Uutiset

PalvelusetelitJyväskylän palvelusetelimallissa hinnoittelun päättää yrittäjä

19.11.2021Juha Korhonen
anna_salmela_web
Yksityishammaslääkäri Anna Salmelan mielestä Jyväskylän kaupungin palvelusetelimalli palvelee niin yksityistä kuin julkista. (Kuva: Juha Korhonen)

– Ainahan jotain parannettavaa löytyy, mutta uskon, että sekä julkinen että yksityinen löytävät Jyväskylän mallista enemmän hyviä kuin huonoja puolia, palvelusetelipotilaita osana työtään hoitava HLL Anna Salmela kertoo. Hän työskentelee pääosin Jyväskylän Palokassa Hohde-hammaslääkäriasemalla ostopalvelusopimuksella.

Salmela otti ensimmäiset palvelusetelipotilaansa vastaan kymmenkunta vuotta sitten. Hän on työskennellyt Jyväskylän seudulla 15 vuotta useilla eri yksityisvastaanotoilla, välillä myös terveyskeskuksissa.

Jyväskylässä palvelusetelillä on pitkä historia suun terveydenhuollossa. Nykyisin palvelusetelin alustana toimii Palse-verkkoportaali, jonka kautta yrittäjät voivat itse ilmoittautua palveluntuottajaksi.

Salmela pitää palvelusetelin parhaimpina puolina tasa-arvoisuutta ja joustavuutta.

– Tällä hetkellä palvelusetelin käyttö on helppoa. Kilpailutuksia ei ole, ja myös pienet yritykset voivat osallistua hyvin matalalla kynnyksellä. Liittyminen ei sido lopullisesti tai edes pitkäksi aikaa, ja kaikki hoituu verkkoportaalin kautta.

Hinnoittelussa paljon eroja

Salmelan mukaan järjestelmän toimivuuden kannalta tärkeintä on yrittäjien vapaus hinnoitella itse palvelunsa. Kaupungin tarjoaman palvelusetelin arvo on kaikille sama, mutta asiakkaan omavastuuosuus riippuu siitä, mitä yksityinen yrittäjä haluaa palvelusta veloittaa.

Jokaista toimenpidettä ei Jyväskylässä hinnoitella erikseen. Yritykset määrittelevät hinnan yhden pinnan paikalle, ja muiden toimenpiteiden hinnat lasketaan siihen pohjautuen kerrointaulukon mukaan. Hinnasto on voimassa vuoden kerrallaan.

– Hinnoittelussa on tosi paljon eroja eri yritysten osalta. Osa haluaa hinnoitella hyvin matalaksi, jotta saisi paljon potilaita ja volyymia. Pakko ei ole kuitenkaan tehdä liian halvalla.

Järjestelmään liittymisen edellytys on, että kaikki noudattavat samaa palvelusetelisääntökirjaa. Siinä on vaatimuksia muun muassa kielitaidosta, avustavan henkilökunnan käytöstä sekä velvollisuuksia jatkohoidon järjestämiseksi.

– Palse-portaalissa on tarkkaan kerrottu kliinikollekin, mitkä ovat vastuut ja velvollisuudet.

Lähinnä lohkeamapotilaita

Nykyisin Salmela hoitaa palvelusetelipotilaita parisen tuntia viikossa. Kun Jyväskylä tarjosi seteliä myös kokonaishoitoihin, jopa 80 prosenttia hänen potilaistaan oli setelipotilaita.

Tällä hetkellä kaupunki on linjannut, että setelillä hoidetaan lähinnä lohkeamia ja muita puolikiireellisiä hoitoja. Jos hoitojonot alkavat pidentyä, setelillä voidaan joustavasti helpottaa myös muuta hoidontarvetta.

Vaikka Salmela pitää Jyväskylän mallia onnistuneena, haasteena on hallinnollinen lisätyö. Sekä laskutus että kirjaukset pitää palvelusetelipotilaiden kohdalla tehdä yleensä kahteen kertaan. Joissakin yrityksissä työ on ulkoistettu toimistotyöntekijöille, joissakin se jää hammaslääkärin tehtäväksi.

Kun Jyväskylän kaupungin potilastietojärjestelmät saadaan liitettyä sujuvasti Kantaan, kirjaamisen pitäisi helpottua.

– On selvää, että jos joutuu kliinisen työn lisäksi tekemään tuplakirjaukset ja tuplalaskutukset, niin se ei ole yhtä kannattavaa yksityisen ammatinharjoittajan näkökulmasta kuin jos joku toinen tekee kirjauksen ja laskutuksen, Salmela pohtii.

Lisäksi Salmela muistuttaa, että yrityksessä työskentelevä ammatinharjoittaja ei voi yleensä vaikuttaa yrityksen hinnoittelupolitiikkaan. Jos yritys on hinnoitellut palvelusetelipotilaan hoidon alas, yksittäisen hammaslääkärin keskituntilaskutus ja palkka voivat pienentyä siihen verrattuna, että hän hoitaisi esimerkiksi recall-potilaita. Salmelan mukaan palvelusetelipotilaiden hoitamisesta on kuitenkin saanut yrityksissä kieltäytyä.

– Monelle vastaanotolle palvelusetelipotilaat tuovat hyvän lisän. Mieluummin hoidetaan heitä kuin pidetään tyhjiä aikoja.

Lue Hammaslääkärilehdestä 13/2021 myös yksityishammaslääkäri Matteus Salosen mietteet palvelusetelien käytöstä. Salosen ja Otto Palvan Hammas & Hammas toimii palvelusetelituottajana sekä Espoossa että Helsingissä.

Lue myös
Etsitkö näitä?