Pään ja kaulan alueen syövistä vajaa 5 % on sylkirauhassyöpiä, joista adenokystinen karsinooma (ACC) on Suomessa yleisin. Syövän kirurginen hoito ja sädehoito räätälöidään potilaskohtaisesti kasvaimen sijainnin, arvioidun biologisen aggressiivisuuden sekä levinneisyysasteen (I–IV) mukaan.
Tässä väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin pienten sylkirauhasten ACC:ta sairastavaa potilaskohorttia (n = 68), jota hoidettiin vuosina 1974–2012 Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa. Potilastietorekisteristä kerättiin tiedot kasvaimista, potilaille annetusta hoidosta sekä seurannasta, ja näiden välisiä yhteyksiä tutkittiin tilastollisesti. Tutkimuksessa kartoitettiin virusten mahdollista merkitystä pienten sylkirauhasten ACC:ssä määrittämällä kasvainnäytteistä kolmen eri polyoomavirustyypin esiintyminen; lisäksi näytteistä tehtiin 24:n ihmisen papilloomaviruksen tyypitys. Immunohistokemiallisesti näytteistä tutkittiin matriksin metalloproteinaaseja (MMP) -7, -8, -9, -15 -ja -25 sekä antitsyymin estäjiä (AZIN-1 ja -2).
Pienten sylkirauhasten ACC esiintyi yleisimmin suulaessa. Levinneisyysasteen I adenokystistä karsinoomaa sairastaneet potilaat selviytyivät paremmin verrattuna asteen II–IV syöpää sairastaneisiin. Sairaus uusiutui 10 vuoden seurantajakson aikana 53 %:lla potilaista, yleisimmin keuhkoetäpesäkkeinä. Tautikohtainen selviytymisprosentti oli 5 vuoden kohdalla 79 ja 10 vuoden kohdalla 52 %. John Cunningham (JC) -polyoomavirusta esiintyi 10 %:ssa ACC-näytteistä. Immunohistokemiallisissa tutkimuksissa sekä runsas MMP-7:n että MMP-25:n ilmentyminen yhdistyi parempaan selviytymiseen. MMP-9:n ilmentyminen kasvainsoluissa taas liittyi taudin suurempaan levinneisyyteen ja MMP-15 heikompaan selviytymiseen. Yllättäen MMP-9:n runsas immunovärjäytyminen tulehdussoluissa ja kasvaimen luminaalisilla pseudokysta-alueilla oli yhteydessä sekä parempaan selviytymiseen että vähäisempään määrään paikallisia uusiutumia. AZIN2-immunovärjäytyminen puolestaan liittyi parempaan ennusteeseen.
Tulosten perusteella ACC esiintyy suuontelossa yleisimmin pattina suulaessa. Levinneisyysasteen II ACC:n käyttäytyminen lähentelee pidemmälle edenneitä karsinoomia, ja potilaat hyötyvät tehokkaammasta hoidosta. Pienten sylkirauhasten ACC:n kliinisen seurannan tulee kestää ainakin 10 vuotta, jotta mahdolliset etäpesäkkeet havaitaan ajoissa. Viruksilla saattaa olla rooli tämän syövän kehittymisessä. MMP:t pystyvät osallistumaan ACC:n kehittymiseen muokkaamalla kudoksia ja paikallista puolustusvastetta sekä aktivoimalla signaalireittejä. AZIN2-immunovärjääntyvyyttä voitaisiin mahdollisesti käyttää ennustetekijänä, joka kertoo ACC-potilaan paremmasta mahdollisuudesta selviytyä sairaudesta.
Väitökseen johtaneet tutkimukset on tehty Helsingin yliopistossa.
Minor salivary gland adenoid cystic carcinoma: Diagnostic and prognostic factors and treatment outcome
Hanna Laine
EHL (väit.)
VASTAVÄITTÄJÄ
Timo Paavonen, professori
Tampereen yliopisto
KUSTOS
Olli Carpen, professori
Helsingin yliopisto
ESITARKASTAJAT
Heikki Teppo, dosentti
Kanta-Hämeen keskussairaala
Tero Soukka, dosentti
Turun yliopistollinen keskussairaala
OHJAAJAT
Jaana Hagström, professori
HUS / Turun yliopisto
Antti Mäkitie, professori
HYKS / Helsingin yliopisto
Leif Bäck, dosentti
Helsingin yliopistollinen
keskussairaala
Verkkojulkaisun osoite: helda.helsinki.fi/handle/10138/336832