttäjät eivät muodostakaan enemmistöä julkisen sektorin suun terveydenhuollon potilaista, he käyvät vastaanotolla muita potilaita useammin ja kuluttavat täten runsaasti käytettävissä olevia voimavaroja (4). Ikärajojen poistuttua julkisista suun terveyspalveluista ja hoitotakuun astuttua voimaan terveyskeskusten potilasaineisto on todennäköisesti muuttunut merkittävästi. Tämän myötä myös hammaslääkärien työnkuva on muuttunut ja työn kuormittavuus mahdollisesti lisääntynyt monellakin
tapaa. Aikuispotilaiden hoito terveyskeskuksissa oli ennen huomattavasti harvinaisempaa.

Nuorilla hammaslääkäreillä ei luonnollisestikaan ole kokemusta työskentelystä uudistuksia edeltävänä aikana. Helsingin kaupungin suun terveydenhuollon palveluksessa on suhteellisesti enemmän nuoria hammaslääkäreitä kuin Vantaalla ja Espoossa, ja Helsingissä oli vastausten perusteella vähiten suuritöisiä potilaita. Toisaalta Helsingissä mahdollisesti myös lähetettiin enemmän potilaita ostopalveluseteleiden avulla hoitoon yksityissektorille. Espoossa ja Vantaalla hoitokäyntien väli oli lyhyempi kuin Helsingissä, mikä saattaa tarkoittaa, että terveyskeskushammaslääkäri toteutti suuritöisen potilaan hoidon useammin itse, lähettämättä häntä eteenpäin.

Kokonaishoidon periaatteen toteutuminen

Suuritöisten potilaiden tapauksessa suun tutkimus ja hoitosuunnitelma olivat vastaajien mukaan jääneet hyvin usein tekemättä. Sama ongelma on todettu myös aikaisemmin julkaistuissa tutkimuksissa (3, 5). Tämä mahdollisesti selittää sen, miksi ns. kokonaishoidon periaate ei vastaajien enemmistön mielestä toteutunut kunnolla. Suhteellisesti eniten sellaisia vastaajia, joiden mielestä kokonaishoidon periaate toteutuu hyvin, oli Vantaalla. Vantaalla hammaslääkärit olivatkin saaneet vähiten hoitoaikojen pituutta koskevia ohjeita, ja siellä hoidon järjestyminen kohtuullisessa ajassa oli kolmesta tutkimukseen osallistuneesta kaupungista todennäköisintä. Vantaalla seuraavan hoitoajan sai vastaajien mukaan yleensä järjestettyä 0–6 viikossa.

Tietoisuus siitä, että potilas pääsee vastaanotolle seuraavan kerran vasta pitkän ajan päästä, on saattanut saada hammaslääkärin keskittymään akuuteimpiin ongelmiin – sen sijaan, että hän olisi tutkinut potilaan, arvioinut tämän suunterveyttä osana yleisterveyttä ja tehnyt sitten arvioonsa perustuvan hoitosuunnitelman. Tämä on valitettavaa, sillä suun tutkimuksen yhteydessä olisi mahdollista havaita suusairauksiin viittaavia varhaisia muutoksia. Jos tällaisiin muutoksiin puututtaisiin ajoissa, voitaisiin jatkossa välttyä monilta kajoavammilta ja aikaavieviltä toimenpiteiltä sekä tarjota terveysvaikutteisempaa hoitoa. Myöskään hoidon vaikuttavuutta ei voida seurata, jos suun tutkimusta ei tehdä säännöllisesti.

Suuritöisten potilaiden hoidon sisältö

Tämän tutkimuksen perusteella suuritöisille potilaille tehdyt toimenpiteet olivat luonteeltaan samankaltaisia kuin Espoon terveyskeskuksessa aikaisemmin toteutetussa tutkimuksessa (3, 4, 5). Enemmistö suuritöisten potilaiden hoitoajasta kului korjaaviin toimenpiteisiin. Terveys 2000- ja 2011-tutkimuksissa on todettu, että suomalaisen aikuisväestön yleisimmät suunterveyden ongelmat ovat pitkään olleet runsaasti paikattu hampaisto ja karies (1, 8).

Omassa tutkimuksessamme emme pystyneet selvittämään, kuinka suuri osa korjaavan hoidon käynneistä kului vanhojen täytteiden uusimiseen tai lohkeamien mahdollisesti toistuviin korjauksiin, ja kuinka monella vastaanottoajalla taas hoidettiin uutta kariesta. Korjaavan hoidon toimenpiteiden yleisyys suuritöisillä potilailla saattaa johtua siitä, että yhtä ja samaa hammasta ajaudutaan paikkaamaan toistuvasti sen sijaan, että tarjottaisiin lohkeilevan täytteen tilalle pitkäkestoisempaa ratkaisua – proteettista kruunua.

Toiseksi yleisin suuritöisille potilaille tehty toimenpide oli juurihoito. Vantaalla jopa 19 % vastaajista ilmoitti, että juurihoito on pääasiallinen syy suuritöisten potilaiden vastaanottokäynteihin, kun sama luku Helsingissä oli 6 % ja Espoossa 7 %. Vantaalla suuritöisiä potilaita olikin kyselyyn saatujen vastausten perusteella eniten kaikista kolmesta kaupungista. Koska suuritöisten potilaiden juurihoitoihin kului Espoossa ja Helsingissä vähemmän aikaa kuin Vantaalla, on mahdollista, että näissä kaupungeissa juurihoitoa tarvitsevat potilaat lähetettiin useammin jatkohoitoon ostopalveluhammaslääkärille.

Tutkimuksessamme ei selvinnyt, osallistuuko yksittäisen hampaan juurihoitoon tai yksittäisen potilaan suun kokonaishoitoon useampi hammaslääkäri – ja jos näin on, hidastaako tämä hoidon etenemistä ja mahdollisesti jopa lisää hoitoon kuluvaa aikaa. Nykyään keskustellaan myös
paljon siitä, hoidammeko huonokuntoisia hampaita yleisterveyden kustannuksella (9).

Parodontologista hoitoa ei pääasiallisena toimenpiteenä juurikaan tehty suuritöisille potilaille. Tämä tuskin tarkoittaa sitä, että suuritöisillä potilailla ei olisi hampaiden kiinnityskudossairauksia. Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan kahdelta kolmasosalta aikuisväestöstä löytyy parodontiittiin viittaavia muutoksia (1). Syynä parodontologisen hoidon vähäisyyteen lieneekin se, että korjaavan hoidon ja juurihoitojen tarve ajoi parodontologisen hoidon edelle. Lisäksi edenneen parodontiitin hoito vaatii pitkäjänteisyyttä ja jatkuvaa hoitosuhdetta, mikä saattaa olla haastavaa pääkaupunkiseudun suurten kaupunkien terveyskeskusten hoitokulttuureissa. Osa hammaslääkäreistä ilmoitti myös, että potilaat odottavat saavansa korjaavaa hoitoa ja että työpaikassa on annettu ohjeita liittyen hammaslääkärin osuuteen parodontologisissa hoidoissa (6).

Sitä, että suuritöisille potilaille tehtiin parodontologisia hoitoja pääasiallisena toimenpiteenä hyvin vähän, voisi osaltaan selittää myös se, että heidät lähetettiin parodontologisten ongelmien ilmetessä suuhygienistille. Vastaajat pitivät yleisesti tärkeänä sitä, että suuritöisten potilaiden hoidossa tehdään tiivistä yhteistyötä suuhygienistin kanssa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että hammaslääkäri on vastuussa potilaan diagnoosin määrittämisestä, hampaiden ennusteiden ja hoitosuunnitelman laatimisesta, hoidon toteutumisesta ja sen tehon arvioinnista.
Mikäli tutkimus ja hoitosuunnitelma jäävät suuritöisten potilaiden kohdalla usein tekemättä, todennäköisesti ehkäisevän hoidon tarvekin jää määrittämättä. Suomalaisten suun omahoitotottumukset ovat melko huonot: Terveys 2011 -tutkimuksen mukaan suomalaisista 30 vuotta täyttäneistä miehistä vain 53 % ja naisista 81 % harjaa hampaansa vähintään kahdesti päivässä (1).

Yhteenveto

Vaikka tutkimuksen aineisto on kerätty jo jonkin aikaa sitten, se todennäköisesti kuvastaa hyvin hammaslääkärien ajatuksia pääkaupunkiseudun terveyskeskuksissa myös tänä päivänä. Näin voi olettaa, koska vuoden 2010 jälkeen lainsäädännössä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia suun terveydenhuollon osalta. Vuonna 2000–2005 voimaan tulleet lakimuutokset aiheuttivat kunnille paineita, jotka heijastuivat hammaslääkärien toimintaan ja johtivat siihen, että potilaiden hoidossa painottuvat korjaavat toimenpiteet. Tulisi kuitenkin muistaa, että hammaslääkärit ovat terveydenhuollon ammattilaisia, joiden tehtävänä on ajaa potilaan etua ja tarjota hänelle paras mahdollinen suun terveyttä edistävä ja ylläpitävä hoito, joka perustuu tutkittuun tietoon ja suusairauksien diagnosointiin.

Väestöllisen huoltosuhteen eli lasten ja eläkeikäisten määrän sataa työikäistä kohden ennustetaan ylittävän 60 huollettavan rajan vuonna 2017 ja 70 huollettavan rajan vuoteen 2028 mennessä (3). Kun ikääntyneen väestön määrä kasvaa, myös hammaslääkäreiden potilailla on enemmän yleissairauksia. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että suuritöisten aikuispotilaiden määrä kasvaa, sillä yleissairaudet ja lääkitykset lisäävät suusairauksien riskiä ja komplisoivat suun ongelmia entisestään. Tämän takia ehkäisevän hoidon merkitys on entistäkin suurempi, ja hammaslääkäreiden tulee jatkokouluttautua säännöllisesti, jotta he voivat tarjota vanhenevalle aikuisväestölle riittävän terveysvaikutteista hoitoa.

Kiitokset

Haluamme kiittää Lilli Rantahakalaa kyselyn toteuttamisesta sekä kaikkia kyselyyn vastanneita hammaslääkäreitä. Kiitämme myös ylihammaslääkäri, professori Eeva Widströmiä sekä professori Veli-Jukka Uittoa kysymysten laadinnassa saamistamme neuvoista.

Dentists' views on the oral health care of adult heavy users of Helsinki Metropolitan Area Public Dental Services

A small proportion of patients in Public Dental Services (PDS) use oral health care services frequently and consume substantial PDS resources. This questionnaire study was conducted to investigate the opinions of dentists in the Helsinki Metropolitan Area PDS regarding reasons for heavy use of oral health services among adult patients and how oral health care of these heavy users could be
improved.

Most of the dentists considered treatment of heavy users to be generally straining, and in their opinion they could not provide comprehensive care for many heavy users in a reasonable period of time The main reasons for heavy use were restorative and endodontic treatment. Dentists had clear views on the difficulties in treating heavy users and how their treatment could be developed. Dentists assessed team-work with dental hygienists to be the most effective way to treat heavy users. In addition, they emphasised the importance of a preventive approach, the need for long and frequent appointments for these patients and a stable patient- dentist relationship.

However, the major dental reforms during 2000–2005 (age limits were abolished in the PDS and a statutory care guarantee came into effect) increased the demand of the adult population for oral health care and put pressure on PDS dentists, which has probably affected the possibility of providing good quality comprehensive care for adult heavy users.

Kirjoittajat

Merja Halme
HLL, shg

Päivi Mäntylä
EHL, dos.
Helsingin yliopisto, Suu- ja leukasairauksien osasto

Annamari Nihtilä
HLT, EHL
Itä-Suomen yliopisto, Hammaslääketieteen yksikkö

Kirjoittajilla ei ole taloudellisia sidonnaisuuksia, jotka voisivat vaikuttaa artikkelin sisältöön.

Artikkeli perustuu HLL Merja Halmeen hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluvien syventävien opintojen tutkielmaan.

Kirjallisuus

1. Koskinen S, Lundqvist A, Ristiluoma N. (toim.). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 68/2012.s. 102–7, 181–3. [http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90832/Rap068_2012_netti.pdf.... Haettu 16.1.2015.
2. Tilastokeskus. Suomen virallinen tilasto. Lähes joka viides suomalainen 65 vuotta täyttänyt.
[http://www.stat.fi/til/vaerak/2013/01/vaerak_2013_01_2014-09-26_tie_001_.... Haettu 15.1. 2015.
3. Nihtilä A, Widström E, Elonheimo O. Heavy consumption of dental services among Finnish adults. Community Dent Health 2010; 27(4): 227–32.
4. Nihtilä A. Heavy use of oral health services. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto; 2014.
5. Nihtilä A, Widström E, Elonheimo O. Heavy consumption of dental services; a longitudinal cohort study among Finnish adults. BMC Oral Health 2013; 13: 18.
6. Rantahakala L, Nihtilä A, Mäntylä P. Terveyskeskuksissa tarvetta parodontologiselle täydennyskoulutukselle. Suom Hammaslääkäril 2012; 19(1): 16–24.
7. Vedsted P, Christensen MB. Frequent attenders in general practice care: a literature review with special reference to methodological considerations. Public Health 2005; 119(2): 118–37.
8. Vuorinen L. Parodontologiset hoitokäytännöt pääkaupunkiseudun terveyskeskuksissa. Syventävien opintojen tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto; 2011.
9. Suominen-Taipale L, Nordblad A, Vehkalahti M, Aromaa A. (toim.). Suomalaisten aikuisten suunterveys. Terveys 2000 -tutkimus. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B16/2004. s. 33–119. [http://www.terveys2000.fi/julkaisut/2004b16.pdf]. Haettu 15.1.2015.
10. Hölttä P. HLL ja lupa poistaa. Suom Hammaslääkäril 2014; (21)2: 9–12.
11. Tilastokeskus. Suomen virallinen tilasto. Väestöllinen huoltosuhde 1950–2013 ja ennuste 2014–2050.[http://www.stat.fi/til/vaerak/2013/01/vaerak_2013_01_2014-09-26_kuv_002_.... Haettu 15.1.2015.

Kuvagalleria

Taulukko 1. Vastaajien taustatiedot
Kuva 1. Pääasiallinen syy suuritöisten potilaiden vastaanottokäynteihin.
Kuva 2a. Tavallisin tapa toteuttaa suuritöisen potilaan hoitojakso eri  terveyskeskuksissa.
Kuva 2b. Vastaajien työkokemusvuosien perusteella tehty jaottelu tavoista, joilla suuritöisen potilaan hoitojakso tavallisimmin toteutettiin.
3. Suuritöisten potilaiden hoidon kuormittavuus hammaslääkärin iän mukaan tarkasteltuna.

Hammaslääkärien näkemyksiä suuritöisten aikuispotilaiden suun terveydenhuollosta pääkaupunkiseudun terveyskeskuksissa

Lähtökohdat

Osa terveyskeskusten suun terveydenhuollon potilaista on palveluiden suurkäyttäjiä, joiden hoitoon kuluu huomattava osa voimavaroista. Selvitimme kyselytutkimuksella pääkaupunkiseudun terveyskeskushammaslääkäreiden näkemyksiä suuritöisten aikuispotilaiden hoidosta, hoidon mahdollisista ongelmakohdista ja tekijöistä, jotka johtavat palveluiden suurkäyttöön. Pyysimme myös suuritöisten potilaiden hoitoon liittyviä kehitysideoita.

Menetelmät

Sähköinen kyselytutkimus lähetettiin terveyskeskusten yleishammaslääkäreille huhti–toukokuussa 2010.

Tulokset

Useimmat vastaajat kokivat, että suuritöisten potilaiden hoito on kuormittavaa. Hammaslääkäreiden mielestä suuritöisten potilaiden hoidossa ei toteudu kokonaishoidon periaate. Tutkimus ja hoitosuunnitelma olivat usein jääneet tekemättä, eikä vastaanottoaikoja pystytty järjestämään niin, että hoito valmistuisi kohtuullisessa ajassa. Suurin osa hoitokäynneistä käytettiin korjaaviin toimenpiteisiin ja juurihoitoihin. Vastaajien mielestä suuritöisiä potilaita tulisi hoitaa yhteistyössä suuhygienistin kanssa, riittävän pitkillä ja tiheästi toteutuvilla hoitokäynneillä. Lisäksi tulisi panostaa pysyvään potilas-hammaslääkärisuhteeseen ja ehkäisevään hoitoon.

Johtopäätökset

Hammaslääkäreillä oli selkeä näkemys suuritöisten potilaiden hoidon ongelmakohdista sekä paljon ajatuksia siitä, miten hoitoa voisi kehittää.

Läpikäynyt vertaisarvioinnin. Hyväksytty julkaistavaksi 19.9.2016.