Post

TyöpaikkaKoronarokotus kirpaisi vain vähän

22.1.2021Outi Hautamäki
tyopaikka_maija_syrja
Kuva: Anni Temonen

Syventävää käytännön harjoittelua Sotkamon terveyskeskuksessa suorittava Maija Syrjä valmistuu helmikuussa hammaslääkäriksi Helsingin yliopistosta. Terveyskeskusharjoittelun loppusuoralla hän sai koronarokotuksen 12.1.

Mitä ajattelit tänään töihin mennessäsi?
Ajan päivittäin Kajaanista Sotkamoon, ja matkaan kuluu näin talvella noin 40 minuuttia suuntaansa. Pyrin aamuisin pitämään ajatukset poissa työasioista. Tänään, kuten lähes joka aamu, ihastelin kainuulaisia maisemia ja nautin ruuhkattomasta matkasta. Niihin ei tunnu kyllästyvän, vaikka tuota väliä on tullut jo kuuden kuukauden verran ajettua.

Kerro yksityiskohta, joka päivästä jäi mieleesi.
Sain koronarokotteen ensimmäisen annoksen. Seuraavaa annosta varten on jo aika varattuna kolmen viikon päähän. Kainuun Sotessa koronarokotukset ovat lähteneet käyntiin oikein hyvin, myös suun terveydenhuollon osalta. Kainuussa koronarokotukset on jo näin ensivaiheessa aloitettu laajasti myös perusterveydenhuollon puolella.

Mikä antoi virtaa työpäivääsi?
Hammashoitopelkoinen lapsipotilas ylitti itsensä, ja hoitokäynti sujui paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Myös muut onnistuneet potilaskohtaamiset ja tyytyväiset potilaat antavat virtaa työpäivään.

Mikä oli kiperin paikka tänään?
Kiperin paikka liittyi toimenpidekoodien käyttöön. Työpäivän lopuksi hoitolassa oli Skype-palaveri koskien uusia toimenpidekoodeja. Koodien laajuus tuntuu edelleen melkoiselta viidakolta, onneksi on avuliaita kollegoita, joilta kysyä tarvittaessa apua

Maija Syrjä

  • Syventävää käytännön harjoittelua suorittava HLK
  • Valmistuu hammaslääkäriksi helmikuussa 2021

Työpaikka

  • Sotkamon terveyskeskushammashoitola
  • Työntekijöitä 15, joista hammaslääkäreitä 6
Lue myös
Etsitkö näitä?