Työssä olevien hammaslääkärien ikäjakaumakäyrä muistuttaa J-kirjainta. Sen rungon kärjessä ovat vajaa 60-vuotiaat, ja koukun kärkeen asettuvat kolmissakymmenissä olevat. Kaarteen pohjalla ovat pienten koulutusmäärien ikäluokat 39 vuoden molemmin puolin.
Koulutusmäärien lisääminen alkaa jo purra, ja viidessä vuodessa käyrä kehittyy U-kirjaimeksi.
2000-luvun alussa syntynyt terveyskeskushammaslääkärivaje on lientynyt, vaikka vaje joitakin alueita vielä koetteleekin. Samaan aikaan vajaatyöllisyys yksityissektorilla on lisääntynyt. Toki nuoret hammaslääkärit työllistyvät edelleen hyvin, mutta aivan yhtä hyvät kuin 2000-luvun ensikymmenellä eivät työmarkkinanäkymät enää ole.
Myös tuorein, vuosina 2014–2016 laillistetuille suunnattu Nuori hammaslääkäri -tutkimus kertoo lievästä työmarkkinoiden kiristymisestä. Kyselimme muutamalta eri-ikäiseltä hammaslääkäriltä heidän työurastaan.
Enemmistön työura alkaa terveyskeskuksesta
Hammaslääkärien ensimmäinen työpaikka on valtaosalla terveyskeskuksessa. Näin myös ikäjakauma-J:n koukun kärkeen sijoittuvalla Saara Haapiaisella.
Ennen valmistumistaan vuonna 2013 Haapiainen kerrytti työkokemusta ensin kandina ja sitten orientoijana Siikalatvan kunnan Pulkkilan hammashoitolassa. Laillistuksen jälkeen tie vei puolison matkassa pariksi kuukaudeksi kandikesästä tuttuun työpaikkaan Kuntayhtymä Kaksineuvoiseen, minkä jälkeen suunta vei noin puoleksi vuodeksi Pirkkalan kuntaan. Tammikuussa 2015 Haapiainen aloitti työskentelyn nykyisessä työpaikassaan Seinäjoen kaupungilla.
Myös yksityissektorilta Haapiaisella on kokemusta, vaikka tällä hetkellä hän ei yksityispraktiikkaa harjoitakaan.
– Koska yksityissektori ei ollut minulle Seinäjoelle tullessani siihenastisella työurallani vielä tuttu, olin kiinnostunut tekemään töitä sivutoimisesti yksityishammaslääkärinä ja näkemään myös sitä puolta hammaslääkärin työstä.
Vuonna 1985 laillistuksen saanut Hanna Koskela puolestaan edustaa J-kirjaimen rungon kärkeen sijoittuvia kokeneempia hammaslääkäreitä. Työttömänä ei hänkään ole joutunut olemaan, vaikkei vakituista työpaikkaa heti saanutkaan.
– Aluksi ilmoittauduin Turun kaupungin sijaislistalle. Aamulla saattoi tulla soitto, ja työpaikalle saattoi keritä vasta kymmeneksi. Seuraavana tai sitä seuraavana päivänä kutsu kävi johonkin muuhun hammashoitolaan.
Avioituminen vei Joensuuhun, ja Koskela sai sieltä heti yhdeksän kuukauden äitiyslomasijaisuuden.
– Aloitin sijaisena maaliskuun alkupuolella 1987, ja vuoden lopulla minut vakinaistettiin.
Nyt työuraa Joensuussa eri terveysasemilla on kertynyt jo runsaat 30 vuotta.
Vaihtelu ja työn monipuolisuus kannattelevat
Koskela kuvaa itseään perushammaslääkäriksi, joka on neuvonut, paikannut, poistanut ja juurihoitanut ja jolle on luontevaa toimia erilaisten ihmisten kanssa.
– Koko työurani olen hoitanut potilaita vauvasta vaariin. Se on ollut rikkaus ja tuonut vaihtelua työpäiviin ja -tehtäviin.
Myös Haapiaiselle vaihtelevuus on tyytyväisyyden aihe työuralla.
– Olen tähän mennessä melko lyhyessä ajassa ehtinyt olla monessa eri paikassa töissä ja nähdä erilaisia toimintamalleja.
Seinäjoki on nopean väestökasvun aluetta, mikä tuo työhön omat paineensa, kuten pitkät jonot ja kauaksi menevät jatkoajat.
– Kokeneellekin hammaslääkärille iso potilasmäärä on haastava hallittava. Toisaalta päivystäminen isossa kaupungissa on hyvin opettavaista ja monipuolista, ehdottomasti yksi parhaista puolista, pohtii Haapiainen.
Pienen väestövastuun alueilla työskentelyn etuna hän nostaa esiin työn hallinnan tunteen; jonoja ei ole, ja jatkohoitoajan saa hyvinkin pian.
– Lisäksi, kun potilaat ovat eri-käisiä, toimenpiteitä saa tehdä monipuolisesti.
Vaihtelevuutta Haapiainen odottaa työuraltaan jatkossakin mielenkiinnon säilyttämiseksi.
Koskela muistuttaa hammaslääkärin työn olevan raskasta sekä fyysisesti että henkisesti. Työn hallinnan tunne ja hyvät työolosuhteet ovat siksi tärkeät.
– Kun saa potilaan oivaltamaan ja oppimaan jotakin uutta suunsa terveyden hoidosta, kun on asianmukaiset työtilat ja -välineet ja kun työyhteisö on avoin ja luottamuksellinen, on työnteko mielekästä, luettelee Koskela unohtamatta hyvän työparin merkitystä.
– Minulla on loistava hoitaja työparinani, hän kehuu.
Koskelan työuralle vaihtelua erilaisten potilaiden lisäksi ovat tuoneet myös useat käynnit Pohjois-Koreassa Fida Internationalin suun terveydenhuollon tukihankkeessa.
– Siellä sai olla osana suurta palapeliä auttamassa ja opettamassa. Korealaiset ovat ystävällisiä ja innokkaita oppimaan uutta, hän kuvaa.
Sote-uudistus pohdituttaa
Koskela on työurallaan nähnyt julkisesti tuetun suun terveydenhuollon laajenemisen.
– Kun terveyskeskukseen hoitoon 1980-luvulla pääsivät 1966 ja myöhemmin syntyneet, olivat he siis vain reilu parikymppisiä. Hammaslääkäri piti neuvolaa ja tutki koululaisetkin joka vuosi. Hoitoon pääsi ja hoitoa sai, hän muistelee.
Sitten potilaita alkoi tulla ovista ja ikkunoista, ja päivystystä oli paljon. Ongelmanratkaisusta pitävä Koskela ei kaihda päivystystä, mutta se harmitti, kun kokonaishoidot jäivät ja päivystyksen tarve lisääntyi.
– Nyt Attendo päivystää, ja oma työ on taas mielekkäämpää, kun voi tehdä kokonaishoitoja.
Koskelalla on Siun sotessa työskentelevänä jo hiukan tuntumaa, mitä sote-uudistus voi merkitä, mutta ei hän uudistusta juurikaan mieti.
– Katson, mitä siitä tulee. Hämmennystä on ilmassa, kun kukaan ei tiedä koko kuvaa.
Samoilla linjoilla on myös Haapiainen. Kokonaiskuvaa on hankala muodostaa, niin paljon on vielä kysymysmerkkejä.
Haapiaisen odotukset työuraa kohtaan eivät juuri ole muuttuneet siitä, kun hän haki hammaslääketiedettä opiskelemaan.
– Silloin en oikeastaan tiennyt, mitä odottaa. Hammaslääkärin työssä pystyy kehittämään ja haastamaan itseään koko ajan monin tavoin, mikä on hieno juttu.
– Haluaisin tehdä töitä niin, että pääsisin hoitamaan eri ikäryhmiä ja tekemään toimenpiteitä eri erikoisaloilta.
Haapiainen korostaa myös konsultaatiomahdollisuuksia, työpaikan viihtyvyyttä ja työyhteisön hyvää yhteishenkeä sekä johtajan tasapuolisuutta alaisiaan kohtaan, jotta töihin on mukava tulla.
– Todennäköisesti työskentelen viiden vuoden kuluttua julkisella sektorilla, mutta en poissulje osa-aikaista työskentelyä yksityissektorilla. Tähän vaikuttaa sen hetkinen elämäntilanne. Tahtoisin myös erikoistua jossakin vaiheessa, pohtii Haapiainen tulevaisuudennäkymiään.
Lue Nuori hammaslääkäri 2017 -tutkimusraportin tuloksista lisää: www.hammaslaakariliitto.fi – Liiton toiminta – Tutkimukset ja tilastot.
Ennen kaikki ei ollut paremmin
Nuori hammaslääkäri -tutkimuksessa selvitetään myös kokeneempien kollegojen näkemyksiä nuorten hammaslääkärien työelämävalmiuksista. Tästä tutkimusraportin osasta vastasivat Helsingin vs. johtajahammaslääkäri Merja Auero sekä vastaanottotoiminnan johtaja Sirkku Meriläinen-Vapola PlusTerveys Hammaslääkäriasema Hammassirkusta.
Ensimmäistä kertaa tutkimusryhmässä mukana ollut Meriläinen-Vapola kertoo ilahtuneensa kutsusta tutkimusryhmään ja siten yksityissektorin kytkemisestä mukaan tutkimukseen.
– Vaikka vain pieni osa vastavalmistuneista hakeutuu privaattipuolelle, voisi se silti tulla selkeämmin koulutuksessa huomioiduksi, jotta eri sektorien ominaispiirteet olisivat nuorille tutumpia heti heidän valmistuessaan. Tulevaisuudestahan ei kukaan vielä tiedä, millainen jako eri sektorien välillä tulee olemaan.
Kokeneemmat kollegat ovat enimmäkseen varsin tyytyväisiä nuorten hammaslääkärien työelämävalmiuksiin. Useimpien mielestä nuoret ovat saaneet opinnoissaan paremmat tai vähintään yhtä hyvät valmiudet kuin he itse aikanaan. Vuodesta toiseen kokeneemmat kollegat arvioivat kuitenkin nuorten valmiudet erityisesti protetiikkaan ja päivystykseen liian niukoiksi.
– Tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, miten nuorten hammaslääkärien osaaminen vastaa työelämän tarpeita ja millä osa-alueilla työskentelyä tulee erityisesti tukea. Näin varmistetaan potilaalle mahdollisimman hyvä hoito, väestölle tarkoituksenmukainen palvelukokonaisuus ja nuorelle hammaslääkärille erinomainen jatkuvan oppimisen työskentely-ympäristö, Auero kiteyttää.
Myös Meriläinen-Vapola uskoo Nuori hammaslääkäri -tutkimuksen auttavan yliopistoja koulutustehtävässään.
– Sen avulla voidaan kehittää koulutusta vastaamaan työelämän tarpeita, hän toteaa ja toivoo lisää yhteistyötä yliopistojen ja yksityissektorin välille.
– Yksityispuolella on paljon taitavia, omaan työhönsä vahvasti sitoutuneita hammaslääkäreitä, joilla voisi olla paljon annettavaa nuorille kollegoille vaikkapa mentoroinnin tai vahvan tiimityön kautta.
Tutkimuksen tuloksissa Meriläinen-Vapolan yllätti se, kuinka julkisen sektorin kollegoja selvästi kriittisemmin kollegat yksityissektorilla suhtautuvat nuorten ammattiosaamisen tasoon.
– Omat kokemukseni nuorista ja heidän taidoistaan ovat paremmat.
– Syynä kritiikkiin saattaa olla ohut kosketuspinta yksityissektorin hammaslääkärien ja nuorten kollegojen välillä, sillä mitä enemmän on vuorovaikutusta, sitä antoisammaksi erilaisella kokemuspohjalla, tiedoilla ja taidoilla varustetut kollegat voisivat kokea yhteistyön.
Nuorten niukat tiedot yritystietoudesta ja taloushallinnosta huolettavat.
– Toki koulutuksen tulee painottua hammaslääketieteen teoreettisiin ja kliinisiin osa-alueisiin, mutta talous raamittaa väkisinkin hoitolinjauksia. Vahvempi yritys- ja talouselämän tuntemus antaisi varmuutta arkityön toteuttamiseen niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla, Meriläinen-Vapola pohtii.
Auero puolestaan kiinnittää huomiota nuorten nais- ja mieshammaslääkärien eroon ”pystyvyyden tunteessa”.
– Nuoret naiset usein tarvitsevat kannustusta toimiakseen osaamisensa ylärajoilla, osa miehistä puolestaan ajoittain hiukan jarruttelua, jotta pysyisivät omalla osaamisalueellaan.
Auero muistuttaa, että suun terveydenhuollon asema ja resurssit tulevassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä tulee turvata, jotta väestö saa tarvitsemansa palvelut eivätkä terveyserot kasva. Paineita tuovat lisääntynyt tieto suun -terveyden ja yleisterveyden yhteyksistä, väestön ikääntyminen hampaallisena sekä paljon palveluja tarvitsevan maahanmuuttajataustaisen väestönosan kasvu.
– Hammaslääkärikoulutuksessa tulee saada valmiuksia moniammatilliseen yhdessä työskentelyyn ja asiakaslähtöisiin, korkealaatuisiin, vaikuttaviin hoitokäytäntöihin, joiden tuottavuutta on pyrittävä jatkuvasti parantamaan, Auero summaa unohtamatta suun terveydenhuollon henkilöstön työhyvinvoinnista ja työkyvystä huolehtimista, jota myös koulutuksessa saadut hyvät johtamis- ja esimiesvalmiudet tukisivat.
Väestön ikääntyessä yleislääketieteellisten valmiuksien merkitys korostuu, kun hoidettavilla voi olla taustalla useitakin perussairauksia.