Post

Oma järjestöNyt on kyllä helppoa!

21.10.2020Heli Mikkola
paivi_vatanen_web
– Äänestäminen oli todella yksinkertaista, toteaa Päivi Vatanen. (kuva: Keijo Vatanen)

Päivi Vatanen äänesti Kotkassa heti toisena mahdollisena vaalipäivänä. Äänestyspaikalle lähtemiseen vaikuttavia tekijöitä, säätilaa, maskin käyttöä tai ylipäätään koronatilannetta ei tarvinnut pohtia, sillä äänestäminen kävi tällä kertaa kotisohvalta.

– Kunhan pankkitunnukset olivat lähellä, niin muuta ei juuri tarvittukaan. Äänestysohjelman ulkoasu on selkeä ja tärkeimmät kohdat nousevat hyvin esille. Lopuksi ohjelma vielä näyttää, ketä on äänestämässä ja pyytää varmistamaan valinnan, Vatanen sanoo.

Vatasen tärkein äänestämiseen liittyvä vinkki on selkeä: Muista äänestää! Lisäksi hän neuvoo, että ehdokkaan löytää äänestysohjelman hakutoiminnolla nimellä hakemalla, jos ehdokasnumero ei ole muistissa. Paikallistoiminnan pitkäaikaisen aktiivin roolissa Vatanen myös kannustaa kollegoita mukaan:

– Osallistu paikallistoimintaan, niin olet ajan tasalla ammattikuntaa koskevissa asioissa!

 

Yhteisen asian puolesta

Äänestyskokemukset ovat myönteisiä myös kahdella muulla gallupiin tavoitetulla hammaslääkärillä.

– Helppoa ja vaivatonta verrattuna entiseen paperiseen ”kirjekuorimenettelyyn”. Parilla näpäytyksellä äänestys on hoidettu, toteaa suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkäri Ari Huuhka.

Ehdokkaiden tiedot ja linkki äänestyssivulle ovat liiton vaalisivulla www.hammaslaakariliitto.fi/valtuustovaali. Äänestämään pääsee myös kirjoittamalla äänestyssivun osoitteen (https://sahkoinenvaali.fi/hammaslaakariliitto) verkkoselaimeen.

– Nyt kaikki kollegat joukolla mukaan osallistumaan yhteisen asian puolesta ja äänestämään hammaslääkäriliiton valtuuston vaalissa, Huuhka kannustaa. 

­– Pankkitunnuksilla vaan reippaasti sisään ja äänestämään. Sähköinen äänestäminen sujui yllättävän kätevästi, kertoo äänestyskokemuksestaan vs. johtava ylihammaslääkäri, EHL Hanna Kangasmaa.

– Hyvä tietysti ensin tutustua ehdokkaisiin ja heidän sanomaansa, ja tarkistaa myös äänestysnumero. Nyt on kyllä helppoa!

 

Yksi liiton historian taitekohdista

Liiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa kertoo, että sähköiseen äänestystapaan siirtymistä on pohdittu jo jonkin aikaa. Nyt kun muutoksen aika tuli, tästä on ymmärrettävästi herännyt myös kysymyksiä. Miksi vaali siirrettiin kokonaan sähköiseksi?

– Sähköinen vaali oli taloudellisesti selkeästi huokeampi vaihtoehto näin tiukan talouden aikana. Postitusten hinnat vaikuttavat niin paljon kokonaishintaan, että se olisi yhdistelmävaalina liki tuplaantunut, Virtomaa toteaa.

Samalla kyse on siitä, että liitto haluaa elää ajassa.

–  Jossakin kohtaa toimintakaaressa on historiallisia taitekohtia, nyt meillä sellainen on. Uskomme että muutos tapahtuu hyvällä menestyksellä.

Tietokoneen tai pankkitunnusten puuttumisesta on tullut muutama yksittäinen viesti.

– Ellei lähipiiristä löydy tietokonetta äänestämistä varten, niin onneksi niitä voi käyttää esimerkiksi kirjastoissa. Myös pankkitunnukset ehtii vielä tarvittaessa hankkimaan.

 

 

Lue myös
Etsitkö näitä?