Hammaslääkäri

söndag 26.09.2021

Ihmiset

16.9.2016 klo 16:45
Kandikesänä Noora Riikola majoittui laskettelurinteiden juurelle pieneen, kolmekymmentä vuotta vanhaan asuntovaunuun. Vuotta myöhemmin päättäväinen hevosten ystävä omistaa samoissa vaaramaisemissa sijaitsevan tilan, oman rannan ja pienen saaren.
29.6.2016 klo 13:00
Hammaslääkärilehden numeroissa 9/2015 ja 1/2016 kerrottiin Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisestä ortodontiaan erikoistuneesta hammaslääkäristä Carin Johansonista. HLL Terhi Palomäki on jatkanut hänen henkilöhistoriansa tutkimista. Tämä katsaus keskittyy Pälkäneen Birkan maatilaan, sen hankintaan ja merkitykseen Carinille vuoden 1933 kahden päiväkirjan, muiden selvitysten ja haastattelujen perusteella. Katsauksen seuraavassa osassa käsitellään Carinin ammatillista toimintaa ja yhteydenpitoa kollegoihin tuon kyseisen vuoden aikana. Tällöin hän oli 63-vuotias ja teki oikomishoidon lisäksi myös tavallista perushammashoitoa, mikä on kirjoittajan mielestä erityisen kiinnostavaa.

Sidor

Prenumerera på RSS - Ihmiset