Post

TiedeuutinenVältä viisaasti turhia antibioottikuureja

23.8.2018Annika Nissinen
bakteeri_ja_pilleri_istockphoto
(Kuva: iStockphoto)

Mikrobilääkeresistentit bakteerikannat jatkavat vakaata leviämistään, ja uusia resistenttejä kantoja syntyy jatkuvasti.

– Bakteerit ovat älykkäitä ja pyrkivät löytämään elintilaa itselleen ja osaavat muuntautua, muistuttaa Turun yliopiston professori Jaana Vuopio.

Syynä nk. hankitulle resistenssille on mikrobilääkkeiden huolimaton käyttö, jolloin bakteerit oppivat vastustuskykyisiksi yhdelle tai useammalle lääkeaineelle. Ihmisten liikkuvuus tuo vakavaa ongelmaa yhä lähemmäksi Suomea, mutta toistaiseksi tilanne täällä on vielä kohtuullisen hyvä kansainvälisesti vertailtuna.

– Suomessa MRSA-kantajia löytyy vuositasolla noin 1 500, mutta määrä on pysynyt tasaisena. Uusia ESBL-kantajia on puolestaan noin 5 000 vuosittain, ja nämä kannat ovat nousussa. Hyvin resistenttejä kantoja on onneksi vielä hyvin vähän, kertoo Vuopio.

Tilanne on onnistuttu pitämään kurissa hyvällä seurannalla ja ammattilaisten osaamisella. Mikrobilääkkeiden huolellista käyttöä on pyritty edistämään myös Käypä hoito -työssä. Viime aikoina aihe on ollut vahvasti esillä Käypä hoito -toimituksen laatimissa Vältä viisaasti -suosituksissa, jotka ohjaavat välttämään varmuuden vuoksi -kuureja. Hammaslääketieteen osalta todetaan, ettei kipulääkityksen lisäksi annettu penisilliini vähennä äkillisen pulpiitin oireita verrattuna lumelääkitykseen. Edelleen mikrobilääkitystä ei suositella yleisterveille potilaille hoidettaessa äkillistä apikaalista parodontiittia, johon ei liity yleisoireita.

– Käytä antibiootteja viisasti ja vain silloin, kun niiden tehosta on näyttöä, tiivistää Vuopio. 

Lähde: Prof. Jaana Vuopion luento Antibioottiresistenssi. TKHLY:n kesäluentopäivät 14.6.2018.

Vältä viisaasti -suositukset: www.kaypahoito.fi

Lue myös
Etsitkö näitä?