Hammaslääkäri

Torstai 11.08.2022

Kollegaa kannattaa konsultoida

tyopaikka_hanna-riikka_hartikainen_web.jpg

Hanna-Riikka Hartikainen. (Kuva: Leena Ngallan)

Hanna-Riikka Hartikainen on työskennellyt alkuvuodesta 2019 osa-aikaisesti Tampereen kaupungin suupolilla suu- ja leuka­kirurgian tiimissä. Noin vuoden perhevapaiden jälkeen hän aloitti työt uudestaan tämän vuoden tammikuussa. Lisäksi Hartikainen on vuodesta 2018 toiminut Vankiterveydenhuollossa Kylmäkosken vankilassa päivän tai kaksi viikossa, mutta on virasta edelleen hoitovapaalla. Ennen Tampereelle asettumista tulivat tutuiksi Paraisten, Turun, Raision, Porvoon, Äänekosken ja Vaasan terveyskeskusten työyhteisöt.

Kerro yksityiskohta, joka päivästä jäi mieleesi.
Työpäivissä tuntuu olevan teemoja. Tänään lähes jokainen potilas oli ollut jo aiemmin vastaanotollani, ja tapasimme toistamiseen hammaspoistojen merkeissä. Oli mukavaa huomata, että toiselle käynnille potilaat tulivat rauhallisin ja luottavaisin mielin ja toinen käynti sujui rennommin kuin ensimmäinen.


Mikä oli kiperin paikka tänään?
Potilaanamme oli hoitotoimenpiteitä kovasti jännittävä nuori nainen. Esilääkityksestä huolimatta saimme työparini kanssa pinnistää esiin kaiken sosiaalisen kyvykkyytemme, jotta toimenpide saatiin tehtyä. Potilaan poistuttua kiittelimme työparini kanssa toisiamme hyvästä työskentelystä.


Mitä oivalsit?
Tilanteen mietityttäessä kannattaa aina konsultoida kollegaa. Jos potilaasi on eläkeikää lähestyvä herrasmies, jolla vaivana on perikoroniittinen osittain puhjennut alaviisaudenhammas, koronektomia on oiva hoitovaihtoehto. Säästyy hammaslääkärin mielenterveys ja potilaan leukaluu, jos et lähde suin päin ankyloottista mandibulaarihermon kanssa päällekkäin kuvautuvaa alaviisuria kokonaisuudessaan leikkaamaan.


Mitä haluaisit muuttaa työpäivässäsi?
Haluaisin nukkua aamulla pidempään ja aloittaa työt vasta yhdeksältä. Työyhteisössä ja työympäristössä on niin paljon hyvää, etten keksi muuta muutettavaa.

Hanna-Riikka Hartikainen

  • terveyskeskushammaslääkäri
  • valmistunut: 2013

Työpaikka

  • Tampereen kaupunki,
  • suun terveydenhuolto