Hammaslääkäri

tisdag 04.10.2022

Matka on tarkoitus

17.6.2022 08:00
Juuso Arkkila

Lukukausien aikana hammaslääketieteen perustutkinto-opiskelijan päivätyönä on opiskella arkisin päiväsaikaan, mutta mitä opiskelu oikeastaan on?

Aloittaessani yliopiston se oli luennoilla istumista ja tuntui yllättävän paljon lukion jatkokurssilta. Luentodioja kertasimme iltaisin ja välillä öisinkin yleislääketieteen opiskelijoiden kanssa. Lisäksi kävimme harjoitustöissä tutustumassa anatomisiin malleihin, mikroskopoimassa ja työskentelemässä laboratorioissa. Myös juhlia ehdimme, ja moni sanookin fetus- (fuksi-) vuoden olleen opiskeluajan, ehkä koko elämänkin, ikimuistoisin juuri uuteen yhteisöön tutustumisen ja sen kanssa yhteen hitsautumisen takia. Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijayhteisö on Suomessa niin ainutlaatuinen joukko.

Toisena opiskeluvuotenani mieli vakavoitui ”yleisen” ja ”hampaan” opintojen kasautuessa päällekkäin viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta. Opiskelimme paljon, mutta opinnoissa oli myös uusi kipinä: hammaslääketieteen opiskelu tuntui jalan anatomiaa tai munuaisten patologiaa motivoivammalta. Odotukset kliinisen vaiheen opintoja kohtaan kasvoivat entisestään, mutta samalla mieleen hiipi haikeus yhteiskurssin hautaamisen lähestyessä vääjäämättömästi.

Prekliinisistä opinnoista hammaslääketieteen ylioppilaan matkaan lähtikin medisiinan teorioiden ja kultaisten ensimmäisten vuosien muistojen lisäksi valtava määrä tulevia yleislääkärikollegoja.

Luentojen, lukemisen ja harvojen harjoitustöiden rytmi kellahti päälaelleen kolmannen opiskeluvuoden alkaessa. Aloimme tottua päivätyömäiseen rutiiniin arkipäivien kello 8–16 kuluessa hammaslääketieteen laitoksella Dentalialla. Yölukemiset jäivät vähemmälle, mutta niin jäivät muutkin öiset ilottelut haastavien potilas- ja harjoitustöiden viedessä tuoreet kandidaatit iltaisin unten maille.

Neljäntenä opiskeluvuonna kupletin juoni paljastui lopullisesti: hammaslääketieteen opiskelu on asioiden ensimmäistä kertaa tekemisen opettelua. Ensi kertaan liittyy jännitystä, kertausta, kurssikaverien konsultointia ja hieman huonosti nukuttu edellinen yö. Tekemisen alkaessa lopputuloksesta ei uskalla edes haaveilla, mutta työn edetessä innostus alkaa yleensä varovaisesti nostaa päätään. Suorituksen valmistuttua takaraivossa alkaa rapsuttaa uusi tunne: uteliaisuus. Temppu on päästävä tekemään uudestaan, koska silmät ovat auenneet sen mahdollisuudelle. Loppujen lopuksi muillekin potilaille kuin phantom-salin Kalle-Orvokeille suoritettuja toimenpiteitä on tarpeeksi ja sateenkaaren päässä odottanut aarre on kesäkandioikeuksien muodossa saavutettu.

Viidennellä vuodella keskitytään kertaamaan opittua ja keräämään toimenpiteitä potilastöissä. Kandidaatti tuntee tietävänsä paljon, mutta ounastelee jo ikuisen oppimisen olevan edessä klinikan ovien sulkeutuessa.

Nyt edessä on opiskelun viimeinen lenkki, kuuden kuukauden mittainen käytännön syventävä harjoittelu. Se ei tunnu opiskelulta: pidimme valmistujaisetkin jo. Odotan kuitenkin erilaista oppimista: kokemuksen karttuessa vanhat opit näyttäytyvät uudessa valossa ja nälkä kasvaa syödessä, joten luulen innon kasvavan kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta.

Mieli on haikea. Kiitos kaikille rakkaille opiskelukavereille vuosien varrelta. Olemme valmiina elämään, muttemme koskaan valmiita hammaslääkäreinä.

Juuso Arkkila
Kirjoittaja on hammaslääketieteen viidennen vuosikurssin opiskelija Turusta

Denttari, Hammaslääkärilehti 8/2022