Post

KoronavirusHammaslääkäreille ja opiskelijoille oikeus antaa koronarokotuksia

16.4.2021Anu Tilander

Koronarokotuksen voi nyt antaa pistoksena myös hammaslääkäri, joka on saanut asianmukaisen rokotuskoulutuksen. Lisäksi rokotuksen voi antaa hammaslääkäriksi opiskeleva, joka on saanut rokotuskoulutuksen ja toimii ammattihenkilön johdon ja valvonnan alaisena. Hammaslääkärien rokotusoikeus on osa hallituksen 16.4. antamaa rokotusjärjestystä täsmentävää asetusmuutosta, joka on voimassa 19.4. alkaen.

Hammaslääkäriliitto on kannattanut rokotusoikeuden laajentamista hammaslääkäreihin ja hammaslääketieteen opiskelijoihin.

 

Alueellinen kohdentaminen mahdollista

Asetusmuutoksella rokotteita voidaan kohdentaa väliaikaisesti alueille, joissa tartuntatilanne on erityisen vakava. Alueellinen kohdentaminen ei ollut aiemmin mahdollista.

Rokotteita voidaan kohdentaa sairaanhoitopiireille, joissa todennettuja tartuntoja on ollut vähintään 100/100 000 asukasta kohti rokotteiden toimituserän jakamista edeltäneiden 14 päivän aikana. Myös alueellista kohdentamista koskeva muutos on voimassa 31.5.2021 asti.

Rokotusjärjestys etenee väestössä niin, että riskiryhmien, sosiaali- ja terveydenhuollon koronapotilaita hoitavan henkilökunnan ja iäkkäiden rokottamisen jälkeen rokotetaan muu väestö koko maassa ikäryhmittäin.

 

Sote-ammattilaisia ei rokoteta nopeutetusti

Asetusmuutos ei muuta rokotusjärjestystä niin, että tietyt ammattiryhmät, kuten hammaslääkärit tai muut suun terveydenhuollon ammattilaiset olisi rokotettu muita nopeammin.

Hammaslääkäriliitto on vaatinut suun terveydenhuollon henkilöstön pikaista rokottamista, jotta voidaan turvata väestön tarvitsemat hoidot. Liiton mukaan hammaslääkärit ja suun terveydenhuollon koko henkilöstö tulee rokottaa heti, kun rokotteiden saatavuus paranee. Rokotusjärjestyksessä olisi pitänyt liiton mukaan huomioida myös työn luonteesta johtuvat riskit.

Myös Lääkäriliitto on kannattanut terveydenhuollon henkilöstön pikaista rokottamista, jotta terveydenhuollon kantokyky voidaan turvata.

 

Lisätietoja:

Hammaslääkäriliiton lausunto luonnoksesta vapaaehtoisesta covid-19-rokotuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta 12.4.2021 (pdf): https://www.hammaslaakariliitto.fi/sites/default/files/mediafiles/kuvat/liiton_toiminta/stm_lausunto_asetus_rokotuksista_12.4.2021.pdf

Valtioneuvoston asetus vapaaehtoisista covid-19-rokotuksista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta 16.4.2021:  https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisionId=0900908f80720610

 —

Artikkelia on päivitetty 16.4. klo 16.52: Asetusmuutos on voimassa 19.4. alkaen.

Lue myös
Etsitkö näitä?