Noin 10 vuotta sitten julkisen ja yksityisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitus oli noin 4 prosenttia BKT:sta, mutta on sittemmin laskenut 3 prosentin tuntumaan. Valtion tutkimusrahoitus (VTR) on laskenut 20 vuodessa jopa 80 %. Erillisiltä tutkimuslaitoksilta on myös leikattu merkittävästi.
Tutkimuksen tuki- ja rahoituskuvio on näitä rahoja monimutkaisempi, mutta kiistatonta on, että suora tutkimusrahoitus on laskenut merkittävästi yliopistoihin kohdistuneiden säästöjen myötä. Lyhyet rahoituskaudet ja poukkoileva rahoitus sopivat huonosti tutkimustyöhän, joka vaatii pitkäjänteisyyttä ja ajatteluaikaa.
Lisärahoituksella ja yksityisellä rahalla onkin iso rooli terveystutkimuksen kannattelussa.
Perusrahoituksen venyttävä laajalle joukolle
Valtion tutkimusrahoitus yliopistotasoiselle terveyden tutkimukselle (entinen erityisvaltionosuus EVO) on yksi kattavin tutkimuksen tukimuoto. Summat pirstoutuvat kuitenkin lukuisiksi pieniksi puroiksi, joiden sivuhaaroissa odottavat tutkijat.
VTR-rahoituksen jakoperusteet vaihtelevat paikallisesti eri yliopistosairaaloissa, vaikka kaikki noudattavat samaa STM:n asetusta. Esimerkiksi Oulun yliopistosairaalassa VTR-rahoituksen jako perustuu suoraan julkaisujen määrän ja laatuun – siis tutkimuksen tuottavuuteen. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri jakaa pääosin
15 000–20 000 euron apurahoja suurimpien ollessa noin 80 000 euroa. Itä-Suomessa apurahapotit ovat keskimäärin suurempia ja yksittäinen projekti voi saada jopa 150 000 euron apurahan. Hyvin erilaiset rahoitusmallit vaikuttavat tutkimustyöhön eri tavoin.
– Pienemmät summat tukevat hyvin nuoria tutkijoita, mutta isompia summia tarvitaan, että tutkimusryhmän pyörittäminen olisi mahdollista, pohtii Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen professori Timo Peltomäki rahoitustyyppien vaikutusta.
Tutkimusuran eri vaiheissa rahoituksen tarve on erilainen ja siihen, mikä olisi vaikuttavinta rahoitusta, ei ole vastausta. Tukea tarvitaan kaikissa uravaiheissa.
– Harva väitöskirjan tekijä on päätoiminen tutkija. Rahoitusta kuitenkin tarvitaan, että irtautuminen omasta työstä on mahdollista. Väitöskirjoihin rahaa onkin vielä saatavilla ja ohjaajan tuki mukana, miettii Peltomäki.
– Väitöskirjaan ollaan myös valmiita uhraamaan herkemmin omaa rahaa ja aikaa, toteaa HLT Tarja Tanner.
Tämän jälkeen kilpailu kovenee. Pienet apurahat kyllä kannustavat, mutta niitä tarvitaan useita, että tutkimustyöstä voisi tulla päätoimi ja tutkimusaiheen ympärille rakentuisi tutkimusryhmä.
Emeritus professori Kyösti Oikarinen korostaa, että tässä vaiheessa rahoitukselta vaaditaan pitkäjänteisyyttä. Lyhyet apurahapätkät ja jatkuva huoli uudesta rahoituksesta vievät rauhan tutkia ja pakottavat pelaamaan varman päälle.
Ensimmäisen Äyräpää symposiumin paneelistien mukaan VTR-rahoituksen väheneminen näkyy etenkin kliinisen tutkijan työssä.
– Kliinisten tutkijoiden on joskus vaikea saada kliinisestä työstä tutkimusvapaata. Kun on tutkimusvapaa, ei ole aikaa hakea säätiörahoituksia. VTR-rahoitusmuoto on hyvin tärkeä juuri kliinisille tutkijoille, painottaa lääketieteen dosentti Erika Jääskeläinen.
Hammaslääketiedekin pärjää Akatemian rahoituskilpailussa
Osa valtion rahoista ohjataan tutkimukselle Suomen Akatemian ja Business Finlandin lisärahoituksen kautta. Akatemian tehtävänä on tukea laadukasta perustutkimusta, kun taas Business Finland (ent. Tekes ja Finpro) satsaa nimensä mukaan tutkimusryhmiin, jotka haluavat kaupallistaa tutkimustuloksia ja tehdä yhteistyötä yritysten kanssa.
Mielikuvista huolimatta hammaslääketiede saa Akatemian rahoitusta samassa, jopa hieman paremmassa suhteessa kuin lääketiede, kun katsotaan hakemusten ja myöntöprosenttien suhdetta. Kolmen perusrahoitusmuodon osalta myöntöprosentit ovat nykyisen Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan aloilla olleet samalla tasolla verrattuna toisiinsa.
– Akatemia rahoittaa laadun ja kilpailun perusteella. Kansainvälisen yhteistyön merkitys on suuri, kun mitataan tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, painottaa Akatemian johtava tiedeasiantuntija Aki Salo.
– Hammaslääketieteen hakemuksia on tullut viimeisinä vuosina aiempaa vähemmän. Hakemusten määrä on jäänyt jopa alle viiteen vuodessa.
Toimikunnan jäsenenä hakemuksia arvioiva Peltomäki muistuttaa myös Akatemian kliinisen tutkijan apurahasta, jolla tuetaan osa-aikaista tutkimustyötä.
– Tämä rahoitusmuoto tunnetaan aika huonosti, ja hakemuksia tulee vähiten. Hakea voivat kaikki kliinistä työtä tekevät. Kannustaisin hammaslääkäreitä hakemaan ehdottomasti.
Perusrahoitusmuotojen lisäksi Akatemialla on erilaisia temaattisia ja strategisia rahoitusinstrumentteja, joiden painotuksia on voitu muuttaa lyhyelläkin aikavälillä. Tulevaisuudessa erilaisten teemojen ja ongelmien ympärille rakentuville monitieteisille tutkimuskysymyksille halutaan myös löytää valtion rahoitusta.
Jalkaa säätiöiden ovien väliin
Kun yliopistot ja valtio eivät yksin pysty tarjoamaan tutkijoille vakaata rahoituspohjaa uusien ideoiden kokeiluun, tarvitaan yksityistä rahoitusta. Säätiöiden ja yksityisten rahoittajien merkitys onkin kasvanut. Hammaslääketieteelle kohdennettuja rahoituslähteitä on kourallinen, ja pääosin hakemukset ovat samassa rivissä lääketieteen hakemusten kanssa.
Usein kuulee puhuttavan, että hammaslääketieteelliset hakemukset eivät pärjää kilpailussa lääketieteen kanssa. Oulun yliopiston dekaani Anne Remes näkee jonkinlaisena ongelmana pieniksi pilkkoutuneet tutkimusaiheet, jotka edustavat esimerkiksi yhtä hammaslääketieteen erikoisalaa ja vielä yhtä tulokulmaa sen sisällä.
– Hyvätkään hammaslääketieteen hakemukset eivät ole välttämättä kilpailukykyisiä isoilla foorumeilla. Erikoisalojen ja tieteenalojen välillä pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä. Projekteissa pitäisi olla vahva linkki perustutkimukseen, isot aineistot tai monitieteisyyttä – silloin rahoitusmahdollisuudet paranisivat.
Katsaus muutaman tahon apurahajakoon antaa jonkinlaista kuvaa tilanteesta. Sigrid Juseliuksen säätiö on yksi merkittävimmistä lääketieteen tukijoista. Rahoituksella pyritään turvaamaan pitkäjäinteistä työtä, ja apurahojen saajien joukossa on pitkä lista Suomen lääketieteen huippututkijoita.
Säätiö myöntää vuosittain noin 200 apurahaa, joista keskimäärin kaksi on myönnetty vuosittain hammaslääketieteen tutkijoille viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kulttuurirahastossa hammaslääketiedettä tuetaan muutamasta nimikkorahastosta ja lisäksi käyttötarkoitukseltaan vapaasta rahoituksesta.
Kulttuurirahaston mukaan hammaslääketiede on heillä uudehko ala, ja viimeisen kolmen vuoden aikana hakemuksia on tullut 96 ja apurahoja on myönnetty yhteensä 14.
Apollonialla ja alan muilla järjestöillä on oma vakaa roolinsa hammaslääketieteen rahoituksessa. Apollonia ja yhteistyökumppanit jakavat noin 200 000 euroa tutkimusapurahoina vuosittain.
– Apollonian apurahat ovat tärkeitä kannustusapurahoja, joita ei pidä vähätellä. Apollonia haluaa palvella koko ammattikuntaa, jolloin summat ovat kohtuullisen pieniä, mutta saajia on useita, miettii Peltomäki.
Monen alan tutkijan ensimmäinen apuraha on juuri Apolloniasta.
Verkostoja ja rahoitusta yli rajojen
Reseptiksi tutkimusrahoituksen puutteeseen tarjotaan kansainvälistymistä ja verkostoja.
– Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan. Jos julkaisut on tehty kotimaisin voimin, kansainvälisessä kilpailussa on vaikea pärjätä, tiivistää Remes.
Verkostoitumisessa avainasemassa ovat ulkomaanvierailut ja tutkijoiden henkilökohtaiset kansainväliset suhteet. Samalla Akatemian Tieteen tila -raportin mukaan tutkijavierailut ovat vähentyneet selkeästi 1990-luvun jälkeen. Ulkomaille suuntaavan post doc -vierailun järjestäminen vaatii monen palasen yhteensovittamista, eivätkä kaikki nuoret tutkijat ole valmiita tähän. Tämä voi olla myös yksi pullonkaula jatkorahoituksessa: ulkomaan kokemus on tärkeää, ellei jopa edellytys apurahahauissa.
– Esimerkiksi Akatemia katsoo, että hakijalla tulee olla ulkomaan kokemusta, muistuttaa Peltomäki.
Kotimaisen rahoituksen rinnalle tarvitaan rahaa myös rajojen ulkopuolelta.
– Meidän pitää kotiuttaa EU:n Horizon 2020 rahaa myös Suomeen, painottaa OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.
Näihin rahoihin voisi päästä käsiksi laajoilla yhteistyökuvioilla, joissa Suomen tasokkaat aineistot ja hyvätasoinen tutkimus korostuisivat. Yhteistyötä tulisi tehdä yli tieteenalarajojen ja valtakunnallisesti.
– Euroopan kannalta jopa yksittäinen yliopisto on liian pieni. Sinne pitäisi tarjota laajempia kokonaisuuksia, toteaa Oikarinen.
Remes muistuttaa, että yksin tekemisen aika on ohi. Hän näkee myös potentiaalia juuri hammaslääkärien tiiviissä yhteistyössä Suomen sisällä.
– Mielestäni hammaslääketieteen kouluttajilla, jotka ovat myös alansa huippututkijoita, on jo hyvät verkostot valtakunnallisesti. Esimerkiksi MEDigi-hankkeessa yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin.
Yritysrahaa?
Yritysten tuki voisi osaltaan korjata tutkimuksen rahoitustilannetta. Hammaslääketieteessä asia ei ole vieras, mutta ehkä mallin omaksuminen vaatii vielä ajatustyötä. Riippumattomuutta pidetään tutkimusmaailmassa vahvana ihanteena, ja yritysrahaan suhtaudutaan usein jonkinlaisella varauksella.
STM:n kansliapäällikkö Päivi Sillanaukeen mukaan yritysyhteistyötä tarvitaan.
– Julkinen sektori ei tee yhtään laitetta tai lääkettä. Lääkärit ja hammaslääkärit tarvitsevat yritysten rakentamaa infraa.
– Meillä on pääomaa Suomessa, mutta sijoittajat ovat tottuneet laittamaan rahaa heille tutumpiin ja helpompiin kohteisiin. Kattavien ja laadukkaiden rekisteritietojen tietoturvallisen käytön mahdollistavat tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioympäristömme tarjoavat kansainvälisesti houkuttelevia uusia yhteistyötapoja. Tätä pitää vahvasti tehdä tunnetuksi, viestiä ja markkinoida.
Lehikoinen muistuttaa, että on tärkeää miettiä tapaa, miten yritysten roolista puhutaan. Tutkijayhteisöjen määriteltäväksi jää se, minkä verran yritysyhteistyö voi sitoa tutkimusta ja määrittää sen suuntaa.
Arvostuksesta veto- ja pitovoima tutkijanuralle
Kroonisen rahapulan kanssa ollaan pattitilanteessa, josta pitäisi löytää ulos. Ministeriöissä halutaan rakentaa ”ekosysteemiä”, jossa tutkimukselle saataisiin luotua tähän aikaan taipuvat rahoitusmallit ja hyvät edellytykset. Vaalikevään lupauksista huolimatta valtion budjettirahoituksen määrät tuskin nousevat radikaalisti – joskaan eivät voi vähentyäkään. Silti pelkkä raha ei riitä, vaan tarvitaan myös uudenlaisia rakenteita.
Rahoituksen rinnalle asiantuntijoiden puheissa nousee vahvasti tutkimustyön ja akateemisen työn arvostuksen muutos. Ovatko tutkimustyö ja yliopistovirat houkuttelevia? Mistä tulevaisuuden professorit löydetään? Lääketieteen ja hammaslääketieteen aloilla professio on jo sinänsä arvostettu ja hyvin palkattu, joten tutkimustyön veto- ja pitovoiman on tultava muuta kautta.
Rahoitus ja tutkimusaika peilaavat osaltaan tutkimustyölle annettavaa arvoa. Erityisen selkeästi tämä näkyy kliinisten tutkijoiden työssä: antaako palvelujärjestelmä tilaa tutkimukselle ja saako tutkimukselle rahaa?
– On tärkeää, että erilaisten asioiden ratkaiseminen tutkimuksen avulla tunnustetaan arvokkaaksi työksi terveydenhuollossa. Työlle pitää antaa aikaa ja sen pitää näkyä myös potilaslistoissa, painottaa Remes.
– Tutkimukseen suunniteltu aika pitäisi myös voida käyttää tutkimukseen.
Kun toivelistaa ja muutosehdotuksia nykytilaan kysytään Äyräpää symposiumin tutkijapaneelisteilta, listan kärkeen nousevat juuri ajan palauttaminen tutkimustyölle ja ajattelemiselle sekä mahdollisuus virkavapaaseen kliinisestä työstä. Voisiko näistä aloittaa?
Juttua varten on haastateltu professori Timo Peltomäkeä, dekaani Anne Remestä ja Akatemian johtavaa tiedeasiantuntijaa Aki Saloa. Tiedot myönnetyistä apurahoista on kerätty Suomen Akatemiasta, Sigrid Juseliuksen säätiöltä ja Kulttuurirahastosta. Lisäksi lähteenä on Äyräpää symposiumin 11.4. paneelikeskustelu.
Tutkimusta pienen tutkijajoukon voimin
Hammaslääketieteen tutkijoiden lista ei ole kovin pitkä. Määrästä ei ole aivan tarkkaa tietoa, mutta haarukointia voi tehdä Hammaslääkäriliiton työmarkkinatutkimuksen (TMT) 2018 avulla. Tutkimuksessa selvitettiin työikäisten (N = 4 180) hammaslääkärien tilannetta ja vastausprosentti kyselyssä oli 32.
Vastanneista hammaslääkäreistä noin 2 % on päätoimisessa työsuhteessa yliopistoon ja 2 % sivutoimisesti. Vaikka tutkimusta tehdään varmasti myös muualla, antanee tämä ainakin jonkinlaista kuvaa tutkimuksen parissa säännöllisesti toimivista hammaslääkäreistä. Tutkimuksessa on niputettu ohjaus, opetus- ja tutkimustyö yhdeksi kategoriaksi, jolloin tutkimustyön jäljille ei päästä suoraan. Tutkituista 22 % kertoi tehneensä ainakin vähän tämän kategorian töitä viimeisen kuukauden aikana, mutta mm. ohjaustyön käsite on kovin laaja.
Edelleen yksi näkökulma aiheeseen on väitelleiden hammaslääkärien määrä: TMT:n mukaan 6 % vastanneista oli väitelleitä. Tärkeää on huomioida, että väitelleitä löytyy iso joukko myös jo eläkkeellä olevista hammaslääkäreistä, joista monet tekevät vielä aktiivisesti tutkimustyötä.
Kun hammaslääkärien lukuja vertaa lääkärikunnan lukuihin, erot ovat osin suuriakin. Lääkäri 2018 -tutkimuksen mukaan lääkäreistä 2 % tekee päätoimisesti tieteellistä tutkimusta ja 7 % osapäiväisesti. Lisäksi jopa 17 % tekee tutkimustyötä päivätyönsä ulkopuolella. Mikähän mahtaa olla vastaava luku hammaslääkärien osalta? Lääkärikunnassa väitelleiden osuus on todella suuri: tutkimuksen mukaan joka neljäs lääkäri on väitellyt. Tutkimuksen perusjoukko oli Suomessa asuvat alle 70-vuotiaat lääkärit, ja vastausprosentti oli 46 %.
Hammaslääketieteessä vastuu suomalaisen tutkimuksen eteenpäin viemisestä lepää pienen ryhmän harteilla. Kun tämä joukko vielä osin opettaa, tekee kliinistä ja hallinollista työtä sekä kilpailee rahoituksesta ja osa ei sitä aina saa, tehdään suomalaista hammaslääketieteen tutkimusta todella pienen joukon voimin.