Kudosteknologia on tuonut potilaan omista kantasoluista valmistetut varaosat yhdeksi yksilölliseksi hoitoratkaisuksi. Nämä luvanvaraiset hoidot voisivat lisääntyä, jos kudosten rakentaminen saataisiin kustannustehokkaammaksi turvallisuudesta tinkimättä.
Kymmenen vuotta sitten HUSissa tehtiin ensimmäinen operaatio, jossa potilaan leukaluu ja osa menetettyä pehmytkudosta pystyttiin korvaamaan potilaan rasvakudoksen kantasoluista kasvatetulla luusiirteellä ja sen päälle kasvaneella limakalvolla. Sittemmin vastaavia operaatioita on tehty kolmisenkymmentä.
Menetelmässä biomateriaaliin kiinnitettiin potilaan rasvakudoksesta eristettyjä kantasoluja, jotka oli ohjelmoitu erilaistumaan juuri luuksi. Siirteen annettiin kasvaa biomateriaalimuotissa potilaan vatsalihaksessa, jossa se sai ravintoa ympäröivästä kudoksesta. Oleellista onnistumisen kannalta oli, että luu irrotettiin verisuonineen ja verisuonet liitettiin kaulan verisuoniin. Näin siirre sai heti siirron jälkeen ravintoa. Uuden leukaluun ja sen mukana siirretyn lihaksen ympärille kasvoi limakalvojen solukko, josta muodostui uusi pehmytkudos. Luuhun pystyttiin edelleen kiinnittämään implantteja ja näin purenta saatiin kuntoutettua. Autologisten solujen avulla vältettiin hylkimisreaktiot.
Vuosien ajan tutkijat ovat tarkentaneet prosessia ja etsineet vastauksia kysymyksiin, paljonko soluja tarvitaan, mikä olisi hyvä tukimateriaali ja tarvitseeko kasvutekijöitä laittaa mukaan. Esimerkiksi jälkimmäiseen kysymykseen ei ole vielä löydetty varmaa vastausta. Myös potilasvalinta askarruttaa, sillä tutkijat eivät voi toistaiseksi varmistaa, kenen rasvasolut tekevät tehokkaasti luuta ja kenen
eivät.
Kokonaisista soluista on nyt onnistuttu siirtymään kaikkien solujen erittämiin nanokokoisiin eksosomeihin (solunulkoiset vesikkelit), jotka toimivat viestinviejinä solujen välillä. Eksosomit eristetään solujen viljelynesteestä ja voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi luun muodostamista varten. Eksosomit tuovat paljon toivoa ja uusia näkymiä myös esimerkiksi syöpähoitoihin, sillä niiden avulla soluihin voidaan viedä lääkeaineita suoraan oikeaan paikkaan.
Kaiken uuden luomisen rinnalla turvallisuuskysymykset ovat myös nousseet vahvasti esille. Vaikka tähän mennessä käytetyssä hoitotavassa ei ole havaittu turvallisuusongelmia, kuten kasvaimen muodostusta, on siihen olemassa mahdollisuus. Riskinä voi olla myös solujen vaellus, joka on pystytty estämään biomateriaalin avulla. Siirteen hylkiminen on myös mahdollista. Tutkijoiden pöydällä on lisäksi kysymys allogeenisten – toiselta potilaalta eristettyjen – solujen käytöstä.
Helsingin yliopiston suu- ja leukasairauksien translationaalisen tutkimuksen professorina Riitta Seppänen-Kaijansinkko tutkii ryhmänsä kanssa juuri kudosteknologisten hoitojen turvallisuutta. Tutkijat pyrkivät kehittämään keinoja, joilla kantasolujen ja biomateriaalien turvallisuus voidaan varmistaa ennen käyttöä. Muun muassa laboratorio-osuus pitäisi tehdä mahdollisimman lyhytkestoiseksi, ettei solukkoon ehdi kehittyä mutaatioita.
Myös eettiset kysymykset ja lainsäädännön mukana pysyminen ovat tärkeässä roolissa uusien ovien avautuessa. Elävien varaosien rakentaminen kaikkialle elimistöön on mahdollista jo nyt, tulevaisuudessa pystytään tekemään ehkä jopa kokonaisia elimiä. Luonnossa tämä jo osataan.
– Meksikossa asuvat salamanterit osaavat kasvattaa uuden raajan menetetyn tilalle. Jos tämä pystyttäisiin selvittämään, avautuisiko Pandoran lipas, pohtii Seppänen-Kaijansinkko.
Lähde: Prof. Riitta Seppänen-Kaijansinkon luento Kudosteknologian avulla potilaille uusia varaosia. Hammaslääkäripäivillä 25.11.2017.