Merkittävä osa suun terveydenhuollon resursseista kuluu vanhojen hammastäytteiden korjailuun ja uusimiseen. Onkin kohtalonkysymys, miten pitkään tavallisimmista materiaaleista tehdyt täytteet kestävät toimivina suussa. Suurten, kahdelle tai kolmelle pinnalle ulottuvien, täytteiden kestävyydestä on tehty varsin vähän tutkimuksia, joissa seuranta-aika olisi yli 5 vuotta. Tutkimusten tulokset myös vaihtelevat suuresti, sillä erityyppisiä hampaita ja erikokoisia täytteitä on harvoin arvioitu erikseen. Käytännössä kuitenkin tiedetään, että mitä useammalle pinnalle täyte ulottuu, sen lyhyempi kestoikä sillä keskimäärin on.
Viime kesänä julkaistussa suomalaistutkimuksessa seurattiin potilaskertomuksista takautuvasti 13 vuoden ajan yhteensä 5 542 takahampaisiin tehdyn kahden ja kolmen pinnan täytteen kestävyyttä. Täytteistä 93 % oli yhdistelmämuovia, loput amalgaamia. Täytteet oli tehty vuonna 2002 Helsingin kaupungin suun terveydenhuollossa yhteensä 3 051 potilaalle, jotka olivat iältään 25–30-vuotiaita. On todettu, että potilaan ikä vaikuttaa hammastäytteen kestävyyteen, ja kapean ikähaarukan avulla tutkijat pyrkivät eliminoimaan iän vaikutuksen.
Tutkimuksessa täytteet ryhmiteltiin hampaan tyypin (premolaari tai molaari), täytteen koon ja käytetyn materiaalin mukaan, ja kullekin ryhmälle laskettiin prosentuaalinen epäonnistumisluku vuositasolla. Täytteen kestävyysajaksi laskettiin päivän tarkkuudella aika, joka kului täytteen tekemisestä siihen, kun sitä korjattiin tai sille tehtiin muita toimenpiteitä. Jos täytteelle ei jouduttu tekemään seuranta-aikana toimenpiteitä, kestävyysaika katsottiin päättyneeksi silloin, kun potilas kävi viimeisen kerran Helsingin kaupungin suun terveydenhuollossa vastaanotolla ennen vuoden 2015 loppua.
Odotustensa mukaisesti tutkijat totesivat, että yhdistelmämuovista tehtyjen kahden pinnan täytteiden kestävyysaika oli pidempi kuin kolmen pinnan täytteiden: premolaareissa kahden pinnan täytteet kestivät keskimäärin 12,3 vuotta ja kolmen pinnan täytteet 9,6 vuotta (p < 0,001), ja molaareissa vastaavat luvut olivat 9,2 ja 6,3 vuotta (p < 0,001). Amalgaamista tehdyissä molaaritäytteissä vastaavat luvut olivat 8,0 ja 6,3 vuotta (ero ei tilastollisesti merkitsevä). Kaikkien täytteiden keskimääräinen kestävyys oli premolaareissa selvästi parempi kuin molaareissa (12,0 v. ja 8,7 v.; p < 0,001) – mikä sekin oli odotettu tulos.
Sen sijaan tutkijat yllättyivät siitä, että yläleuan täytteiden epäonnistumisluku oli vuositasolla pienempi ja niiden kestävyysaika selvästi pidempi kuin alaleuan hampaisiin tehtyjen täytteiden. Yläleuan täytteissä vuosittainen epäonnistumisprosentti oli keskimäärin 4,0 % ja alaleuassa 4,7 %, ja yläleuan täytteiden keskimääräinen kestävyysaika oli 1,2 vuotta pidempi kuin alaleuan täytteiden. Tutkijoiden mukaan tällaista havaintoa ei ennen ole raportoitu, ja ero vaatisi tarkempaa tutkimusta.
Hammastäytteen keskimääräinen kestävyysaika oli tutkimuksessa 9,9 vuotta (95 %:n luottamusväli 9,6–10,2). Tutkijoiden mukaan julkisessa terveydenhuollossa tehtyjen 2 ja 3 pinnan täytteiden kestävyysikä on siis tyydyttävällä tasolla. Heidän mukaansa näyttää myös siltä, että yhdistelmämuovi ja amalgaami ovat kestävyyden osalta melko tasa-arvoiset vaihtoehdot monen pinnan täytteissä.
Tutkijat muistuttavat, että tässä tutkimuksessa ei saatu tietoa siitä, millainen yhteys täytteiden kestävyydellä on hammaslääkäriin liittyviin tekijöihin. Heidän mukaansa tätä olisi erittäin tärkeä selvittää, jotta taka-alueen monen pinnan täytteiden kestävyyttä pystyttäisiin parantamaan.
Lähde: Palotie U, Eronen AK, Vehkalahti K, Vehkalahti MM. Longevity of 2- and 3-surface restorations in posterior teeth of 25- to 30-year-olds attending Public Dental Service – A 13-year observation. J Dent 2017; 62: 13–17.