Post

OpiskelijatYliopisto-opinnot etenevät veitsenterällä

23.10.2020Juha Korhonen
juuso_arkkila
Turussa hammaslääketiedettä opiskeleva Juuso Arkkila kiittelee sujuvaa keskusteluyhteyttä yliopiston ja opiskelijoiden välillä. Arkkila kuuluu muun mu...

Hammaslääketieteen opiskelijoille koronaepidemian jatkuminen on tuonut haasteita, rajoituksia ja paljon etäopintoja. Kandiseurojen puheenjohtajat kaikista neljästä eri yliopistosta kertovat, että opintojen eteneminen vaihtelee jonkin verran niin vuosikurssien kuin yliopistojen välillä, mutta enimmäkseen opiskelu sujuu kelvollisesti.

Koronapandemian toisen aallon kiihtyessä on käynyt selväksi, että niin luento-opetus kuin tentit pidetään lähes poikkeuksetta etänä. Kandiseurojen puheenjohtajat kiittelevät, että etäopinnot on järjestetty hyvin, ja prekliinisen vaiheen opiskelu sujuu lähes ongelmitta.

Kliinisen vaiheen opiskelijoilla huolia on enemmän, vaikka opinnot etenevät pääosin aikataulun mukaisesti tehostettujen turvatoimien avulla. Kevään sulkuaika vei monilta opiskelijoilta mahdollisuuksia kerätä rutiinia sekä suoritteita opetusklinikassa, ja menetettyä aikaa on nykytilanteessa vaikea kuroa umpeen.

Yliopistoissa on tehty joustoja ja erityisjärjestelyitä, jotta opinnot etenisivät mahdollisimman hyvin. Oulun hammaslääketieteen killan puheenjohtaja Hannu Oikarinen kertoo, että Oulussa tiukoista toimenpiteiden suoritemääristä on luovuttu, ja niiden sijaan opetushenkilökunta arvioi opiskelijan osaamista entistä tarkemmin seuraamalla toimenpiteiden tekoa välivaiheittain.

Turun hammaslääketieteen kandiseuran puheenjohtaja ja 4. vuosikurssin opiskelija Juuso Arkkila toteaa, että häiriöistä huolimatta tilanne lokakuun puolivälissä on opintojen etenemisen suhteen yllättävän hyvä.

– Vaikka mielikuva on positiivinen, opintojen eteneminen aikataulussa ei kestä enää ylimääräisiä hidastuksia.

Epävarmuus huolettaa – opiskelijan itsensä lisäksi niin potilaiden kuin opetushenkilökunnan sairastuminen voi johtaa pitkiin poissaoloihin. Kuopion kandiseuran puheenjohtaja Kalle Hämäläinen kuvailee, että opinnot etenevät veitsenterällä. Esimerkiksi protetiikan potilastyöt eivät kestä häiriöitä.

– Toiminta pyörii aika kivasti, mutta jatkuvasti on päällä jännitys ja pieni pelko, mitä seuraavaksi on tulossa.

Arkkila harmittelee myös opiskelijakulttuurin näivettymistä ja varsinkin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden asemaa.

– Toisten vuosikurssien opiskelijoiden näkeminen ei ole oikein mahdollista. Ainejärjestötoiminta alkaa olla henkitoreissaan, kun mitään ei pysty järjestämään.

Helsingin kandiseuran puheenjohtaja Pinja Rantama on huolissaan opiskelijoiden jaksamisesta. Hän kertoo, että viimeistä vuosikurssia käyvien kandien keskuudessa on myös noussut epävarmuutta, onnistuuko valmistuminen tavoiteajassa.

– Stressaava tilanne näkyy opiskelijoiden jaksamisessa. On kuormittavaa, kun sosiaalista kanssakäymistä ei ole.

Puheenjohtajat kiittelevät kuitenkin keskusteluyhteyttä yliopiston ja opiskelijoiden välillä. Opiskelijoiden ääntä on saatu hyvin kuuluviin. Viestintä toimii myös eri kaupunkien opiskelijoiden välillä, sillä kandiseurojen puheenjohtajat pitävät jatkuvasti toisiinsa yhteyttä ja reflektoivat tilannetta.

Lue myös
Etsitkö näitä?