Post

Terveyden edistäminenKoko Suomi harjaa -kampanja haastaa osallistumaan

29.9.2020Anu Tilander
koko_suomi_harjaa_3_acff3_verkko
Kuva: Koko Suomi harjaa -kampanja

Kampanjan tavoitteena on saada kaikenikäiset tietoiseksi siitä, että suunterveyden kannalta on välttämätöntä harjata hampaat kahdesti vuorokaudessa fluoritahnalla. Muistisääntönä toimii kaava: 2 × 2 + fluoritahna.

– Suomalaisilla on tässä paljon parannettavaa, etenkin miehillä. Jotta Suomi saadaan muiden Pohjoismaiden tasolle, tietoisuutta asiasta on lisättävä. Kampanjan tavoitteena on myös muistuttaa, että jos ihminen ei itse pysty huolehtimaan suuhygieniasta esimerkiksi lapsena tai ikäihmisenä, hänen on saatava siihen apua, kertoo professori emerita Vuokko Anttonen Oulun yliopistosta. Hän on Koko Suomi harjaa -kampanjan vastuuhenkilö ja kampanjan asiantuntijaryhmän vetäjä sekä ACFF:n Pohjoismaiden hallituksen Suomen edustaja.

Miten voit osallistua?

Koko Suomi harjaa -kampanja toteutetaan sosiaalisen median kanavissa Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa yhdessä tunnettujen suomalaisten vaikuttajien kanssa. Mukana ovat sometähdet Lotta ja Pappa sekä tubettajat Elina ja Sofia.

– Toivomme suunterveyden ammattilaisten haastavan potilaita harjaamaan suositusten mukaan ja käyttämään myös omia kanaviaan kampanjasta tiedottamiseen ja haasteen jakamiseen, Anttonen kannustaa hammaslääkärikuntaa.

Kampanjaan voi osallistua myös lisäämällä julkaisun tai kuvaamalla videon omasta hampaiden harjauksestaan sosiaalisen median tililleen ja käyttämällä hashtagia #kokosuomiharjaa.

– Haastan suomalaiset miehet, isät ja pojat mukaan Koko Suomi harjaa -kampanjaan. Pojat seuraavat isän esimerkkiä ja siksi on tärkeää, että isät ottavat tavakseen hampaiden säännöllisen harjaamisen, sanoo Hammaslääkäriseura Apollonian pääsihteeri Vesa Pohjola.

Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa puolestaan haastaa mukaan kaikki hammaslääkärit pysähtymään hetkeksi ruokakaupan hammasharjaosastolle ja opastamaan harjan valinnassa ja harjaustavoissa, periaatteella 2×2.

Kansainvälinen kampanja suunterveyden puolesta

Kampanja on osa ACFF:n World Cavity Free Future -päivän (14.10.) toteutusta Suomessa. ACFF (Alliance for a Cavity-Free Future) on kansainvälinen liittouma, joka pyrkii vähentämään hampaiden reikiintymistä kaikkialla maailmassa. Koko Suomi harjaa on Suomen versio kansainvälisestä kampanjasta ja osa pohjoismaista kampanjaa.

Suomen kampanjaa tukevat muun muassa Hammaslääkäriliitto ja Hammaslääkäriseura Apollonia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Suun terveydenhoidon ammattiliitto STAL, Farmasialiitto sekä hammaslääketieteen opiskelijat. Colgate mahdollistaa Koko Suomi harjaa -kampanjan toteuttamisen.

Lisätietoja ja kampanjan materiaalit:

Vuokko Anttonen: vuokko.anttonen@oulu.fi

Koko Suomi Harjaa -kampanjan materiaalipankki:

https://drive.google.com/drive/folders/142r3zPBFI2PKRPzkqDArzTjGN6NIBxnZ?usp=sharing

Kampanjan some-tilit: @kokosuomiharjaa, #kokosuomiharjaa (tilit avataan 5.10.)

Kampanjan kansainvälinen verkkosivusto: https://www.acffglobal.org/wcffday/about/

 

 

 

 

 

Lue myös
Etsitkö näitä?