Hammaslääkäri

Torstai 22.10.2020

”Digitaalinen potilas” muokkaa ortodontin työnkuvaa

laurakaprio.jpg

”Digitaalinen potilas” voi auttaa ortodontteja kommunikoinnissa potilaan ja muiden ammattilaisten kanssa. Laura Kaprion mukaan digitaalisuus vaatii etenkin uutta ajattelua. Kuva: Ismo Henttonen

Intraoraalisakannerit ja digitaaliset suunnitteluohjelmat ovat jo olemassa oleva vaihtoehto perinteisille ortodonttien käyttämille tekniikoille. Tutkimusnäyttöäkin on jo hieman. HLL, erikoistuva hammaslääkäri Laura Kaprion mukaan digitaalisten ratkaisujen omaksuminen vaatii ennen kaikkea oppimista sekä oman ajattelun ja työnjaon muutosta.

Vaikka digitaalisista tekniikoista ortodontiassa on vielä suhteellisen vähän tutkimusnäyttöä, tutkimukset puoltavat skannerien käyttöönottoa. Italiaistutkijoiden 35 artikkelin laajuisen kirjallisuuskatsauksen (Rossini ym. 2018) mukaan digitaaliset mallit ovat yhtä luotettavia kuin kipsimallit. Digitaaliset mallit osoittautuivat tutkimuksissa tarkoiksi, luotettaviksi ja uusittaviksi. Selkein ongelmakohta oli anatomisten maamerkkien tunnistaminen eikä mittaamiseen käytetty laite tai ohjelma.
 
Kun punnitaan digitaalisten tekniikoiden hyviä ja huonoja puolia, digitaalisuuden vahvuuksiksi listautuvat mm. kokonaisajan ja tilan tehokkaampi käyttö vastaanotolla sekä virhemarginaalin pieneneminen. Digitaalisten mallien säilytys on helpompaa, ja virtuaalimalleista on helppo tehdä erilaisia mittauksia. Laitteet seuraavat myös skannauksen laatua.

– Skannatessa kone hälyttää, jos jokin kohta ei ole hyvin skannattu, toisin kuin alginaateilla jäljennettäessä, kertoo Kaprio.

Lisäksi digitaaliset mallit auttavat erilaisissa kommunikointitilanteissa potilaiden, kollegoiden ja hammaslaboratorioiden kanssa.

– Digitaalisen mallin ja informaation avulla voidaan luoda digitaalinen potilas. Mallin avulla diagnoosi ja hoidon kulku voidaan simuloida mm. potilaalle – kuva kertoo enemmän ja video sitäkin enemmän, kertoo Kaprio.

Myös kyselytutkimuksen (Burzynski ym. 2018) mukaan oikomishoidon potilaat suhtautuivat positiivisesti digitaaliseen jäljentämiseen ja olivat tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Yhdysvaltalaistutkimuksessa tarkasteltiin (n = 180) potilaiden suhtautumista eri skannereihin ja hoitoon kuluvaa aikaa. Aiemmassa pienessä (n = 30) tutkimuksessa (Burhardt ym. 2016), jossa vertailtiin nuorten potilaiden suhtautumista alginaatteihin ja skannaukseen, yli 50 % potilaista suosi skanneria. Tässä tutkimuksessa alginaattien käyttöä pidettiin epämiellyttävämpänä kuin skannausta.

Miinuspuolelle voidaan laittaa digitaalisten palvelujen perusongelmat, kuten ohjelmien kaatumiset ja pilvipalveluiden tietoturvakysymykset, mutta ennen kaikkia haasteita tuo uuden asian omaksuminen. Uuden tekniikan oppiminen vaatii aikaa hammaslääkäriltä sekä tuoliaikaa potilaalta varsinkin alussa. Kaprion mukaan esimerkiksi kondyyliasemassa skannaus on hieman työläämpää ja vaatii harjaantumista. Tutkimuksissa pidempään tuoliaikaan on suhtauduttu vaihtelevasti. Laajemmassa yhdysvaltalaistutkimuksessa potilaat eivät kokeneet epämiellyttävänä skannereiden vaatimaa pidempää tuoliaikaa, mutta pienemmässä aineistossa skannaukseen kuluvaa pidempää aikaa pidettiin negatiivisena asiana.

Ortodonttisen vastaanoton digitalisaatio edellyttää oppimiskäyrän lisäksi työnjaon uudelleen miettimistä. Kaprio nostaa esille nk. monihuonemallin, jossa digitaalinen vastaanotto olisi hajautettu useammalle eri suunterveyden ammattilaiselle ja eri huoneisiin.

– Skannaamisen voisi pääsääntöisesti tehdä ortodontin sijaan joku muu perehtynyt henkilö – hoitaja tai suuhygienisti. Mallien analysointiin tarvittavat klikkailut eli tila-analyysin pisteet voitaisiin delegoida skannaajalle. Ainoastaan niissä tilanteissa, joissa purenta ei ole yksiselitteinen, purenta täytyy ottaa vahaindeksin avulla, ja silloin harjaantuneen tekijän täytyy olla ottamassa purenta talteen.

– Digitalisaation myötä tulee muuttaa kuvaa omasta työstä, Kaprio tiivistää.

Lähde: HLL, erikoistuva hammaslääkäri Laura Kaprion luento Ortodontian digitalisaatio. Hammaslääkäripäivät 7.11.2019.