Hammaslääkäri

lördag 13.08.2022

Turkuun kymmenen uutta aloituspaikkaa

turun_simula_web.jpg

Jatkossa tunnelma tiivistyy. Kolmannen vuoden opiskelijat Sini Männistö ja Lili Fan harjoittelivat juurihoitoja ja kavum-avauksia Turun simulaatioklinikalla tammikuussa. (Kuva: Laura Hietakangas)

Hammaslääketieteen aloituspaikkoja lisätään Turun yliopistossa kymmenellä. Näistä yksi sovittiin jo vuosi sitten. Lisäyksen jälkeen Turussa aloittaa syksyllä 50 hammaslääketieteilijää.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen, mutta lopulliset päätökset ovat perustuneet korkeakoulujen esityksiin. Turussa opiskelijamäärän lisäys kytkeytyy yliopiston saamaan tutkintorahoitukseen sekä lääketieteellisen tiedekunnan käyttöön ottamaan uuteen rahanjakomallin, jossa muun muassa lasketaan, kuinka monta tutkintoa ja julkaisua kultakin laitokselta tulee vuosittain.

– Asia on monisyinen. Kyse on sekä yliopistojen että tiedekuntien sisäisestä nollasummapelistä ja ansaintamallista. Ilman lisäpaikkoja edessä olisi perusmäärärahan väheneminen, kiteyttää hammaslääketieteen laitoksen johtaja, professori Pekka Vallittu.

Päätös koskee tätä vuotta, mutta Vallitun mukaan yliopiston hallitus aikoo esittää lisäpaikkoja myös tuleville vuosille.

Opetuksen resurssien puolesta edessä on joitakin kriittisiä vuosia. Tilojen osalta tilanne helpottaa muutaman vuoden kuluttua, jos laitoksen kaavailtu remontti toteutuu.

– Pienet resurssit kärjistyvät erityisesti klinikkasalissa ja simulaatiolaboratoriossa sekä syventävien opintojen ohjauksessa, jonka vaatima työmäärä usein unohtuu keskustelussa.

Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Nora Savanheimo toteaa, että hammaslääkärimäärä kääntyy vuosikymmenen jälkipuoliskolla selvään kasvuun jo nykyisilläkin koulutusmäärillä.

– Ymmärrän yliopistojen tilanteen rahoituksen suhteen, mutta nyt ei ole suurten aloituspaikkalisäysten aika.

Julkisella sektorilla hammaslääkäreistä on joillakin alueilla pulaa, mutta Savanheimo huomauttaa, että nyt tehtävät lisäykset eivät ratkaise tilannetta, vaan näkyvät vasta viiveellä.

– Ratkaisuna kannattaisi hyödyntää yksityisellä sektorilla olevaa kapasiteettia.

Savanheimo muistuttaa, että aloituspaikkojen lisääminen vaatii lisäresursointia opetukseen.