Hammaslääkäri

Lauantai 10.12.2022

Iäkäs on monesti kiitollinen asiakas

tyopaikka_sanni_pajula_web.jpg

Kuva: Maria Niiranen

Sanni Pajula on työskennellyt viimeisen vuoden Tapiolan hammashoitolassa, jonne on keskitetty suun erityishoitoa. Pajula sai alkuvuodesta valmiiksi suugeriatrian erityispätevyyden, ja hän tekee käyntejä myös hoivakoteihin siirrettävän hoitoyksikön kanssa. Pian haastattelun jälkeen hän jäi kuitenkin äitiyslomalle, joten nyt edessä on taukoa kliinisistä töistä.

Mitä ajattelit tänään töihin mennessäsi?
Olen aamu-uninen ja heräsin mahdollisimman myöhään, kuten tavallista. Työmatka kului horroksessa sen kummempia ajattelematta. Työpaikalle päästessä herään kunnolla, kun aivot pääsevät askartelemaan päivän ohjelmaa.

Kerro yksityiskohta, joka päivästä jäi mieleesi?
Olin puhelimessa tänään ehkä tavallista enemmän. Monisairaiden ja iäkkäiden  potilaiden asioiden selvittely vaatii usein yhteydenpitoa esimerkiksi kotihoitoon, hoivakoteihin, sairaalaan tai omaisiin. Mieleen jäi myös suloinen muistisairas rouva, joka tunnusteli ihmetellen pienentyneitä hampaita, kun saatiin hammaskivimuurit irrotettua pois kielen tieltä.

Mitä oivalsit tänään?
Taas tuli todistetuksi, että elämä yllättää niin hyvässä kuin pahassakin. Terveys, toimintakyky ja motivaatio muuttuvat joskus nopeasti, ja yritämme sitten pysyä tilanteen tasalla hoitosuunnitelminemme – täytyy olla joustava.

Mistä keskustelitte tauoilla?
Puheenaiheena olivat tulevan viikon syyslomasuunnitelmat sekä vuodenvaihteen muutokset, kun yhdistymme osaksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuetta.

Mikä antaa virtaa työhösi?
Vapaa-aika on hyvin tärkeää: puolison ja ystävien kanssa vietetty aika, jolloin ajatukset ovat täysin poissa työasioista. Rentoudun erityisesti maaseutukodissamme Etelä-Karjalassa Saimaan rannalla pihahommissa tai vesillä liikkuen.

Töissä virtaa antavat hyvät työkaverit, mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön, kouluttautua ja konsultoida sekä tietysti mahtavat potilaat. Iäkkäät ovat monesti kiitollisia asiakkaita ja ihanan positiivisia!

Sanni Pajula

  • terveyskeskushammaslääkäri
  • HLL, valmistunut 2018

Työpaikka

  • Espoo, Tapiolan hammashoitola
  • työntekijöitä 49, joista hammaslääkäreitä 29