Hammaslääkäri

Tiistai 27.10.2020

Tuki opiskelijalle kantaa pitkälle

kirsi_taipale.jpg

Kuva: Mirjam Kastepohja

Kirsi Taipale on työskennellyt YTHS:n palveluksessa jo 25 vuotta. Jyväskylän toimipisteen suun terveydenhuollossa on muutenkin vakiintunut ja pitkään yhdessä töitä tehnyt henkilökunta. Nyt puhaltavat kuitenkin muutoksen tuulet, sillä ensi vuoden alusta myös ammattikorkeakouluopiskelijat pääsevät hoidon piiriin.

Mistä keskustelitte kahvihuoneessa?
Yhteisestä sopimuksesta pyrimme olemaan keskustelematta työasioista tauoilla. Kahvitaukomme ovat hetkeksi työstä irtautumista ja ehdottomasti päivän piristysruiskeita! Tänään taisimme muun muassa muistella parin vuoden takaista Lontoon matkaamme. Nykyään meitä kuitenkin usein puhuttavat koronaan liittyvät asiat, laajentumisremontti ja muut ajankohtaiset muutokset säätiön toiminnassa.

Mitä oivalsit?
Nuoret asiakkaamme ovat herkässä itsenäistymisvaiheessa muuttaessaan kotoa, usein vieraalle paikkakunnalle. Säätiön tehtävänä onkin tukea opiskelijaa moni-ammatillisesti. Hammashoidon lomassa on usein tapana kysellä, miten arki ja opinnot sujuvat. Työvuosieni varrella olen nähnyt stressin ja mielenterveysongelmien lisääntyvän opiskelijoilla. Tämä näkyy monesti myös suunterveysongelmina.

Mitä haluaisit muuttaa työpäivästäsi?
Ehdottomasti haluaisin helpotusta tietokoneella viettämääni työaikaan. Kirjaamiset ja uudet ohjelmat vaativat nykyisin yhä enemmän aikaa ja säätämistä. Kiireisen päivän päätteeksi saattaa iltapäivälle kertyä paljon rästiin jääneitä kirjaamisia.

Mikä antoi virtaa työpäivääsi?
Työssä saan virtaa mainioista työkavereista, tiimityöstä, avoimesta ja positiivisesta ilmapiiristä. Vuosien varrella kehittynyt yhteinen huumori on mukava mauste päivään!

Asiakkaamme ovat mukavia ja vastaanottavia hoidettavia. Erityisen palkitsevaa on, kun opiskelija oivaltaa omahoidon merkityksen ja onnistuu muutoksessa. Koenkin työni tärkeäksi – onhan nuorella vielä koko aikuisuus edessä, joten antamallamme hoidolla ja terveysohjauksella on kauaskantoista merkitystä!


Työpaikka-palstalla hammaslääkärit eri puolilta Suomea kertovat arjestaan.

Hammaslääkäri

  • Kirsi Taipale
  • HLL 1994 (Kuopio)


Työpaikka

  • YTHS Jyvöskylä
  • suun terveydenhuollossa yhteensä 15 ammattilaista, joista 5 hammaslääkäriä