Hammaslääkäri

lördag 10.12.2022

Tunne luuseinämän fenotyyppi ja hyödynnä autogeenistä luuta

apollonia-symposium-2022-vivianne-chappuis_web.jpg

– Kahden implantin välimatkan on aina oltava vähintään 3 millimetriä, muistuttaa Vivianne Chappuis. (Kuva: Ismo Henttonen)

Emme toistaiseksi osaa hammas­implanttihoidoissamme jäljitellä luontoa, joten meidän on syytä kunnioittaa sitä, toteaa professori Vivianne Chappuis Bernin yliopistosta.

Onnistuneen implanttihoidon ensimmäinen askel onkin pyrkiä ennakoimaan, miten hammasta ympäröivä kova- ja pehmytkudos käyttäytyvät, kun hammas menetetään tai poistetaan. Implantti tarvitsee stabiilit olosuhteet, ja etenkin etualueella myös estetiikka on olennaista.

Suuri ongelma on, että osalla potilaista luu resorboituu riippumatta mm. siitä, paljonko paranemisaikaa kudokselle annetaan tai milloin implantti asetetaan ja kuormitetaan. Chappuisin tutkimusryhmä selvitti ilmiötä kliinisessä tutkimuksessaan. Ratkaisevaksi tekijäksi osoittautui kasvonpuoleinen luuseinämän paksuus eli se, onko potilaalla ohut (korkeintaan 1 mm) vai paksu (yli 1 mm) luuseinämän fenotyyppi. Ohuen fenotyypin omaavilla potilailla poistokuopan pohjan keskeltä resorboitui 8 viikon kuluessa hampaanpoistosta luuta keskimäärin peräti 7,5 mm, kun taas paksussa fenotyypissä resorptiota tapahtui vain noin 1 mm.

– Noin 90 %:lla potilaistamme fenotyyppi on ohut, ja paksu fenotyyppi on vain noin 6,5 %:lla, Chappuis toteaa.

Yllättäen ryhmä havaitsi myös, että pehmytkudokset kompensoivat luun menetystä: luun resorboituessa pehmytkudoksen paksuus kasvoi vastaavasti – tasapainottaen tilanteen niin, että poistokuopan profiili ei juuri muuttunut.

– Päältäpäin ei siis voi nähdä, mitä poistokuopassa todella tapahtuu. Näin ollen alueesta tarvitaan aina kolmiulotteiset kuvat ennen implanttileikkausta.

Ohuen luuseinämätyypin potilaille sopii Chappuisin mukaan yleensä varhainen implantointi, eli implantin asetus noin 6–8 viikon päästä poistosta. Vain jos luuseinämän ja ikenen fenotyyppi ovat paksut ja riskitekijöitä on muutoinkin vähän, voidaan tehdä välitön implantointi.

Luuseinämätyypin lisäksi on huomioitava defektin muoto. Neljä- tai kaksiseinäinen defekti on ympäristönä melko stabiili. Sen sijaan esimerkiksi yksiseinäinen traumatapaus,­ jossa kuoppa on w:n muotoinen ja hammas on kenties menetetty pidemmän aikaa sitten, edellyttää yleensä monivaiheista kudosregeneraatiota. Hankalia ovat myös kahden tai usean vierekkäisen hampaan menetykset.

Kudosregeneraatiomateriaaleista Chappuisin suosikki on autogeeninen luu. Autogeenistä luuta väheksyttiin pitkään, kunnes tajuttiin, että luun osteosyytit toimivat tavalla, jota mikään biomateriaali ei toistaiseksi pysty jäljittelemään.

Jos luuta ei tarvita suurta määrää, sitä on myös helppo kerätä implanttileikkauksen yhteydessä.

– Läpän noston yhteydessä otetaan potilaalta verta maljaan, minkä jälkeen kerätään luulastuja. Tarpeen tullen seokseen voidaan lisätä hiukan keittosuolaa, jotteivät luusolut kuivu. Nämä jätetään odottamaan implanttileikkauksen ajaksi.

Tästä seoksesta vapautuu lyhyessä ajassa yli 150:ttä kasvutekijää. Yksi näistä on BMP-2, luun uudismuodostukselle elintärkeä proteiini, jonka Chappuisin tutkimusryhmä on osoittanut aktivoivan myös leikkauksessa käytettäviä biomateriaaleja, kuten puhdistettua naudan luumineraalia.

Chappuis käyttääkin omissa implanttileikkauksissaan luun lisäämiseen yleensä sekä autogeenistä luuta että puhdistettua naudan luumineraalia. Ne lisätään implantin ympärille kerroksittain siten, että kollageeni toimii kasvualustana autogeeniselle luulle ja estää osittain myös sen resorption.

Joskus autogeenista luuta tarvitaan enemmän, jolloin se on otettava suun ulkopuolelta muualta kehosta.

Allogeenisia luusiirteitä Chappuis ei suosittele.

– Joillakin potilailla tällaiset luublokit paitsi resorboituvat, myös tulevat läpi ikenestä paranemisaikana.

Lähteet: Professori Vivianne Chappuisin luennot ”Esthetic relationship in post-extraction sites between soft and hard tissue regeneration” ja ”Surgical aspects” Apollonia Symposiumissa 17.–18.3.2022.